AfterDawn logo

Oculus VR nappasi virtuaalitodellisuusekspertin Valvelta

Juha Tuppi Juha Tuppi

Valven VR-järjestelmän on kehuttu kyykyttävän suvereenisti muiden kehittäjien laitteita. Tuoreimpien tietojen mukaan Valven osaaminen on nyt siirtymässä Oculuksen leiriin.

Oculus Rift -virtuaalilasien kehittäjä Oculus VR ilmoitti eilen blogissaan värvänneensä Valven virtuaalitodellisuusprojektin vetävänä voimana toimineen Atman Binstockin Oculuksen pääsuunnittelijaksi. Binstock tulee johtamaan Oculuksen uutta tutkimus- ja kehitystiimiä Seattlessa.

Kilpailutilanteesta tai työntekijän ryöstämisestä tuskin on kuitenkaan kyse - muun muassa Eurogamer on kertonut, ettei Valvella ole suunnitelmissa julkaista omaa virtuaalilaitettaan, vaan se aikoo tehdä yhteistyötä Oculus VR:n kanssa virtuaalitodellisuuden kehittämiseksi peleissä. Binstock tuleekin epäilemättä olemaan merkittävä lisä Oculuksen kehittäjäryhmään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT