AfterDawn: IT-alan uutiset

Microsoft luopuu Nokialta ostetusta MixRadio-musiikkipalvelusta

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 21.7.2014 10:45 Kommentteja (2)

Microsoft luopuu Nokialta ostetusta MixRadio-musiikkipalvelusta Työntekijöiden irtisanomisten lisäksi Microsoft hakee säästöjä irtaantumalla muutamista liiketoiminta-alueista ja sisältöprojekteista. Yhtiö lopettaa esimerkiksi Xbox Entertainment Studiosin sekä peruspuhelimien kehityksen, minkä lisäksi se aikoo eriyttää Nokia MixRadio -musiikkipalvelun omaksi yhtiökseen.
Nokia MixRadion sysääminen ulkopuolisten haltuun on ymmärrettävä, mutta siitä huolimatta hieman ihmetystä aiheuttava ratkaisu. Microsoft julkaisi jo muutama vuosi sitten hieman vastaavanlaisen Xbox Music -palvelun, mutta 31 maata kattavaan MixRadioon verrattuna sen kuuluvuusalue on suppeampi. Xbox Music ei toimi esimerkiksi Kiinassa tai Intiassa, eikä sen ilmainen suoratoisto toimi kaikissa niissä maissa, missä palvelu on muutoin saatavilla (esimerkiksi Suomessa).

Microsoftin olisi voinut kuvitella yhdistävän Xbox Musicin ja MixRadion toisiinsa, mutta näemmä paremmaksi vaihtoehdoksi nähtiin MixRadion myyminen. Tämän seurauksena MixRadiosta tullaan kehittämään sovellukset Androidille ja iOS:lle, kertoo MixRadiota luotsannut viihdejohtaja Jyrki Rosenberg. Hänen mukaansa menestyvän suoratoistopalvelun pitää pidemmällä tähtäimellä olla saatavilla kaikialla ja kaikilla alustoilla.

MixRadion käyttäjien määrää ei olla koskaan kerrottu julkisuuteen, mutta Rosenbergin mukaan kyse on miljoonista käyttäjistä. MixRadio on tarkoitus sisällyttää jatkossakin Lumia-puhelimiin.

BGR Indian julkaisi Microsoftin irtisanomisuutisten jälkeen Jo Harlow'n muistion, jossa yhtiön kerrotaan harkitsevan strategisia vaihtoehtoja Nokian Xpress-selaimeen liittyen. Tarkoituksena on löytää selaimen kehitykselle jatkoa yhtiön ulkopuolella.

Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

121.7.2014 11:24

Aika hyvä uutinen. Entisena Lumia-käyttäjänä ja nykyisenä Android-käyttäjänä tuli ikävä kolmea sovellusta: MixRadiota, Here Mapsia ja Here Transitia. Toki Androidille on korvikkeensa, mutta ei mitään yhtä laadukasta, varsinkaan Transitin kohdalla.

221.7.2014 11:49

Otsikon luettuani ehdin jo säikähtää vähän, että palvelu vain lopetettaisiin. Toivottavasti säilyy ennallaan. Ja toivottavasti vihdoinkin löytävät motivaatiota korjata ne parit pienet bugit sovelluksesta.


Intel i7-3820 @ 5,1Ghz | HIS HD7950 @ 925Mhz | Kingston 16Gt DDR3 | Samsung 250Gt SSD | Sonera 100/100M

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....
Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella (22.2.2018 21:15)
Applen viime vuoden iPhone-julkaisut toivat merkittäviä uudistuksia yhtiön älypuhelinlinjastoon. Monille iPhone X:n näyttö ja käyttöliittymäuudistukset olivat merkittävin uudistus vuosikausiin, ....
1 kommentti
Amazon kasvattaa kassattomien Amazon Go -kauppojen määrää Amazon kasvattaa kassattomien Amazon Go -kauppojen määrää (22.2.2018 20:10)
Amazon kertoi pari vuotta sitten visiosta, jossa elintarvikekaupassa käyvän asiakkaan ei tarvitsisi jonottaa kassalla lainkaan, vaan voisi kävellä tuotteet valittuaan suoraan ovesta ulos. Amazon ....

Uutisarkisto