AfterDawn logo

Amazon osti pelistudion, Android-pelikonsoli työn alla?

Juha Tuppi Juha Tuppi

Viimeisimpien tietojen mukaan verkkokauppajätti Amazon on hankkinut Double Helix Games -pelistudion.

TechCrunch raportoi tänään Amazonin tuoreimmasta pelistudiohankinnasta. Lähteen tietojen mukaan hankinta on osa Amazonin pyrkimystä tuottaa innovatiivisia pelejä asiakkailleen. Yhtiön hankkima The Collective- ja Shiny Entertainment -pelikehittäjien yhdistyessä vuonna 2007 perustettu Double Helix Games -pelistudio pitää sisällään lähes 20 vuoden kokemuksen alalta ja on julkaissut tunnettuja pelejä kuten Killer Instinct ja Silent Hill: Homecoming. Pelistudion henkilökunta siirtyy hankinnan jälkeen työskentelemään Amazonille.

Hankinta vaikuttaa tukevan viimeaikaisia huhuja, joiden mukaan Amazon kehittää Android-pohjaista kilpailukykyiseksi hinnoiteltua pelikonsolia. VG247-sivusto kertoi viime viikolla Amazonin pyrkivän väitetyllä konsolihankkeellaan kilpailemaan Sonyn, Microsoftin ja Nintendon kanssa pelikonsolimarkkinoista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT