AfterDawn logo

Tuoreimmat huhut Xbox Onesta: Suomen virallinen julkaisu huhtikuussa?

Juha Tuppi Juha Tuppi

Internetin huhumylly on pyörinyt kiivaasti viime aikoina Microsoftin Xbox One -pelikonsolin ympärillä. The Verge keräsi kokoon olennaisimmat tiedot.

Suomen kannalta kiinnostavin huhu lienee uusien markkinoiden julkaisuaikataulu, jonka perusteella Xbox Onen virallinen julkaisu ajoittuu Suomessa huhtikuuhun. Konsoli julkaistaan samaan aikaan myös Japanissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Singaporessa, Hong Kongissa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Kolumbiassa, Chilessä ja Argentiinassa. Seuraava markkinoiden laajennus on suunniteltu huhujen mukaan lokakuuhun.

Xbox Onelle on myös tulossa kattava päivitys, joka korjaa Xbox Liven ongelmia ja päivittää järjestelmää. Päivitys on tarkoitus laittaa levitykseen maaliskuussa.

Lisäksi huhut kertovat valkoisesta Xbox Onesta, joka olisi tarkoitus tuoda myyntiin lokakuussa. Kyseinen konsoli on ilmeisesti ollut jo käytössä Microsoftin henkilökunnalla. Myös yhden teratavun tallennuskapasiteetilla varustettu versio konsolista saattaa olla tulossa tarjolle marraskuussa.


Cnetin mukaan Microsoftin edustaja on kieltäytynyt kommentoimasta huhuja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT