AfterDawn logo

Googlen etusivu vihjailee olympialaisten homovastaisuudesta

Matti Robinson Matti Robinson
6 kommenttia

Google on näin olympialaisten avauspäivänä kustomoinut hakukoneensa ulkonäköä jälleen. Uusi doodle esittelee sateenkaaren väreissä talviolympialaisten lajeja. Sateenkaaren värit yhdistetään usein seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoisuutta puolustavaan liikkeeseen.

Hakukentän alla puolestaan lainataan Olympic Charter -peruskirjaa käännettynä Google-sivuston kielelle. Epäilemättä kyse on protestista Venäjän homolakia vastaan. Etusivun lisäksi sateenkaarilogo näkyy hakutulossivuilla.

Urheileminen on ihmisoikeus. Jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus urheilla olympialaisten hengessä ilman syrjintää ja yhteisymmärryksessä ystävyyden, solidaarisuuden ja reilun pelin aatteiden mukaan.

Putinin kesäkuussa hyväksymä homolaki voi vaikuttaa myös olympialaisiin osallistuviin henkilöihin. Ei-heterosuhteista puhuminen alaikäiselle voi johtaa pidätykseen tai karkoitukseen maasta.

6 KOMMENTTIA

Boss931/6

Hyvin ovat saaneet käännettyä tuon tekstin suomeksi... Ei tainnut ihan kuitenkaan googlen kääntäjä olla kääntämässä =)

ArttuH5N12/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

Hyvin ovat saaneet käännettyä tuon tekstin suomeksi... Ei tainnut ihan kuitenkaan googlen kääntäjä olla kääntämässä =)

Tässä on sama teksti käännettynä englannista suomeksi Google Translatella:

Lainaus:

Liikunnasta on ihmisoikeus. Jokaisella yksilöllä on oltava mahdollisuus harjoitella urheilu, ilman minkäänlaista syrjintää ja olympialaisten hengessä, mikä edellyttää keskinäistä ymmärrystä ystävyyden, solidaarisuuden ja reilun pelin.

tataka3/6

Google ottaa kantaa ihmisoikeusasoihin näkyvämmin kuin presidenttimme.

Boss934/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Google ottaa kantaa ihmisoikeusasoihin näkyvämmin kuin presidenttimme.

Totta kai, koska googlea ei haittaa, jos venäjän päättäjät suuttuvat, mutta meidän presidenttiä se haittaa

tataka5/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Google ottaa kantaa ihmisoikeusasoihin näkyvämmin kuin presidenttimme.

Totta kai, koska googlea ei haittaa, jos venäjän päättäjät suuttuvat, mutta meidän presidenttiä se haittaa

Niin ja googlen bisnekseksiin ei putinin hallitus pahemmin vaikuta toisinkuin niinistön hyvien veljien bisneksille voisi tulla pikkulisävero ja jokerit eivät pääsekään venäjälle pelaamaan. Niinistö laittaa aina rahan ihmisoikeuksien edelle kuten tekee googlekin isona firmana, mutta joku saattaisi presidentiltä odottaa jotain muuta kuin rahanrakastamista vaikka ihmisiä sorrettaisiin.

Snifferr6/6

Pata kattilaa soimaa jne. (googletranslate toimi) :<

Jos nyt vaikka ensin kunnioittaisivat itse ihmisten oikeuksia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT