AfterDawn logo

Yhtye rahasti hiljaisuudella Spotifyssä

Juha Tuppi Juha Tuppi
5 kommenttia

Los Angelesissa vaikuttava yhtye Vulfpeck päätti kokeilla, voisiko Spotifyssä tienata hyödyntämällä hiljaisuutta ja faneja. Temppu onnistui siinä määrin hyvin, että Spotify ryhtyi vastatoimiin.

Vulfpeck latasi palveluun Sleepify-nimisen albumin täynnä puolen minuutin kappaleita, jotka koostuivat pelkästä hiljaisuudesta. Sen jälkeen yhtye pyysi faneiltaan, että nämä laittaisivat albumin pyörimään taustalle esimerkiksi yön ajaksi. Tarkoituksena oli kokeilla, voisiko Spotifyn tarjoamasta 0,007 dollarin korvauksesta per kuunneltu kappale saada tällä tavalla kerrytettyä merkityksellisiä tuloja.

Musiikkiyhtiö Vicen Noisey-sivusto raportoi tapauksen viimeisimmistä käänteistä, joiden perusteella Vulfpeckin kokeilu onnistui yli odotusten: yhtye ehti tienata hiljaisuudella noin 20 000 dollaria ennen kuin Spotify havahtui toimimaan ja pyysi yhtyettä poistamaan hiljaisen albumin palvelustaan vedoten palvelun käyttöehtojen rikkomiseen.


Mikäli Spotify maksaa yhtyeelle tämän saatavat, Vulfpeck aikoo rahoittaa niillä ilmaisista keikoista koostuvan kiertueen, joka keskittyy niille alueille, joissa hiljaisuutta kuunneltiin eniten. Asiasta myös raportoineen The Vergen mukaan yhtye on vastikään ladannut palveluun uuden albumin nimeltä Official Statement, jossa se albumin nimen mukaisesti kommentoi tapausta.

Spotify on toistaiseksi kieltäytynyt kommentoimasta asiaa.

5 KOMMENTTIA

_-Jaska-_1/5

Koskakohan joku päättää väittää, että omistaa hiljaisuuden tekijänoikeudet? :D

sidrend2/5

Hyvä idea täytyy myöntää :D

mjk3/5

Mitenkähän tuo rikkoo sopimuksia? Olisi kiva nähdä mitä kohtaa, koska käsitykseni on oli se musiikkia tai hiljaisuutta sitä ei taida olla eritelty...

LigHtX4/5

Niin, no eikö sitä samalla voisi pyytää faneja pyörittämään yön yli mitä tahansa levyä ja laittamaan kaiuttimet mutelle?

user@org (vahvistamaton)5/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti _-Jaska-_:

Koskakohan joku päättää väittää, että omistaa hiljaisuuden tekijänoikeudet? :D

Ei taida yksinään ylittää teoskynnystä. Siitä tuli mieleen onko noista maksettu säveltäjälle jotain ? vai pelkästään artistille.

Artistikaan ei tuossa paljoa joudu panostamaan, levynkansi taitaa olla ainoa missä jotain teikäjänoikeutta.


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:

Mitenkähän tuo rikkoo sopimuksia? Olisi kiva nähdä mitä kohtaa, koska käsitykseni on oli se musiikkia tai hiljaisuutta sitä ei taida olla eritelty...


Spotifyn sivuilta ei heti osunut silmään sopimusta. onko maakohtaisia eroja ? Olen yllättynyt jos sopimus olisi niin väljä että tuollainen sen mukaan onnistuisi.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LigHtX:

Niin, no eikö sitä samalla voisi pyytää faneja pyörittämään yön yli mitä tahansa levyä ja laittamaan kaiuttimet mutelle?

Samaa mieltä (siis ei itse ohjelmasta mutella), tuo olisi edes vähän aidompaa. :-)

Olisko sillä rahankin kannalta eroa, siis pohtien näitä artisti, säveltäjä korvauksia. .

No ehkä syys siinä että oiken teoksen mutella kuuntelu ei ole niin hienoa, ja niiden kappaleiden pituus liianpitkä, ja vie sähköäkin enemmän. + tuo äänetön teos voi unohtua päälle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT