AfterDawn: IT-alan uutiset

Netflixin Hiipivä tiikeri -elokuva sai teatteriketjuissa aikaan itkupotkuraivarit

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 1.10.2014 13:48 Kommentteja (2)

Netflixin Hiipivä tiikeri -elokuva sai teatteriketjuissa aikaan itkupotkuraivarit Kuten kerroimme eilen, Netflix on tuomassa palveluunsa ensimmäistä originaalielokuvaa. Hiipivä tiikeri, Piiloitettu lohikäärme -elokuvan jatko-osa saapuu lähes yksinkoikeudella Netflixiin ensi vuonna, joka ei miellytä teattereita.
Netflixin lisäksi Hiipivä tiikeri, Piiloitettu lohikäärme: Vihreä legenda voidaan nähdä IMAX-teattereissa, mutta ei tavanomaisissa elokuvateattereissa. Niin rapakon takana kuin Euroopassa suuret teatteriketjut ovat suuttuneet elokuvan rajoituksista niin, että eivät aio näyttää elokuvaa edes IMAX-teattereissaan, kertoo Engadget. Luonnollisesti kyseessä on harkuttu isku Netflixiä vastaan.

LA Timesin mukaan yhdysvaltalaisketjut Regal, AMC, Carmike ja Cinemark ovat kertoneet, ettei elokuvaa nähdä niiden IMAX-teattereissa. Varietyn mukaan puolestaan samaa sanovat Kanadan Cineplex ja eurooppalainen Cineworld.

Netflix yrittää kamppailla perinteisiä Hollywood-yhtiöitä vastaan tuottamalla itse omia televisiosarjoja ja nyt myös elokuvia. Todennäköisesti länsimaiden IMAX-boikotti ei hetkauta, sillä todennäköisesti suurimpana pointtina IMAX-julkaisussa on Kiinan – jossa Netflix ei näy – IMAX-teatterit.

Hiipivä tiikeri, Piiloitettu lohikäärme: Vihreä legenda -elokuvan on määrä saapua Netflixiin ja IMAX-teattereihin vuoden 2015 elokuussa.

Tägit: elokuva Netflix IMAX
Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

11.10.2014 14:24

Tässä se nähdään...ensin tehdään palvelu (netflix) ja sitten saadaan yksi ns hyvä elokuva (tulevaisuudessa yhä enemmän) sinne yksinoikeudella, jossain vaiheessa netflix nostaa hintoja jolloin taas tulee asiakaskato jne loputon oravanpyörä. Tosin eipä noilla teatterillakaan ihan helppoa ole.


Autopeli hullu ja pelannut jo -80 luvulta...eli vanha jäärä.

21.10.2014 19:17

Piilotettu kirjoitetaan ilman i:tä... :)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Microsoft yllättää – AdBlock Plus integroidaan Edge-verkkoselaimeen Microsoft yllättää – AdBlock Plus integroidaan Edge-verkkoselaimeen (25.6.2018 18:41)
Microsoft aikoo lisätä Edge-verkkoselaimensa iOS- ja Android-versioihin mainosblokkerin. Sen sijaan, että IT-jätti olisi lähtenyt rakentamaan omaa blokkeria, on Microsoft päätynyt tekemään yhteistyötä ....
Beatsin kuulokkeet kalliita? Apple aikoo laittaa vieläkin paremmaksi Beatsin kuulokkeet kalliita? Apple aikoo laittaa vieläkin paremmaksi (25.6.2018 18:02)
Applen lähitulevaisuuden strategiassa painottuvat uudet audiotuotteet, uutisoi Bloomberg. Luvassa on monipuolinen kattaus uusia kuuloke- ja kaiutintuotteita. Satsaukset kuulokkeisiin ja ....
BBC testaa Ultra HD- ja HDR-lähetyksiä BBC testaa Ultra HD- ja HDR-lähetyksiä (25.6.2018 07:47)
Suuret urheilutapahtumat keräävät ihmisiä televisioiden ääreen, joten ne ovat myös otollisia hetkiä kokeilla uusia televisiointiteknologioita. Esimerkiksi tämän vuoden Wimbledonin tennisturnauksen ....
Intelin prosessorit saavat vihdoin haastajan – Qualcomm kehittää Snapdragon 1000:ta Intelin prosessorit saavat vihdoin haastajan – Qualcomm kehittää Snapdragon 1000:ta (25.6.2018 06:58)
Microsoftin määrätietoisuuden ansiosta ARM-pohjaiset Windows-tietokoneet eivät jääneet vain kokeiluiksi, vaan Qualcommin kanssa solmitun uuden yhteistyön ansiosta uuteen laitekategoriaan panostetaan ....
Vertailussa oman aikansa hirviökamerat: Nokia 808 PureView vs Huawei P20 Pro Vertailussa oman aikansa hirviökamerat: Nokia 808 PureView vs Huawei P20 Pro (23.6.2018 13:28)
Maailman kolmanneksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi viimeisten muutaman vuoden aikana noussut Huawei tunnetaan pääasiassa keskihintaluokan laitteista, mutta hiljattain se on alkanut haastamaan ....
4 kommenttia

Uutisarkisto