AfterDawn logo

Game of Thrones rikkoo jälleen piratisointiennätyksiä

Juha Tuppi Juha Tuppi
4 kommenttia

HBO:n Game of Thrones -televisiosarja vaikuttaa kilpailevan lähinnä itsensä kanssa piratisoiduimman ohjelman tittelistä.

TorrentFreak-sivusto raportoi eilen valtaisan suositun Game of Thrones -sarjan uusimman jakson rikkoneen aiemman ennätyksen samanaikaisessa torrentin jakamisessa, joka sekin oli samaisen sarjan nimissä. Tuoreinta jaksoa jaettiin samanaikaisesti 207 054 henkilön kesken, mikä ylittää aiemman 193 413 jakajan ennätyksen peräti 13 641 henkilöllä. Jaksoa oli jaettu yhteensä 1,5 miljoonaa kertaa jo päivän kuluttua sen julkaisemisesta.

HBO on aiemmin ottanut sarjansa suosion piraattien keskuudessa lähinnä "kohteliaisuutena", mutta viime aikoina se on alkanut järjestelmällisesti vaalia tekijänoikeuksiaan muun muassa vaatimalla sarjaan liittyvien kuvakaappausten poistamista sivustoilta sekä "laittomiin trailereihin" viittaavien hakutulosten poistamista hakupalveluista.


Tuoreimpien tulosten perusteella HBO:n toimenpiteet eivät ainakaan toistaiseksi näytä vaikuttavan sarjan piratisointiin. Mikäli sarjan suosio jatkuu samankaltaisena, siitä on hyvää vauhtia tulossa taas vuoden piratisoiduin televisiosarja.

4 KOMMENTTIA

Hate0291/4

Olisi mielenkiintoista tietää onko sarjan laiton lataus vähentynyt HBO nordicin alueella. Ennenhän ei ollut mahdolista seurata "lähes reaaliajassa" ilman piratismia. Vai onkohan kymppi kuussa edelleen ihan liikaa. Itse ainakin maksan jo senkin takia, että muutama sentti saattaa mennä tämänkin sarjan hyväksi.

Ei noita huvita hyllyynkään kerätä. Harvemmin tulee mieleen katsoa jokin sarja uudestaan, mikä sekin on mahdollista tilaajana.

narkko (vahvistamaton)2/4

Kuka tollasta p*skaa edes ihan oikeasti katsoo?

trooper783/4

Jotenkin nurinkurista HBO:lta hyökätä kuvakaappauksia ja fani-tuotoksia vastaan mutta nostaa kädet ilmaan itse jaksojen lataamisen suhteen. Sen verran perseestä tuollainen, että tässä miltei toivoo laittomien nettilatausten lisäätyvän jatkossa kk-maksullisen laillisen palvelun kustannuksella =/

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hate029:


Ei noita huvita hyllyynkään kerätä. Harvemmin tulee mieleen katsoa jokin sarja uudestaan, mikä sekin on mahdollista tilaajana.


Nuo ja monet muut sarjat löytyy ainakin minun hyllystä ja kokoelmaa päivitän jatkuvasti. Ennemmin DVD/DB-boksit hyllyssä kuin kupinen latauspalvelu valikko TV_ruudulla.


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti narkko:

Kuka tollasta p*skaa edes ihan oikeasti katsoo?


*selvä trollaus mutta vastaampa siitä huolimatta*
Kaikki jolla on hyvä maku TV-draaman suhteen.

keijo12 (vahvistamaton)4/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hate029:

Olisi mielenkiintoista tietää onko sarjan laiton lataus vähentynyt HBO nordicin alueella. Ennenhän ei ollut mahdolista seurata "lähes reaaliajassa" ilman piratismia. Vai onkohan kymppi kuussa edelleen ihan liikaa. Itse ainakin maksan jo senkin takia, että muutama sentti saattaa mennä tämänkin sarjan hyväksi.

Ei noita huvita hyllyynkään kerätä. Harvemmin tulee mieleen katsoa jokin sarja uudestaan, mikä sekin on mahdollista tilaajana.

HBO nordic ei toimi millään lukuisista laitteista mitä mun telkkarissa on kiinni. Lisäksi tietokoneella ja tabletilla oli käyttöliittymä vielä todella hankala ja keskeneräisen oloinen (jos vertaa esim. Netflix/Plex). Joka jakson joutu hakee jostain valikoista erikseen. HBO GO:n tasoisesta palvelusta voisi maksaakkin mutta helppous vie voiton nordicista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT