AfterDawn logo

Joko tällä kertaa onnistuu: Google yrittää valloittaa olohuoneet Android TV:llä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Google on jo usean vuoden ajan yrittänyt keksiä oikeaa tapaa laajentua olohuoneisiin ja kotitalouksien suurimmille näytöille, televisioihin. Tähän mennessä yritykset ovat jääneet yrityksiksi, vaikka viime vuonna esitelty Chromecast on kyllä saanut paremmin tuulta alleen. Mediatikku ei kuitenkaan tyydytä Googlen tavoitteita kaikilta osin, minkä takia yhtiö esitteli Google I/O:ssa Android TV -alustan.

Internetjätin tavoitteena on luoda Android TV:stä samanlainen koko teollisuudenalan yhdistävä ohjelmisto kuin Android itsessään on älypuhelimissa. Toiveena on, että älytelevisiovalmistajat luopuisivat omista alustoistaan. Google kertoi tekevänsä yhteistyötä Android TV:n tiimoilla siruvalmistajien (Qualcomm, Nvidia, Broadcom ja Intel) ja laitevalmistajien (Sony, Sharp, Phillips, Asus ja Razer) kanssa. Isot valmistajat, kuten LG ja Samsung, loistavat poissaolollaan.


Android TV on perusperiaatteeltaan samankaltainen kuin mitä monissa mediabokseissa on totuttu näkemään (Apple TV, Amazon Fire TV, Roku jne.). Android TV:ssä on otettu mallia myös mikrokonsoleista, kuten Ouyasta, joten alustan avulla voidaan pelata Google Playstä ladattuja pelejä. Alusta tukee myös Google Cast -ominaisuutta, joten Android TV -televisiot ja medialaitteet toimivat Chromecastin tavoin.

Ohjauksen suhteen Android TV tukeutuu voimakkaasti äänikomentoihin, joita voi antaa niin puhelimen kuin Android-älykellonkin välityksellä. Käyttöliittymää voi selailla tietysti myös kosketusnäytön ja yhteensopivan peliohjaimen välityksellä.

2 KOMMENTTIA

WereCatf1/2

Niin pitkään ko pysytään Google Playn hinnoissa, niin minen ainakaan tuu käyttämään. Ihan törkeitä hintoja ikivanhoistakin leffoista.

DonZQ2/2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

Niin pitkään ko pysytään Google Playn hinnoissa, niin minen ainakaan tuu käyttämään. Ihan törkeitä hintoja ikivanhoistakin leffoista.

Sen takia siellä onkin Netflix ;)

Smart ominaisuudet nyt ei ole se ensimmäinen valintakriteeri televisiota ostaessani, mutta kyllä tuo Android TV näyttää käytettävyydeltääkin paljon paremmalta kuin nykyiset valmistajien kehittämät räpellykset.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT