AfterDawn logo

Kiina kamppailee Androidia ja Windowsia vastaan omalla käyttöjärjestelmällään

Juha Tuppi Juha Tuppi
1 kommentti

Kiina on ilmeisesti kehittämässä omaa kansallista käyttöjärjestelmäänsä vastaiskuna länsimaisille Androidille ja Windowsille.

PCWorld raportoi tänään Kiinassa kehitteillä olevasta COS-käyttöjärjestelmästä (China Operating System), jonka on tarkoitus kilpailla Kiinan markkinoilla yleisimpiä käyttöjärjestelmiä vastaan. COS:ia kehittävät yhteistyössä Shanghai Liantong Network Communications Technology -yhtiö sekä hallitukseen kytköksissä oleva Kiinan tiedeakatemia, ja se on tarkoitus ottaa käyttöön älypuhelimissa, televisioissa, tableteilla ja PC-tietokoneilla.

Shanghai Liantong Network Communications Technology -yhtiön mukaan Yhdysvaltojen viimeaikaisen vakoiluskandaalin vuoksi länsimaisia järjestelmiä pidetään kansallisena turvallisuusriskinä, ja Kiina haluaa turvallisemman vaihtoehdon, joka myös sopii paremmin kiinalaisille käyttäjille.

COS-käyttöjärjestelmä on edelleen kehitysvaiheessa, eikä siitä ole julkaistu juurikaan tietoja. Järjestelmää kehittävä yhtiö pyrkii saamaan hankkeelleen tukijoita kiinalaisista valmistajista kuten Huaweista ja Lenovosta, jotta se pystyy rakentamaan käyttöjärjestelmälle toimivan ekosysteemin.

1 KOMMENTTI

HiTex19831/1

Kiinan suuripalomuuri sais melkosta vahvistusta ku kaikki Kiinan sisällä toimivat luurit, tietokoneet ja muut mihin toi käyttis olis portattavissa käyttäs tota käyttistä. Sekä sensuuriki olis paljon helpommin toteutettavissa. Sen ku vielä lailla pakottas ainooksi käyttikseksi, mitä saa käyttää laillisesti (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta), niin huhhuh. Valvonta tosin saattas olla ongelmallista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT