AfterDawn logo

Hollywood kiittää ja kuittaa, uusi lipputuloennätys jälleen

Matti Robinson Matti Robinson
4 kommenttia

Tämänkin vuoden kassamagneetit pitävät huolen, ettei elokuvastudioiden maanantaipalavereista puutu kampaviinereitä. Lippujen kappalekohtainen myynti ei ole noussut, mutta pientä nousua tapahtui myyntituloissa, kertoo Bloomberg. Lipuista pyydettiin edellisvuotta enemmän esimerkiksi parempien penkkien, äänijärjestelmien tai kankaiden avulla.

Pohjois-Amerikan lippumyynti kasvoi noin prosentin viime vuoden ennätyksellisestä 10,8 miljardista dollarista eli uusi lipputuloennätys on nyt 10,9 miljardia dollaria. Kappalemääräisesti lippuja myytiin 1,36 miljardia eli lipun hinta oli keskimäärin kahdeksan dollaria.

Kaikkiaan 12 elokuvaa ylitti 200 miljoonan dollarin rajapyykin, mikä oli myös edellisvuosia enemmän. Ykköseksi sijoittui Iron Man 3, joka keräsi ainoana elokuvana Yhdysvalloissa yli 400 miljoonaa dollaria. Sitä seurasivat Nälkäpeli-trilogian toinen osa Nälkäpeli - Vihan liekit ja niin ikään toistamiseen valkokankaalla esiintynyt piirropaholainen elokuvassa Itse ilkimys 2.

4 KOMMENTTIA

Dafly1/4

Eipä ole tullut elokuvateatterissa yli vuoteen. Minut on pitänyt poissa mainokset, korkeat lippuhinnat ja pakkoruotsin tuputus tekstityksen alarivillä.

Zoomst2/4

Muttakun piraatit tappoivat leffabisnek-- hetkonen?

Sefriol3/4

Yleensä käyn elokuvissa 2-5 kertaa vuodessa frendin kanssa. Jos ostaisin elokuvan se maksaisi kuitenkin saman verran. En muutenkaan katso elokuvia useampaan otteeseen vapaaehtoisesti.

Menisinkö yksin katsomaan elokuvia 18€ hintalapulla? Tuskin. Kaveriporukassa ilman muuta. Tämän jälkeen voi keskutella elokuvasta parin kaljan ohella.

jartar4/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zoomst:

Muttakun piraatit tappoivat leffabisnek-- hetkonen?


Niinpä!

Ja muuten itse uutiseen. Finnkinon teattereissa en leffoja käy katsomassa. Sen sijaan mielelläni tuen paikallisia pienempiä yrittäjiä. Viime vuonna kävin teatterissa kolme kertaa. Ikävä kyllä vain yksi niistä oli oikeasti hyvä (Kick-Ass 2).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT