AfterDawn logo

Superpieni langaton nappikuuloke hakee joukkorahoitusta: Suunnittelijoissa entisiä nokialaisia

Matti Robinson Matti Robinson
7 kommenttia

Entisistä Nokian ja Sony Ericssonin työntekijöistä koostuva ruotsalaisyritys hakee rahoitusta uudenlaiselle nappikuulokkeelle, joka ei häiritse johdoilla. Laitetta kutsutaan nimellä Earin ja sen luvataan tarjoavan hyvää äänenlaatua täysin langattomassa paketissa.

Laitetta esitellään ja sillä haetaan joukkorahoitusta Kickstarterissa. Earin käyttää vähävirtaista Bluetoothia ja tarjoaa yhtiön mukaan erittäin laadukasta ääntä spektrin korkeammasta päästä aina matalempiin bassotaajuuksiin. Yhtiö kutsuu niitä maailman pienimmiksi langattomiksi nappikuulokkeiksi.

Napit näyttävät ulkoisesti perinteisiltä korvatulpilta, jotka työntyvät hieman ulos korvasta. Earin on suunniteltu nimenomaan musiikin kuunteluun, joten se ei sisällä mitään olennaisen lisäksi – ei siis edes mikrofonia puheluita varten.

Yksi laitteen mielenkiintoisimmista ominaisuuksista on sen kapselilataus. Käytön jälkeen kuulokkeet asetetaan kapseliin, jossa ne latautuvat itsekseen kapselissa olevasta akusta. Laitteen arvioitu jälleenmyyntihinta on 159 puntaa, mutta vielä toistaiseksi Kickstarter-tukijat saavat kuulokkeet 99 punnan hintaan.


Lisätietoja löydät Earinin Kickstarter-sivulta.

7 KOMMENTTIA

G0lden_Kebab1/7

Tällästa langatonta nappikuuloketta olen toivonut pitkään...

Thor19932/7

Tommosista on kyllä joskus äneenkin tullu unelmoitua, mistäköhän keksis rahat.

beget3/7

Suolainen hinta on tietysti vielä tässä vaiheessa merkittävä tekijä, mutta eipä tule ainakaan uusimisen tarvetta kun johdot murtuvat.

Henkilökohtaisesti tietysti kammoan tuota mallia, kun en pidä in-ear -kuulokkeista. Tämä on teknologiakehityksen kannalta loistava asia, sillä jos nämä ovat suosittuja, tulee markkinoille varmasti muitakin malleja. Toivoa saa että laatu ja käytettävyys on oikeasti hyvää ja homma lähtee lentoon.

kasakka14/7

Siisti tuote, mutta voisin kuvitella, että nuo katoavat alta aikayksikön. Parempi olisi, jos ne saisi jollain tavalla sidottua toisiinsa niin, että jäisivät roikkumaan kaulaan jos tippuvat korvasta.

RekookeR5/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kasakka1:

Siisti tuote, mutta voisin kuvitella, että nuo katoavat alta aikayksikön. Parempi olisi, jos ne saisi jollain tavalla sidottua toisiinsa niin, että jäisivät roikkumaan kaulaan jos tippuvat korvasta.

Joo, voin vaan kuvitella sitä ketutusta kun tollanen putoaa pyöräilles jonnekin ja katoaa. Sit siinä yhdelllä enää kärvistellä.

teppoI6/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RekookeR:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kasakka1:

Siisti tuote, mutta voisin kuvitella, että nuo katoavat alta aikayksikön. Parempi olisi, jos ne saisi jollain tavalla sidottua toisiinsa niin, että jäisivät roikkumaan kaulaan jos tippuvat korvasta.

Joo, voin vaan kuvitella sitä ketutusta kun tollanen putoaa pyöräilles jonnekin ja katoaa. Sit siinä yhdelllä enää kärvistellä.

Teoriassa noihin nappeihin voisi lisätä, jonkinlaisen Bluetooth-paikantiminen, jolloin hävinneen osan voisi etsiä älypuhelimella (samalla tavalla kuin Treasure Tag ja muut avaimenperäpaikantimet). Tiedä sitten kuinka paljon se kasvaattaisi nappien kokoa.

qwerty837/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kasakka1:

Siisti tuote, mutta voisin kuvitella, että nuo katoavat alta aikayksikön. Parempi olisi, jos ne saisi jollain tavalla sidottua toisiinsa niin, että jäisivät roikkumaan kaulaan jos tippuvat korvasta.

Sinänsä ihan kiva idea äkkiseltään ajateltuna ja toteutuksia on kuulosuojainpuolella vaikka kuinka paljon. Mutta itse olen todennut ratkaisun käyttökelvottomaksi, koska vähänkään liikkuessa joko sangasta tai narusta johtuu korvakäytävään mielestäni täysin sietämätöntä rahinaa.

Imo langattomien nappien pitäisi olla juuri tuollaiset. Taitaa jäädä kuunteluaika vain aika lyhyeksi. Pitää tutkia.

*edit*
Ei aivan lupailtu 2-3h riitä, että heittäisin vielä rahaa ruutuun. Vaikka ei tuo huonosti ole jos pitää paikkansa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT