AfterDawn logo

High.fi - Uusi kotimainen vaihtoehto Amppareille

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
25 kommenttia

Olemme ns. sivuprojektina rakennelleet vuodenvaihteesta lähtien uutiskeräinpalvelua, joka ammentaa ideoita sekä kotimaisesta Ampparit.com-palvelusta että amppareiden brittiläisestä esikuvasta, NewsNow-palvelusta ja yhdistää molempien hyvät puolet ja heittää mukaan kasaan uusia ideoita.

Palvelu syntyi pitkälti omaan tarpeeseen, Hollannin ja Tanskan markkinoille, joista puuttuu vastaavantyyppinen uutiskeräin (Tanskasta ei löydy myöskään Google News-palvelua) ja halusimme yksinkertaisesti tuoda useammassa maassa ennestään hyväksitodetun palvelumallin myös em. markkinoille. Lopputuloksena syntyivät hollanninkielinen Nieuws2 sekä tanskankielinen Nyheder2.

Uutisaddikteina tietysti mukavasti toimiva konsepti piti saada käyttöön myös maissa, joiden kieli taipuu omaan korvaan vähän tutummin. Tuosta sivujuonteesta syntyi parissa viikossa uutiskeräimemme kotimainen versio.

High.fi uutispalvelu
high.fi

Halusimme ehdottomasti erottua kotimaista kenttää suvereenisti dominoivasta, Otavamedian omistamasta Ampparit.com:sta ja käytimme omakohtaista kokemusta erilaisten uutispalveluiden käytöstä rakentaaksemme muutamia erottavia tekijöitä mukaan konseptiin.

Vain yksi palvelu, responsiivisena

Ensimmäinen selkeä ero syntyy siitä, että palvelustamme ei ole olemassa erillistä mobiiliversiota tai tablettiversiota, vaan sama sivusto mukautuu responsiivisen suunnittelun ansiosta kaikkiin päätelaitteisiin sellaisenaan.

mobiilinäkymä

tablettinäkymä

Toki ongelmaksi muodostuvat uutissivustot, jotka eivät läheskään aina noudata nykyaikaista suunnittelua -- tai tarjoa automaattista, oikein toimivaa siirtymistä uutisen mobiiliversioon. Mutta katsoimme tämän sen verran pieneksi pahaksi, että yhden sivustoversion saavuttamat hyödyt yliajoivat haitat komeasti.

Suosikit ja Luetut

High.fi suosikit

Yksi asia, joka aina tuppaa harmittamaan erilaisia uutiskeräimiä käytettäessä, on se, ettet koskaan tunnu muistavat mikähän se juttu oli, jonka luit "silloin ja silloin" aiheesta X. Tuota ongelmaa varten rakensimme palveluun kaksi lisäominaisuutta:

  • mahdollisuuden lisätä uutislinkit suoraan omiin suosikkeihin rivin lopussa olevaa tähteä klikkaamalla
  • listan kaikista käyttäjän avaamista uutisotsikoista "Luetut"-tabiin

Ei klikkejä, vaan pisteet

Suurimpia itkupotkuja erilaisten uutiskeräinten käytössä tuntuvat aiheuttavan ns. klikkienkalasteluotsikot, jotka nousevat ihmisten uteliaisuuden vuoksi jatkuvasti erilaisten top-listojen kärkeen. Halusimme löytää tavan ohjata tuota suuntausta hieman eri suuntaan ja pelkkien klikkien sijaan päätimme rakentaa pisteytysjärjestelmän, joka ottaa huomioon niin klikit, sosiaalisen median jaot kuin muutaman muunkin muuttujan rakentaessaan uutisten suosiolistoja. Samalla varasimme itsellemme mahdollisuuden muokata pisteiden muuttujia käyttäjiltä tulevan palautteen mukaan, jolloin pystymme paremmin kontrolloimaan palvelun laatua.

Luonnollisesti megasuositut viihdeotsikot nousevat edelleenkin kärkeen, jos niitä luetaan, jaetaan ja klikataan valtavat määrät -- tämähän vain todistaa sen, että kyseinen juttu kiinnostaa ihmisiä. Mutta nyt pelkkä otsikon klikkaus ei enää ratkaise uutisen sijoittumista listoilla, vaan myös muut tekijät otetaan huomioon.

"Suosituimmat"-lista ja pistemäärä on myös aikaan sidottu, eli pisteet sekä nousevat että laskevat sen mukaan, miten hyvin uutinen jaksaa kiinnostaa käyttäjiä.

Otsikot omille sivuille

Halusimme mahdollistaa ihan tavallisille ihmisille uutisotsikoiden lisäämisen omille kotisivuilleen. Teimme tätä varten widget-palvelun, jonka kautta voi valita haluamansa uutiskategorian ja uutisboksin koon. Tämän jälkeen sivu generoi rivin verran javascript-koodia. Käyttäjä laittaa verkkosivuilleen koodin haluamaansa paikkaan ja uutisotsikot sisältävä boksi ilmestyy sivuille.

Ohjelmoijille

Tarjoamme myös amatööriohjelmoijille, esim. mobiilisovelluksia varten kustakin uutisnäkymästä JSON-muotoisen syötteen tavanomaisen RSS-syötteen lisäksi. Toivomme, että kaupallisten (sekä mainosrahoitteiset että maksulliset) sovellusten/palveluiden kehittäjät ottaisivat meihin suoraan yhteyttä, jolloin voimme keskustella yhdessä palvelun käyttöehdoista ja taata varmemman/pysyvän tavan käyttää listauksiamme sovelluksissa.

Ei pelkkiä uutisotsikoita

Listamuotoinen, aikajärjestyksessä päivittyvä useamman lähteen virta on varsin kätevä työkalu myös monien muiden asioiden kuin uutisten seuraamiseen. Tätä testataksemme lisäsimme palveluun osion myös Keskustelualueille, josta löytyvät tällä hetkellä IT-sivustojen keskustelualueet sekä useampi kotimainen autoihin keskittyvä keskustelualue. Mikäli keskusteluille tulee käyttöä, tulemme lisäämään niiden määrää palvelussa lähiaikoina.

Samoin koemielessä lisäsimme palveluun Blogit -kategorian, jonka sisältö koostuu tällä hetkellä pääosin muotiblogeista, mutta tulemme lisäämään myös lisää kategorioita tuohonkin osioon, jos käyttäjiä se näyttää kiinnostavan.

Sekä blogit että keskustelut ovat piilossa etusivun "päävirrasta" eivätkä näy myöskään suosituimmat -sivulla. Eli näiden "lisäpalvelujen" otsikot eivät "sotke" uutislistoja, vaan ovat omana osionaan.

Kehitysideoita?

Palvelu on aivan alkuvaiheissaan ja emme tiedä, onko Amppareiden kilpailijalle tarvetta lainkaan. Toivomme kuitenkin että High.fi löytää käyttäjäkuntansa -- näin median näkökulmasta ajatus yhdestä suuresta liikennelähteestä ilman varteenotettavaa kilpailijaa on varsin epämiellyttävä. Jos jonain päivänä tuo lähde lopettaakin median X uutisten näyttämisen, saattaa media tipahtaa aikalailla tyhjän päälle. Ja kuten yleisesti tiedetään, kehitys kehittyy yleensä paljon nopeammin kun markkinoilla on kilpailua.

Uutislähteitä ja kategorioita tulemme lisäämään lähipäivinä varsin aggressiivisesti lisää, joten siltä osin homma tulee etenemään vauhdilla. Mutta kaipaamme ideoita siitä, mikä tekisi palvelusta selkeästi parhaan kotimaisen uutisportaalin.

Eli: kertokaa meille miten High.fi-palvelua pitäisi kehittää. Palautetta ja ideoita voi pistää joko tähän uutiseen uutiskommenttina tai suoraan meille palautekaavakkeemme kautta.

25 KOMMENTTIA

veeman071/25

Olisipa hienoa jos staran ja findancen kaltaiset paskasivustot jäisivät kokonaan pois uutistarjonnasta. Nopealla vilkaisulla palvelu näyttää varsin hyvältä!

dRD2/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti veeman07:

Olisipa hienoa jos staran ja findancen kaltaiset paskasivustot jäisivät kokonaan pois uutistarjonnasta. Nopealla vilkaisulla palvelu näyttää varsin hyvältä!

Sivupalkin kategorialistassa jos viet hiiren kategorian päälle, esiin tulee mahdollisuus piilottaa kyseinen osio -- tuon tempun teet Viihde -kategorialle ja ns. jäteotsikot vähenevät aika radikaalisti.

mikorkala3/25

Lupaava palvelu. Tokiha sivupalkki voisi olla selkeämmin erillään sisällöstä, sillä nykyisellään en takia sisältöhierarkia on hieman hakusessa .... ei tiedä onko katseen painopiste uutisissa (kuten mielestäni pitäisi olla) vai sivupalkissa. Itse olisin laittanut sen vaikka kokovalkoisena, hennoin väliviivoin mikä olisi nostanut tuon keskustassa olevan uutisvirran esiin (sille uutisvirralle sitten se aivan aavistuksen valkoista tummempi harmaa tausta). Sivupalkissa vois myös harkita mahdollisuutta collapsoida ryhmä, jolloin koko osion puun voi sulkea näkyvistä (kuten esim. gmailissa voi tehdä).

Mut makuasioita nää on. Hyvä tästä tulee! Ja saa käyttää jos haluaa :D

Mooserock4/25

Niin onhan näitä, itekkin väsäsin iltapuuro .com kun rupes mainokset tökkimään keltaisen lehdistön sivuilla. Niin ja sekin on responsiivinen :D hohhoijjaa, ampparit ei oikeen iskeny ja muutenki halusin vähän erilaisen saitin jota ois mukava katella. Joo ja kävijöitäki on ilmaantunu ihan kivasti :o eli käykääpäs kattomassa, ei mulla muuta, kiitos ja iltapuuroa syömään :)

ep_5/25

Hyvältä vaikuttaa! Tyylikäs pelkistetty tyyli. Ampparit ainakin näyttää hyvin vanhentuneelta High.fi:hin verrattuna.

En tiedä, mistä johtuu, että tuon uutispalvelun lanseeraus ei oikein yllättänyt. Jotkin dRD:n kommentit jo viime vuoden lopulla vain jotenkin viittasivat tämmöisen palvelun suunnitteluun (Lisäksi uuden vuoden tienoilla muistaakseni dRD mainitsi Tanskan Hardwaren flopanneen ehkä osittain "Tanskan amppareiden" puutteen vuoksi). En väitä, että olisin tietoisesti arvannut palvelun kehityksen/suunnittelun, mutta jotenkaan tämä vain ei tullut yllätyksenä. :-)

PV:n päivitys oli onnistunut (Milloin saamme tänne AD:n puolelle?) ja nyt julkaisitte vakuuttavan uutiskeräimen (kehitettävää siinä kuitenkin vielä on, mutta onhan palvelu vasta beta-versio). Jatkakaa vain samaa rataa. :-)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mooserock:

Niin onhan näitä, itekkin väsäsin iltapuuro .com kun rupes mainokset tökkimään keltaisen lehdistön sivuilla. Niin ja sekin on responsiivinen :D hohhoijjaa, ampparit ei oikeen iskeny ja muutenki halusin vähän erilaisen saitin jota ois mukava katella. Joo ja kävijöitäki on ilmaantunu ihan kivasti :o eli käykääpäs kattomassa, ei mulla muuta, kiitos ja iltapuuroa syömään :)

Onhan näitä tosiaan tullut itsekkin väsäiltyä silloin tällöin (pahasti vaiheeseen tosin ovat jääneet kun on ollut kiireitä). Tuli tuosta iltapuurosta vain mieleen, että ehkä voisi olla kohteliasta noiden otsikoiden yhteydessä mainita, mistä palvelusta uutinen on peräisin (Tällä hetkellä palvelu selviää vasta kun uutisen avaa ja silloinkin lähde on mainittu huomaamattomasti).

Glokta6/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Sivupalkin kategorialistassa jos viet hiiren kategorian päälle, esiin tulee mahdollisuus piilottaa kyseinen osio -- tuon tempun teet Viihde -kategorialle ja ns. jäteotsikot vähenevät aika radikaalisti.

iPadilla sain tämän vielä tehdyksi, mutta kännykällä ei taida onnistua - ainakaan Androidin Firefoxilla en keksinyt tapaa poistaa urheilukategoria.

Ehkä pitäisi olla lisänä erillinen valikko tai sivu kategoroiden valintaa varten.

dRD7/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Glokta:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Sivupalkin kategorialistassa jos viet hiiren kategorian päälle, esiin tulee mahdollisuus piilottaa kyseinen osio -- tuon tempun teet Viihde -kategorialle ja ns. jäteotsikot vähenevät aika radikaalisti.

iPadilla sain tämän vielä tehdyksi, mutta kännykällä ei taida onnistua - ainakaan Androidin Firefoxilla en keksinyt tapaa poistaa urheilukategoria.

Ehkä pitäisi olla lisänä erillinen valikko tai sivu kategoroiden valintaa varten.

Olet oikeassa, mobiilissa tuo ei ole järkevästi käytettävissä. Mietimme ratkaisua tuohon, todnäk erillinen hallintasivu on ainoa fiksu tapa toteuttaa tuo mobiilissa.

Miikkaa8/25

Kehitysideoita:
- tumma ulkoasu vaalean rinnalle
- mahdollisuus lisätä widgettiin useampi kuin yksi aihe
- sivuston vasemmassa yläkulmassa olevasta High.fi logosta painamalla olisi hyvä päästä etusivulle
- mahdollisuus rekisteröityä ja kustomoida jonkinlainen oma sivu

Mihin palvelu tallentaa esim. sen jos lisään jonkin artikkelin suosikkeihin? Häviääkö suosikit, jos putsaan selaimen keksit?

dRD9/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Miikkaa:

Kehitysideoita:
- tumma ulkoasu vaalean rinnalle

Tätä on pyydetty mailissa paljon, uskoisin että tämä toteutetaan jo kevään aikana.

Lainaus:

mahdollisuus lisätä widgettiin useampi kuin yksi aihe

Tämän _pitäisi_ olla suht' helppo toteuttaa, tutkimme.

Lainaus:

sivuston vasemmassa yläkulmassa olevasta High.fi logosta painamalla olisi hyvä päästä etusivulle

Okei, tässä on selkeä lapsus. Korjataan.

Lainaus:

mahdollisuus rekisteröityä ja kustomoida jonkinlainen oma sivu

Oma sivu, joo, rekisteröintiä ei ehkä ainakaan lähiaikoina. Meillä on ideana tehdä "oman sivu ilman rekisteröintiä"-kuvio hash-muotoisella urlilla lähiaikoina.

Lainaus:

Mihin palvelu tallentaa esim. sen jos lisään jonkin artikkelin suosikkeihin? Häviääkö suosikit, jos putsaan selaimen keksit?

Tällä hetkellä käyttäjä tunnistetaan keksin avulla (mutta varsinaiset tiedot suosikeista, luetuista jne toki meidän palvelimelle) -- ja kyllä, jos puhdistat keksit, tiedot katoavat, koska keksiäsi ei enää ole olemassa ja sitä ei voida meidänkään toimesta koskaan enää sinulle palauttaa.

Tuohon tullaan tarjoamaan joku "talleta tämä osoite selaimeesi, niin sieltä saat keksisi takaisin"-tyylinen ratkaisu varmaan ensi viikolla. Eli jossain alareunassa näkyy:

"Talleta tämä kirjanmerkkeihisi ja käytä sitä myös esim. mobiililaitteillasi, niin tietosi pysyvät synkronoituna:

hxxp://high.fi/my/käyttäjäid/pitkähash"

tms.. Varsinaista rekisteröintiä emme tässä vaiheessa vielä ala värkkäämään.

ihmissika10/25

Itseäni tuossa häiritsi tuo oikeassa reunassa oleva twiittilista, en ainakaan äkkisiltään huomannut siinä mitään ruksia tms. mistä tuon saa piilotettua. Sikäli voisi olla kiva, kun kumminkin twitter on suht pienen porukan juttu, että voisi itse valita näkyykö tuo vai ei. Nykyisellään kumminkin vie aika suuren huomion itse uutisotsikoista.

Muuten kyllä näyttää oikein hyvältä.

Greskel11/25

Pelkistetty ja raikas ulkoasu. Onkohan näihin mahdollista painottaa tiettyjä aihealueita? vrt. YLE:n uutispalvelu?

Orios12/25

Suosituimpiin uutisiin kaipaan tavallaan amppareiden aikaperustaista jaottelua

3rd_party13/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti veeman07:

Olisipa hienoa jos staran ja findancen kaltaiset paskasivustot jäisivät kokonaan pois uutistarjonnasta. Nopealla vilkaisulla palvelu näyttää varsin hyvältä!

Sivupalkin kategorialistassa jos viet hiiren kategorian päälle, esiin tulee mahdollisuus piilottaa kyseinen osio -- tuon tempun teet Viihde -kategorialle ja ns. jäteotsikot vähenevät aika radikaalisti.

Sama toive kuin aloittajalla. Kategorioiden piilotus toki auttaa, mutta vielä parempi olisi, kun voisi filtteröidä yksittäisiä sivustoja.

Toisena toiveena kategoriat tiede ja tekniikka olemassaolevien sekaan.

dRD14/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ihmissika:

Itseäni tuossa häiritsi tuo oikeassa reunassa oleva twiittilista

Sivupalkki tullaan säilyttämään, nythän siinä on twiittilistan yläpuolella sivun ainoa mainos, 300x250 (laitetaas nyt ne adblockit tuolle sivulle pois päältä, niin meille tulee muutama dinaari siitäkin ;-).

Sivupalkin sisältö on vielä arvoitus mitä siihen aletaan jatkossa tuomaan, nyt tuo twiittilista on eräänlaisena "täytteenä" siinä, kun ei oikein muutakaan vielä keksitty :-)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Greskel:

Onkohan näihin mahdollista painottaa tiettyjä aihealueita? vrt. YLE:n uutispalvelu?

Tämä on yhtenä ajatuksena jatkokehitystä varten. Mutta hiotaan nyt tällaisena ensin enemmän valmiiksi ja katsotaan sen jälkeen vähän miten lähdetään jatkokehittämään.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

vielä parempi olisi, kun voisi filtteröidä yksittäisiä sivustoja

Tuohon on jo koodi olemassa ja tuodaan varmastikin lähiaikoina käyttöön -- lähinnä siihen ei ole vielä mitään selkeää/fiksua tapaa keksitty, miten piilotettuja sivuja/lähteitä voisi tuoda takaisin ne kerran poistettuaan.

Lainaus:

Toisena toiveena kategoriat tiede ja tekniikka olemassaolevien sekaan.

Tiede tullaan varmaankin tuomaan pikapuoliin. Ylipäätään kategorioita ja lähteitä saadaan lisättyä todella nopeasti, 2min homma uuden uutislähteen sisääntuonti.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Orios:

Suosituimpiin uutisiin kaipaan tavallaan amppareiden aikaperustaista jaottelua

Tavallaan kaipaan minäkin :-) Tai en oikeastaan kaipaa sitä aikaperusteista jakoa, mutta kaipaan noita väliotsikkopalkkeja jotenkin jakamaan sitä listaa. Aikaperusteiseksihan sitä ei kannata jakaa, kun se on tuon suosituimmat-listan ideakin, että sitä ei kannata jakaa ajan perusteella, vaan aika on yksi tekijä uutisen pisteissä.

Kenties joku "Top 10", "Top 11 .. 20", tms väliotsikot rauhoittaisivat tuota listaa.

Orios15/25

Juuri niin, tuo pitkä lista on erittäin levoton, jonka takia se kaipaa jotain jakoa. Toisekseen myös jo luettujen uutisten pitäisi erottua selkeämmin tuolta listalta. Nyt en ainakaan itse huomaa, että linkit himmenisivät (vrt. ampparit, jossa tämä on huomattavasti selkeämpää).

dRD16/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Orios:

Toisekseen myös jo luettujen uutisten pitäisi erottua selkeämmin tuolta listalta. Nyt en ainakaan itse huomaa, että linkit himmenisivät (vrt. ampparit, jossa tämä on huomattavasti selkeämpää).

Tulossa. Alunperin mietittiin vaihtoehtoa, että luetut linkit katoaisivat listoista kokonaan ja siirtyisivät vain tuonne "Luetut"-täbiin, mutta tuosta ajatuksesta on nyt ainakin toistaiseksi luovuttu. Saatetaan kyllä kokeilla jonkinlaisena vaihtoehtoisena käyttötapana jatkossa.

Orios17/25

Nyt kun High.fi:tä ja Amppareita on tullut käytettyä molempia rinnakkain, niin olen huomannut, että pidän enemmän High.fi:n uudet uutiset osiosta verrattuna amppareihin. Toisaalta suosituimpia selatessa tulee nojattua enemmän amppareihin. @dRD millä perusteella otsikot saavat boldauksen?

dRD18/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Orios:

Nyt kun High.fi:tä ja Amppareita on tullut käytettyä molempia rinnakkain, niin olen huomannut, että pidän enemmän High.fi:n uudet uutiset osiosta verrattuna amppareihin. Toisaalta suosituimpia selatessa tulee nojattua enemmän amppareihin. @dRD millä perusteella otsikot saavat boldauksen?

Boldaus tulee useamman tekijän yhdistelmästä, mukana on klikit, sosiaalisen median jaot ja sekalainen määrä muita tekijöitä. Koko paketti sitten jaetaan kuluneella ajalla siitä, kun uutinen on julkaistu, joten suosituimmat-lista on tavallaan dynaaminen osoitus siitä, miten hyvin uutinen on huulilla juuri nyt.

Mukava kuulla, että olet kuitenkin High.fi:n systeemiin muutoin tyytyväinen :-)

Orios19/25

Pikkuisen alkanut ärsyttää tuo "esikatselulaatikko", joka hyppää esille. Toivoisin siihen sellaista muutosta, että se hyppää vain silloin kun hiiri on linkin tekstiosan päällä. Eli jos ei halua nähdä moista, niin voisi pitää hiirtä sen verran sivulla, että ei osu tekstin päällä. Nyt scrollatessa on vaikea löytää hiirelle sopivaa paikkaa. Toisaalta voisi olla ihan asetus, että onko tuo ominaisuus päällä ollenkaan. Nuo boldatut linkit saavat hanakammin ainakin minulta klikkauksia.

dRD20/25

Tuosta esikatselusta on tullut aika paljon palautetta. Nyt ajatus on se, että tullaan todnäk siirtämään se siten, että otsikon edessä on joku suurennuslasi tms ikoni, jonka päälleviemällä tuon esikatselun saa auki ja itse otsikon päällä hiirtä pyörittämällä se ei enää avautuisi näkyviin.

Orios21/25

Mun mielestä te voisitte myydä mahdollisuutta boldata otsikkoja sopivan pituiseksi ajaksi. Lisäksi joku symboli sinne, että kyseessä on framilla oleva uutinen. Ei varmaan häiritsisi paljoa jos niitä olisi max. viisi per sivu.

dRD22/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Orios:

Mun mielestä te voisitte myydä mahdollisuutta boldata otsikkoja sopivan pituiseksi ajaksi.

Tosta saattais revetä hirveä ..kamyrsky, haluamme kuitenkin pitää uutisten suosion, jne läpinäkyvänä ja samoin ehdoin toimivana kaikille medioille. Mielenkiintoinen ajatus kyllä muutoin :-)

Lainaus:

Lisäksi joku symboli sinne, että kyseessä on framilla oleva uutinen. Ei varmaan häiritsisi paljoa jos niitä olisi max. viisi per sivu.

Juu, tätä on harkittu. Myös fonttikoon kasvattamista parilla pikselillä suosituimpien uutisten osalta on harkittu. Mutta boldauskin tuntuu toimivan jo aika hyvin katseenvangitsijana.

hulkkii23/25

Tässä olis perus appista otsikoiden selaamiseen Windows Phonella:
http://www.windowsphone.com/s?appid=e15...86-00867960a7d6

FinMaky24/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti veeman07:

Olisipa hienoa jos staran ja findancen kaltaiset paskasivustot jäisivät kokonaan pois uutistarjonnasta. Nopealla vilkaisulla palvelu näyttää varsin hyvältä!

Sivupalkin kategorialistassa jos viet hiiren kategorian päälle, esiin tulee mahdollisuus piilottaa kyseinen osio -- tuon tempun teet Viihde -kategorialle ja ns. jäteotsikot vähenevät aika radikaalisti.

Sama toive kuin aloittajalla. Kategorioiden piilotus toki auttaa, mutta vielä parempi olisi, kun voisi filtteröidä yksittäisiä sivustoja.

Toisena toiveena kategoriat tiede ja tekniikka olemassaolevien sekaan.

Jos poistat "Viihde" kategorian, niin samalla menetät elokuvat, joten tuo ei toimi. +1 sille että seiska ja stara ei ole uutisläheitä tai että ne voisi poistaa.

dRD25/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FinMaky:

Jos poistat "Viihde" kategorian, niin samalla menetät elokuvat, joten tuo ei toimi. +1 sille että seiska ja stara ei ole uutisläheitä tai että ne voisi poistaa.

Joo, tuo alikategorioiden menetys on ihan oikea ongelma, tuohon tullaan miettimään joku ratkaisu tulevina viikkoina.

Ja Stara ja Seiska kyllä löytyvät Viihde-kategorian lähdelistalta :-)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT