AfterDawn: IT-alan uutiset

Microsoft testauttaa Xbox Onen tulevaa päivitystä valikoiduilla käyttäjillä

Kirjoittaja Juha Tuppi (Google+) @ 20.2.2014 20:19

Microsoft testauttaa Xbox Onen tulevaa päivitystä valikoiduilla käyttäjillä Microsoft lienee huolissaan konsolipäivitystensä laadusta, kun nekin pitää laittaa betatestaukseen käyttäjille.
Polygon raportoi tänään Microsoftin tulevan Xbox One -päivityksen betatestauksesta. Tänään aloitettu ohjelma sallii testaajien nähdä tulevan päivityksen ennakkoon palautteen keräämiseksi. Päivityksen betaversiota ei kuitenkaan laiteta yleiseen jakoon, vaan valikoidut käyttäjät saavat Xbox Liven kautta rekisteröitymiskutsun testaukseen.

Testaukseen valituille jaetaan ensi viikon aikana maaliskuulle suunniteltu Xbox One -päivitys. Betatestaajat voivat testauksen aikana käyttää Xboxin ryhmäominaisuuksia ainoastaan muiden testaajien kanssa. Ryhmäominaisuudet palaavat normaalikäyttöön testattavan päivityksen päästessä julkiseen levitykseen. Microsoft pyytääkin testaajiksi haluavien ottavan nämä rajoitukset huomioon ennen kutsun hyväksymistä.

Maaliskuun päivityksen on kerrottu lisäävän muun muassa Xbox Onen moninpeliominaisuuksia tulevan Titanfall-pelin julkaisua varten. Päivityksen etukäteen testaaminen halukkailla ei sinänsä ole huono idea ottaen huomioon viimeisimmän ilmeisen kiireellä julkaistun päivityksen myötä ilmenneet ongelmat. Toisaalta yhtiön hermoilun ymmärtää, sillä betatestauksessa ollut Titanfall on kerännyt kehuja ja herättänyt ihastusta sitä kokeilemaan päässeissä, minkä perusteella se voi olla juuri se piristysruiske, jota Xbox One nyt kaipaa. Toivotaan parasta, että Microsoft selviää tällä kertaa puhtain paperein.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla (19.7.2018 18:25)
HMD Global on esitellyt Kiinan markkinoille Nokia X5 -älypuhelimen, jolla pyritään vetoamaan tyylikästä ja edullista puhelinta etsivään kansanosaan. Nokai X5:n muotoilussa noudatetaan aiemmin ....
3 kommenttia
Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi (19.7.2018 18:13)
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tuntuu olevan hyvin järkyttynyt Euroopan komission eilen julkistamasta 4,3 miljardin euron sakosta. Komission mukaan Google on käyttänyt määräävää markkina-asemaa ....
9 kommenttia
Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä (19.7.2018 18:08)
Yhdysvaltalainen lasivalmistaja Corning on ottanut uuden harppauksen älypuhelimien näyttöjen suojana käytettävissä Gorilla Glass -lasien kehityksessä. Yhtiö on esitellyt seuraajan nykyisissä ....
Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
5 kommenttia
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
2 kommenttia

Uutisarkisto