AfterDawn logo

Microsoft Studios: "Halo-televisiosarja tullaan tekemään oikein"

Juha Tuppi Juha Tuppi

Microsoft kertoo panostavansa tosissaan suosittuihin Halo-peleihin perustuvaan tulevaan televisiosarjaan.

Microsoft ilmoitti viime kuussa julkaisevansa yhtiön ensimmäiset alkuperäiset televisiosarjat Xbox Live -palvelun kautta. Yksi julkistetuista sarjoista on suosittuun Halo-pelisarjaan perustuva televisiosarja, jonka tuottajaksi on saatu itse Steven Spielberg.

Ilmoitus on ymmärrettävästi herättänyt huolta Halo-faneissa aiheen käsittelyn kannalta, mutta Microsoft Studiosin Phil Spencer vakuuttaa Xbox Official Magazine -sivuston haastattelussa, että televisiosarja tullaan tekemään oikein, eikä missään nimessä vain täyteohjelmistoksi. Hänen mukaansa Microsoft näkee televisiosarjassa mahdollisuuden tehdä Halo-sarjan hahmoja ja tarinoita tunnetuksi myös muiden medioiden kautta videopelien lisäksi.


Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Microsoft hyödyntää muita medioita peliensä tukena: yhtiö julkaisi vuonna 2012 verkossa minisarjan Forward Unto Dawn, jolla pyrittiin mainostamaan tulevaa Halo 4 -peliä. Spencerin mukaan sarjaa katsottiin noin 70 miljoonaa kertaa internetissä.

Tulevan Halo-televisiosarjan julkaisu on mielenkiintoinen myös siltä kannalta, että GameSpot raportoi alkuviikosta Microsoftin ilmoittaneen seuraavan Halo-pelin tulevan Xbox One -konsolille vielä tämän vuoden aikana.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT