AfterDawn: IT-alan uutiset

The Pirate Bay tuplasi kävijämääränsä estoista huolimatta

Kirjoittaja Sami Koivunen (Google+) @ 20.7.2014 23:17 Kommentteja (8)

The Pirate Bay tuplasi kävijämääränsä estoista huolimatta Maailmankuulu The Pirate Bay on tuplannut käyttäjämääränsä vuoden 2011 jälkeen huolimatta ympäri maailmaa oikeuden päätöksellä asetetuista estoista.
Tilastoja esittelevän TorrentFreakin mukaan The Pirate Bay on yksi maailman sensuroiduimmista verkkosivustoista. Sensuurimaista merkittävimpiin lukeutuvat Iso-Britannia, Hollanti ja Tanska, jossa sensuuri otettiin ensimmäisenä käyttöön vuonna 2012. The Pirate Bay on sensuroitu oikeuden päätöksellä myös Suomessa.

The Pirate Bay ei ole julkaissut tarkkoja lukuja, mutta sivuston kävijämäärän uskotaan liikkuvan kuukausittain sadoissa miljoonissa. Sivuston kasvu ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, että estot eivät toimisi, sillä lisääntynyt kävijämäärä voi yksinkertaisesti selittyä lisääntyneellä liikenteellä maista, joissa sensuuria ei ole käytössä. Tämä ei liene kuitenkaan koko totuus. Kaikista eniten TPB-käyttäjiä löytyy Yhdysvalloista.

Suosittu tapa kiertää TPB-estot on ollut välityspalvelimien käyttö. Proxy-käyttäjien osuus kaikesta TPB-liikenteestä onkin noin yhdeksän prosenttia. Käytännössä miljoonat ihmiset siis vain kiertävät estot ja jatkavat latauksiaan normaalisti.

Edellinen Seuraava  

8 kommenttia

121.7.2014 0:24

Ei mikään ihme, kun sieltä saa parempaa laatua vaivattomammin ja kätevämmässä muodossa, kuin laillisista palveluista. Onhan se ikävää, että maksaville asiakkaille tarjotaan huonompaa palvelua. Mutta siitä saavat yritykset syyttää vain itseään.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 21.7.2014 @ 00:27

Intel i7-3820 @ 5,1Ghz | HIS HD7950 @ 925Mhz | Kingston 16Gt DDR3 | Samsung 250Gt SSD | Sonera 100/100M

221.7.2014 3:56

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Taeco:
Ei mikään ihme, kun sieltä saa parempaa laatua vaivattomammin ja kätevämmässä muodossa, kuin laillisista palveluista. Onhan se ikävää, että maksaville asiakkaille tarjotaan huonompaa palvelua. Mutta siitä saavat yritykset syyttää vain itseään.
Tämä. Jakaminen on luonnollisin asia terveessä ihmisyydessä. Kattavat palvelut kohtuuhintaisena voimaan kaikkialla maailmassa, samalla sisällöllä, ja jotakin suunnanvaihtoa voi tapahtua. Laadusta ollaan valmiita maksamaan. Tekijöille kuuluu kakusta suurin siivu. Kuppaavat välikädet ovat historiaa.

321.7.2014 5:27

http://proxybay.info/ Tuossa heti pientä listaa.. Menee muutana sekuntti kun googgelia käyttää... Sensuuri on perseestä mutta kun lapset.... Siitä sitten on hyvä jatkaa sensuurin tiellä vaikka mistä. Tämä on suunnitelma ja sillä tiellä ollaan.. Eipä ainakaan tule yllätyksenä kenellekkään.

421.7.2014 8:01

Niin ja jos käyttää operan vanhempaa selainta ja laittaa turbo moden päälle niin ei tarvi edes kikkailla mitenkään. :D

521.7.2014 8:18

Suomessa operaattorit eivät muutenkaan aina tahdo pysyä uusien domainien perässä, esim. st-domaini toimii ihan hyvin Soneralla. Olen myös huomannut, että monet ihmiset eivät ole käyttäneet TPB:n oikeita domaineja pitkään aikaan.

621.7.2014 9:48

Harvemmin kieltolaki toimii

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 21.7.2014 @ 09:48

721.7.2014 11:20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vinikka:
Niin ja jos käyttää operan vanhempaa selainta ja laittaa turbo moden päälle niin ei tarvi edes kikkailla mitenkään. :D

Tuo ei vaadi edes sitäkään...

Itsellä menee suoraan kun pistää vain .se tunnuksella ja thats it.

Lähinnä naurattaa tuo tpb "esto", voihan se jotain 5v lasta estää...
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 21.7.2014 @ 11:34

821.7.2014 11:43

Itse käytän Pirate Browseria. Mielestäni kaikkein kätevin ratkaisu, kun siihen on leivottu valmiiksi melkein kaikki tarvittava.


Intel i7-3820 @ 5,1Ghz | HIS HD7950 @ 925Mhz | Kingston 16Gt DDR3 | Samsung 250Gt SSD | Sonera 100/100M

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa (23.2.2018 15:09)
Sunnuntaina esiteltävästä Samsungin Galaxy S9:stä tiedetään jo lähes kaikki tietämisen arvoinen. Muotoilu, tekniikka ja myynnin aloituspäivä ovat olleet jo hyvän tovin tiedossa. Sen sijaan puhelimen ....
5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....
Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella (22.2.2018 21:15)
Applen viime vuoden iPhone-julkaisut toivat merkittäviä uudistuksia yhtiön älypuhelinlinjastoon. Monille iPhone X:n näyttö ja käyttöliittymäuudistukset olivat merkittävin uudistus vuosikausiin, ....
1 kommentti

Uutisarkisto