AfterDawn: IT-alan uutiset

Samsung avasi oman museon

Kirjoittaja Valtteri Ahonen (Google+) @ 21.4.2014 12:42

Samsung avasi oman museon Samsung on avannut Koreaan oman innovaatiomuseoksi kutsumansa nähtävyyden.
Viisikerroksisen lasirakennelman sisään on kerätty näyttely aina sähkön keksimisestä Samsungin omiin viimeaikaisimpiin innovaatioihin. Museosta kirjoittaa muun muassa kiertelemään hieman ennen avajaisia päässyt Engadget.

Seoulin lähellä sijaitsevan Suwonin laidalla, Samsungin toimintojen sydämessä, toimivan museon on tarkoitus houkutella muun muassa koululaisryhmiä ja turisteja tutustumaan elektroniikan historiaan ja erilaisiin tärkeisiin saavutuksiin. Engadgetin mukaan tunnelma ja asettelu museossa oli yllättävän neutraali, eikä Samsung ole yrittänyt turhaan nostaa yrityksen nimeä esiin paikoissa joihin se ei kuulu.

Samsung Innovation Museumissa ei ole pelkästään tietoiskuja, vaan myös oikeita näyttelyesineitä, kuten esimerkiksi maailman ensimmäinen televisio. Tietysti yhtiö on saanut valikoida museoonsa historiasta sille parhaiten sopivat palat, mutta valehteluun tai muiden mustamaalaamiseen ei kuitenkaan sorruta. Innovaatiomuseo lienee yksi viimeaikojen mielenkiintoisimmista yrityksistä kiillottaa yrityksen imagoa.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa (23.2.2018 15:09)
Sunnuntaina esiteltävästä Samsungin Galaxy S9:stä tiedetään jo lähes kaikki tietämisen arvoinen. Muotoilu, tekniikka ja myynnin aloituspäivä ovat olleet jo hyvän tovin tiedossa. Sen sijaan puhelimen ....
5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....
Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella (22.2.2018 21:15)
Applen viime vuoden iPhone-julkaisut toivat merkittäviä uudistuksia yhtiön älypuhelinlinjastoon. Monille iPhone X:n näyttö ja käyttöliittymäuudistukset olivat merkittävin uudistus vuosikausiin, ....
1 kommentti

Uutisarkisto