AfterDawn logo

Spotify ilmaiseksi tabletteihin ja puhelimiin - ei ainakaan vielä Windows Phonelle

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
10 kommenttia

Spotify on tänään esitellyt uutta palvelumalliaan, joka tuo ilmaisen musiikin yhä useampaan laitteeseen alkaen tästä päivästä.

Aiemmin Spotify oli saatavilla mobiililaitteisiin (tabletit ja älypuhelimet) vain Premium-tilauksella kymmenen euron kuukausihintaan. Välissä oli myös viiden euron Unlimited-tilaus, jolla sai käyttöönsä rajattoman musiikintoiston ilman mainoksia pöytäkoneella, mutta ei mobiilisovellusta.

Uusi palvelumalli perustuu kahteen vaihtoehtoon - ilmaiseen ja maksulliseen. Näin ollen Unlimited poistuu siis valikoimasta. Android- ja iOS-tabletit saavat täyden ilmaisen palvelun, mutta samojen järjestelmien älypuhelimet saavat tyytyä pelkkään shuffle-toistoon. Tämäkin malli antaa kuitenkin enemmän kontrollia käyttäjälle kuin monen kilpailijan ilmaiset palvelut, sillä käyttäjä voi valita artistin tai soittolistan, jolta kappaleita toistetaan, eikä välissä tarvitse kuunnella mitään ylimääräisiä kappaleita. Mainokset kuuluvat toki edelleenkin ilmaisversioon - myös mobiililaitteilla.


Ja kuten aiemminkin, Premium-tilaus tarjoaa lisäksi offline-soittolistoja, vapauden valita jokainen toistettava kappale myös puhelimilla sekä vapautuksen mainoksista.

Spotify ei ole toistaiseksi kertonut mitään Windows Phonen kohtalosta. Ainakaan tällä hetkellä ilmainen toisto ei alustalla toimi.

Päivitys klo 21.42: Spotify varmisti AfterDawnille, että vanhojen Unlimited-tilaajien palvelu jatkuu muuttumattomana. Windows Phonen tilannetta ei haluttu sen enempää kommentoida.

10 KOMMENTTIA

sidrend1/10

Asiallista, vielä kun älypuhelimiin tulisi "täysi ilmainen palvelu" suffle-toiston sijaan.

Matsomppi2/10

Onkos ilmaisessa Spotifyssä vieläkin tietty kuunteluraja, esim 10h/kk? Ja voiko tablettien ja kännyköiden ilmaiskäyttäjät ladata soittolistoja offline-käyttöön? Ihmetyttää myös Windows Phonen ja RTn kohtalo...

Luulisi, ettei Spotifynkään aivan kaikkea kannata ilmaiseksi antaa, että saavat uusia tilaajia ja vanhatkin jaksavat siitä vielä maksaa.

taku3/10

suunta parempaan! kiitos :)

dRD4/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Matsomppi:

voiko tablettien ja kännyköiden ilmaiskäyttäjät ladata soittolistoja offline-käyttöön?

Eivät voi. Ja kyllä Premiumin edut ovat edelleen sen verran kovat, etten alkaisi ilmaisversioon vaihtamaan. Ja tietty sekin kannattaa huomioida, että artistit saavat maksullisen version käyttäjiltä yli 10x enemmän rahaa soittokertaa kohden kuin ilmaiskäyttäjistä.

Michelola5/10

mainokset ymmärtää mutta miksi pitää ihan vittuillakseen laittaa tommosia käyttöä haittaavia ominaisuuksia. En tue

dRD6/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:

mainokset ymmärtää mutta miksi pitää ihan vittuillakseen laittaa tommosia käyttöä haittaavia ominaisuuksia.

Että ilmaisversiolla ja maksullisella versiolla olisi jotain muutakin eroa kuin mainokset/niiden puute?

Michelola7/10

no toi on vaan tollasta suoraa vittuilua, saa ihmiset vaan vihaseks ja vaihtaan palvelua

friis8/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:

no toi on vaan tollasta suoraa vittuilua, saa ihmiset vaan vihaseks ja vaihtaan palvelua

Tai sitten ihmiset tajuavat kuinka kätevä spotify on puhelimessa siirtyvät maksulliseen versioon. Se kai Spotifyn tavoite tällä riisutulla mobiiliversiolla on.

Grina9/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:

no toi on vaan tollasta suoraa vittuilua, saa ihmiset vaan vihaseks ja vaihtaan palvelua

Tässähän vain tuotiin lisää ominaisuuksia ilmaiseen palveluun. Miten se voisi ketään (ilmaisen palvelun käyttäjää) vihastuttaa?

Krisu9710/10

Vielä on kuitenkin olemassa free, unlimited ja premium?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT