AfterDawn: IT-alan uutiset

Suomessa järjestetään kansainvälinen koodauskilpailu ensi kesänä

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 20.3.2014 09:52

Suomessa järjestetään kansainvälinen koodauskilpailu ensi kesänä Koodaajat ympäri maailmaa pääsevät ensi kesänä mittelemään taidoillaan Helsingissä Reaktorin ja Supercellin järjestämässä Hello World Open -kisassa. Tavoitteena on nostaa esiin suomalaista ja kansainvälistä ohjelmointiosaamista.
Kisa on jatkoa samannimiselle vuoden 2012 SM-kisoille, jonka järjestämisessä Reaktor oli mukana.

Hello World Openiin osallistuvien rekisteröinti aloitetaan maaliskuun lopussa ja koodausurakka alkaa 14. huhtikuuta. Tavoitteena on saada mukaan 10 000 joukkuetta. Yhteen joukkueeseen voi kuulua 1–3 henkeä ja heidän tehtävänä on luoda tekoäly, joka kilpailee muiden joukkueiden luomuksia vastaan digitaalisessa autopelissä. Finaalimittelö pidetään 5. kesäkuuta.

Menestyneille joukkueille on luvassa rahapalkintoja, mutta niistä ei näytä löytyvän tarkempia tietoja kisojen verkkosivuilta.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

uTorrentista löytyi vakava haavoittuvuus – Lataa päivitys täältä uTorrentista löytyi vakava haavoittuvuus – Lataa päivitys täältä (22.2.2018 15:38)
BitTorrentin kehittämästä suositusta uTorrent-asiakasohjelmasta on löytynyt vakavia haavoittuvuuksia. Googlella työskentelevä tietoturvatutkija Tavis Ormandy havaitsi ohjelmissa olevien ....
JUURI NYT: Facebook ei toimi Suomessa JUURI NYT: Facebook ei toimi Suomessa (22.2.2018 13:48)
Yhteisöpalvelu Facebookin palvelut eivät tällä hetkellä toimi. Facebook.com ilmoittaa, että jokin meni pieleen, ja ongelmaa korjataan. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä mikä ongelman taustalla on. ....
Rovio todellisessa syöksykierteessä – Sijoittajat pettyivät uutisiin Rovio todellisessa syöksykierteessä – Sijoittajat pettyivät uutisiin (22.2.2018 11:33)
Vihaisten lintujen kiito muistuttaa Helsingin pörssissä tällä hetkellä ennemminkin syöksykierrettä, sillä tulosvaroituksen julkaisseen Rovio Entertainmentin osakekurssi on uutisen kirjoittamishetkellä ....
Snapin toimitusjohtaja – Snapchatin uudistuksiin on vain totuttava Snapin toimitusjohtaja – Snapchatin uudistuksiin on vain totuttava (22.2.2018 10:47)
Verkkopalveluihin ja sovelluksiin tehtävät ulkoasu- ja käyttökokemusmuutokset aiheuttavat aina närää ja tuskastusta vahojen käyttäjien keskuudessa, koska he joutuvat "opettelemaan" heille toimivaksi ....
Neflixin haastaja Viaplay kasvaa kovaa tahtia – Panostaa urheiluun ja omiin tuotantoihin Neflixin haastaja Viaplay kasvaa kovaa tahtia – Panostaa urheiluun ja omiin tuotantoihin (22.2.2018 10:09)
Netflixistä on vuoden 2012 lanseerauksen jälkeen muodostunut Suomen de facto -suoratoistopalvelu, mutta alalla kisailee katselevista silmäpareista moni muukin. Yksi kilpailijoista on Viaplay, ....
1 kommentti

Uutisarkisto