AfterDawn logo

Google esitteli biosensorilla varustetun piilolinssin diabeetikoille

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Google on esitellyt blogissaan glukoosimittarilla varustettua piilolinssiä. Google tapasi hiljattain Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston edustajia, joiden kanssa se todennäköisesti keskusteli juuri tästä hankkeesta.

Internetjätin ajatuksena on tarjota diabeetikoille piilolinssiä muistuttava sensori, joka mittaa kyynelnesteen kautta glukoosiarvoja. Menetelmän on non-invansiivinen, eli ihoa tai mitään muutakaan pintaa ei tarvitse läpäistä. Sensorilla voidaan tarkkailla glukoosiarvoja tunnin välein, joten sen avulla pysytään tarkemmin kartalla arvojen heilahteluista. Linssistä löytyy pieni LED-valo, joka ilmoittaa kun arvot ovat ylittäneet tai alittaneet tietyt rajat.

Google huomauttaa, että tekniikka ei ole vielä täysin valmis ja kaupallisen tuotteen syntymiseen menee vielä aikaa. Google ei aio kehittää laitetta yksin, vaan se etsii parhaillaan yhteistyökumppaneita, joilla on paremmat kontaktit diabeteksen hoidon ympärillä olevaan bisnekseen.


Google ei ole ainoa diabeetikoista ja glukoosimittauksesta kiinnostunut kalifornialainen IT-jätti, sillä myös Apple on panostanut tähän puoleen. Apple on rekrytoinut – kenties iWatchia varten – muiden muassa Senseonicsin, C8 MediSensors ja AccuVeinin työntekijöitä riveihinsä. Optisesti ihon läpi glukoosiarvoja mittaava laite olisi piilolinssiä helppokäyttöisempi, mutta C8 MediSensorin entisen teknologiajohtaja Rudy Hofmeisterin mukaan erilaiset ihotyypit ja -värit aiheuttivat heillä ongelmia mittaustiedon luotettavuuteen (yhtiön varat eivät enää riittäneet uuden tekniikan kehittämiseen ja siksi se lopetti toimintansa).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT