AfterDawn logo

Apple hakee patenttia parannellulle tekstin automaattikorjaukselle ja kielentunnistukselle

Juha Tuppi Juha Tuppi
2 kommenttia

Applen uudet patenttihakemukset tulivat julki tänään. Hakemusten perusteella yhtiö on kehittänyt parannellun version tekstin automaattikorjauksesta sekä kirjoitetun kielen tunnistamisesta.

Apple Insider raportoi tänään Applen tuoreimmista patenttihakemuksista. Ensimmäisessä hakemuksessa linjataan ennakoivaan tekstinkorjaukseen tehtyjä parannuksia, joihin kuuluu muun muassa säädettävä mahdollisuus tarkastaa ja hyväksyä lähetettävän viestin sisältö vielä lähetyspainikkeen painamisen jälkeenkin. Toiminto voisi olla aikarajoitteinen, jolloin se ei häiritsisi liikaa viesteilyn sujuvuutta. Lisäksi toiminnon on kaavailtu oppivan käyttäjältään mitä sanoja hän yleensä suosii ja mitä ei, jolloin se osaa tehdä osuvampia ehdotuksia ja korjauksia. Hakemuksessa kuvaillaan myös valinnaista jonotustoimintoa, joka asettaisi kirjoitetut viestit lähetysjonoon, josta käyttäjä voisi tarkistaa ne ennen lähetystä ja päättää lähetysjärjestyksen.


Toinen merkittävä patenttihakemus liittyy kirjoitetun kielen tunnistukseen. Toiminto osaisi tunnistaa käytetyn kielen joko käyttäjän omasta kirjoituksesta tai viestittelyn toisen osapuolen lähettämistä viesteistä ja tarjota sen pohjalta sanastoa sekä kyseiseen kieleen sopivaa näppäimistöä erikoiskirjaimineen ja merkkeineen automaattisesti. Toiminto voisi myös hakea metadataa viestien lähettäjiin ja tallennettuihin profiileihin liittyen vaihtaakseen oikean kielen päälle.

2 KOMMENTTIA

Flobat1/2

Mikä noita apinoita vaivaa ku pitää hakea patenttia maailman typerimmille asioille!!

temple692/2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Flobat:

Mikä noita apinoita vaivaa ku pitää hakea patenttia maailman typerimmille asioille!!

Lyhyesti ja ytimekkäästi: 'murica.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT