AfterDawn: IT-alan uutiset

Google lisännyt Chromecast-tuen YouTuben live-lähetyksille

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 8.4.2014 14:55

Google lisännyt Chromecast-tuen YouTuben live-lähetyksille Nykyisin virallisesti Googlen kautta Suomessakin myynnissä oleva Chromecast on saanut uudistuksia. Google on lisännyt Chromecastin toimintoja varsin rauhalliseen, mutta tasaiseen tahtiin koko laitteen elinkaaren ajan. Uusimmat uudistukset koskevat YouTube-livestreamejä.
Aiemmin YouTubesta oli mahdollista heittää Chromecastin avulla televisioon kaikki muut videot paitsi livelähetykset. Nyt Google on kaikessa hiljaisuudessa lisännyt YouTubeen myös livenä striimatun sisällön Chromecastilla toistettavaksi.

Android Policen mukaan ominaisuus toimii, kuten muillakin YouTube-videoilla painamalla Chromecast-nappia, mutta toistaiseksi se on käytettävissä vain tietokoneella. Esimerkiksi YouTuben Android-sovellus ei vielä suostu toistamaan striimejä Chromecastissä.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Netflix järkytti sijoittajia – Tilaajamäärät jäivät pahasti ennusteista Netflix järkytti sijoittajia – Tilaajamäärät jäivät pahasti ennusteista (17.7.2018 06:56)
Netflix joutui aiheuttamaan pettymyksen sijoittajille julkaisemalla kasvuluvut, jotka jäivät kuitenkin odotuksista. Osavuosituloksen julkistuksen jälkeen Netflixin kurssi putosi jälkihuutokaupassa ....
Galaxy S10 ottaa mallia iPhoneista – Sisältää myös Applen hylkäämän tekniikan Galaxy S10 ottaa mallia iPhoneista – Sisältää myös Applen hylkäämän tekniikan (17.7.2018 06:39)
Korealainen The Bell -julkaisu kertoi viime viikolla tiedoista, joiden mukaan Samsungilta olisi tulossa ensi vuonna peräti kolme Galaxy S10 -mallia. Tähän asti erilaisia kokovariaatioita on ....
Skype uudistui – Saa tuen puheluiden nauhoitukselle Skype uudistui – Saa tuen puheluiden nauhoitukselle (16.7.2018 19:42)
Aikoinaan nettivideopuheluiden ykköseksi muodostunut Skype on saamassa ominaisuuden, jota palvelun käyttäjät ovat jollain tasolla toivoneet ehkä jo 15 vuotta – nimittäin mahdollisuuden nauhoittaa puheluita. ....
Hinnat eivät ole nousussa – Galaxy Note9:n hinta jäämässä tuhannen euron tasolle Hinnat eivät ole nousussa – Galaxy Note9:n hinta jäämässä tuhannen euron tasolle (16.7.2018 06:53)
Uuden sukupolven teknologiassa ominaisuudet lisääntyvät ja tehostuvat, mutta hinta pysyy usein samalla tasolla kuin aiemminkin. Tästä näkökulmasta katsottuna ei pitäisi olla kovin suuri ihme, ....
3 kommenttia
Koneoppimisen aikakausi – Tarjoukset eivät ole enää samoja kaikille Koneoppimisen aikakausi – Tarjoukset eivät ole enää samoja kaikille (16.7.2018 06:41)
Supercellin data scientist Jarno Seppälä piti hiljattain esitelmän Games First -tapahtumassa, missä on kertoi miten peliyhtiö hyödyntää koneoppimisen mahdollisuuksien Clash Royale -pelissä. ....

Uutisarkisto