AfterDawn logo

Google yrittää hankkia tavaramerkkiä sanalle "glass"

Juha Tuppi Juha Tuppi
8 kommenttia

Luulisi, että pelikehittäjä Kingin sekoilu candy-sanan tavaramerkkioikeuksien kanssa olisi opettanut muille jotain kohtuuttomista vaatimuksista, mutta ilmeisesti näin ei ole käynyt.

The Wall Street Journal raportoi eilen Googlen ja Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkitoimiston (USPTO, United States Patent and Trademark Office) välisistä erimielisyyksistä. Lähteen mukaan osapuolten välinen sapelien kalistelu pohjautuu Googlen yrityksiin hankkia tavaramerkki sanalle "glass", jotta se voisi turvata Google Glass -virtuaalilasiensa oikeudet. Google omistaa jo oikeudet tuotenimeen Google Glass, mutta tämä ei tunnu yhtiölle riittävän. Koska kyseessä on kuitenkin tavallinen englanninkielen sana, joka lisäksi löytyy vielä osana useita tuote- ja tavaramerkkejä, USPTO hylkäsi Googlen hakemuksen.


Google ei suinkaan tästä lannistunut, vaan palkkasi lakimiehet laatimaan USPTO:lle 1 928 sivua käsittävän kirjeen(!), jossa se puolustaa tavaramerkkihakemuksensa tarpeellisuutta muun muassa väittämällä, että glass-sana on jo vakiintunut teknologiapiireissä tarkoittamaan yhtiön laitetta.

Asiaa kommentoinut tavaramerkkikysymyksiin erikoistunut asianajaja Josh Gerben epäileekin Googlen haluavan jatkossa markkinoida laitettaan pelkällä Glass-nimellä.

8 KOMMENTTIA

flashbox1/8

Oletteko te pohjoisamerikkalaiset maailman tyhmin kansa?
Kyllä olette!

R4ndom12/8

Lainaus:

Google ei suinkaan tästä lannistunut, vaan palkkasi lakimiehet laatimaan USPTO:lle 1 928 sivua käsittävän kirjeen(!), jossa se puolustaa tavaramerkkihakemuksensa tarpeellisuutta muun muassa väittämällä, että glass-sana on jo vakiintunut teknologiapiireissä tarkoittamaan yhtiön laitetta.

Aha, tämä selittää miten isot yritykset saa aina tahtomansa läpi. Siitä vain lukemaan "kirjettä". Kai pistivät paperiversion postiin?

G0lden_Kebab3/8

Tässä taas alyttömyys huipussaan, ite hean kohta patenttia sanakirjan jokaiselle sanalle niin eiköhän rupea kassa virtaamaan.

"1 928 sivua" Tuskin tuota kukaan lukee sanasta sanaan läpi.

tomme634/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti flashbox:

Oletteko te pohjoisamerikkalaiset maailman tyhmin kansa?
Kyllä olette!

tomme635/8

Vaivaako mielikuvituksen puute Googlea kun eivät keksi yhtään omaperäisempää tuotenimeä? Annan heille ilmaisen vinkin "Käyttäkää sitä hakukonettanne jos sieltä löytyisi jokin "innovatiivisempi ja omaperäisempi" nimi! ;-)

TomClown

Boss936/8

No johan on romaani... Tosin sanamäärä saattaisi olla hieman tarkempi ilmaisu kirjeen pituudelle, kun tuohon sivumäärään vaikuttaa kaikki asiat aina fontista kappalejakoihin...

DeNiWar7/8

kohta jokaisesta juomalasista, ikkunalasista, silmälasista ja mitätahansa lasia sisältävästä esineestä saa maksaa lisenssimaksuja kuukkelille...

sairas, sairaampi, patentti...

min5sevaan8/8

vitun lol

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT