AfterDawn: IT-alan uutiset

Orkut loppuu: Googlen menetetty mahdollisuus

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 30.6.2014 19:00 Kommentteja (3)

Orkut loppuu: Googlen menetetty mahdollisuus Google lanseerasi ensimmäisen yhteisöpalvelunsa, Orkutin, 10 vuotta sitten. Suunnilleen samoihin aikoihin avattiin myös Facebook. Nyt hakukonejätti kertoi lopettavansa kokonaan Orkut-palvelun toiminnan. Viimeisen kerran Orkutiin voi kirjautua syyskuun 30. päivänä.
Orkut syntyi Google-insinööri Orkut Büyükköktenin ns. 20 % -projektina (internetjätin työntekijät saavat käyttää työviikostaan yhden päivän omaan projektiin). Yhteisöpalveluun pääsi aluksi vain kutsua vastaan, mutta myöhemmin käyttäjäsäännöstelystä luovuttiin kokonaan. Tästä päivästä lähtien uusia käyttäjiä ei enää huolita lainkaan. Omaan profiiliin tallennetun informaation voi napata talteen Googlen Takeout-työkalulla.

Länsimaissa Orkutista ei muodostunut erityisen isoa ilmiötä, mutta Brasiliassa ja Intiassa se löysi oman käyttäjäkuntansa. Se oli Brasilian suurin yhteisöpalvelu vuoteen 2011 saakka, jolloin Facebookista tuli maassa vieläkin suositumpi. Facebookin läpimurron jälkeen Google yritti haastaa markkinajohtajan lanseeraamalla Google+:n. Projekti ei ole lähtenyt erityisen hyvin käyntiin ja joidenkin tietojen mukaan Google luopuisi Plussan aktiivisesta kehityksestä ja tekisi siitä yhtiön muiden palveluiden taustalla toimivan yhteisöalustan.

Edellinen Seuraava  

3 kommenttia

130.6.2014 19:10

Jotenkin otsikon perusteella tuli mielikuva että tässä puhutaan jostain pornosta. :D

Ei varmaan mikään yllätys että palvelu loppuu kun en ole koskaan kyseisestä palvelusta kuullutkaan vaikka aktiivinen netinkäyttäjä olenkin.

230.6.2014 19:41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wiza:
Jotenkin otsikon perusteella tuli mielikuva että tässä puhutaan jostain pornosta. :D

Ei varmaan mikään yllätys että palvelu loppuu kun en ole koskaan kyseisestä palvelusta kuullutkaan vaikka aktiivinen netinkäyttäjä olenkin.
Piti hierasta kyllä silmää otsikkoa lukiessa=D...

Sama juttu, tuntematon oli minullekin.

34.7.2014 9:28

Ai, tuo olikin googlen palvelu. Olen aina luullut että se on kotimainen porno foorumi tms.


-Reko

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....
Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella (22.2.2018 21:15)
Applen viime vuoden iPhone-julkaisut toivat merkittäviä uudistuksia yhtiön älypuhelinlinjastoon. Monille iPhone X:n näyttö ja käyttöliittymäuudistukset olivat merkittävin uudistus vuosikausiin, ....
1 kommentti
Amazon kasvattaa kassattomien Amazon Go -kauppojen määrää Amazon kasvattaa kassattomien Amazon Go -kauppojen määrää (22.2.2018 20:10)
Amazon kertoi pari vuotta sitten visiosta, jossa elintarvikekaupassa käyvän asiakkaan ei tarvitsisi jonottaa kassalla lainkaan, vaan voisi kävellä tuotteet valittuaan suoraan ovesta ulos. Amazon ....

Uutisarkisto