AfterDawn logo

Teknologiajätit liittyivät yhteen Yhdysvaltain urkintalakien uudistamiseksi

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
17 kommenttia

Kahdeksan suurta teknologiayhtiötä ovat allekirjoittaneet avoimen kirjeen, jossa vaaditaan Yhdysvaltojen urkintakoneiston mahdollistavien lakien uudistamista. Yhtiöiden näkemyksen mukaan Edward Snowdenin kesän paljastukset osoittavat, että Yhdysvaltain hallinto on mennyt asiassa jo liian pitkälle.

Applen, Microsoftin, Googlen, AOL:n, Yahoon, Facebookin, Twitterin ja LinkedInin allekirjoittamassa avoimessa kirjeessä Yhdysvaltain hallintoa pyydetään uudistamaan urkintalakeja niin, että urkinta on yksiselitteisesti rajoitettua, koko toiminta olisi läpinäkyvää ja riippumattoman tahon tarkkailemaa. Allekirjoittajien mukaan ne ovat investoineet suuria määriä rahaa käyttäjiensä tietojen salaamiseen ja niiden mielestä tiedot tuleekin pysyä salaisina.

Presidentti Barack Obamalle ja Kongressille osoitettu avoin kirje ja sen allekirjoittaneiden yhtiöiden vaatimukset on luettavissa ReformGovernmentSurveillance.comista. Uudistusvaatimuksista on ilmoitettu näyttävästi myös sanomalehtimainoksin.

17 KOMMENTTIA

Lumikki1/17

Kukas suojelee meitä kansalaisia näiden samojen yhtiöiden urkinnalta eli yksityisyyden rikkomisesta yhtiön omiin tarpeisiin ilman kansalaisen lupaa?

En tarkoita että eivät pyytäisi ihan järkevää asiaa valtiolta, vaan että ovat kyllä aika tekopyhiä sen pyynnön suhteen.

RingLeaderTM2/17

Avoin yhtiö on yhtiömuoto, jossa kaikki yhtiömiehet vastaavat henkilökohtaisesti yhtiön veloista ja muista velvoitteista sekä omasta että muiden yhtiömiesten puolesta.

Aina yleensä henkilötiedot kerätään pääasiallisesti käyttäjältä itseltään, joko rekisteröitymisen yhteydessä tai myöhemmin asiakassuhteen aikana.

Tietoja kerätään mm. seurantaohjelmien, käyttäjän IP-osoitteen rekisteröinnin ja evästeiden avulla.
Kunka monesti tuttu tietoturvalausekkeen.......
Slogan: "Pidätämme oikeuden muuttaa yllä olevia käyttöehtoja."

<>AfterDawn<>Tietosuojaseloste<>

"Henkilötietoja ei siirretä EU:n ulkopuolelle. Lokitietoja voidaan tallentaa EU:n ulkopuolella sijaitseviin palvelimiin, mikäli sivulataus tehdään EU:n ulkopuolelta."

-Vittu onhan mulla ny sopimus pankin kanssa, siihen ei internettiä tarvita. Ne suorittaa mun laskut mun massilla.

Sefriol3/17

On sinäänsä huvittavaa kuinka NSA on näillä kohuillaan saanut aikaan aivan uudenlaisen tietoturvallisuuskulttuurin. Sen näkee jo muun muassa julkaistavien palveluiden määrässä. Esimerkiksi F-Securen Younited -palvelu lähti kunnolla käyntiin juuri NSA-kohujen jälkeen.

Mutta ihan Lumikkia kompatakseni, niin aikamoinen tekopyhyys tässä hommassa maistuu. Sen lisäksi tällä kirjelmällä on tuskin mitään vaikutusta mihinkään.

katjuska404 (vahvistamaton)4/17

Älkäähän nyt pojat itkekö. Enemmän tuo NSA:n toiminta ihmisten yksityisyyttä loukkaa. Sitä kun ei täysin pysty itse rajoittamaan. Jokainen taas voi itse valita mihin palveluihin rekisteröityy tai mitä palveluita käyttää. Varsinkin jos ja kun tietää että kyseinen palvelu saattaa mahdollisesti seurata käyttäjiensä tekemisiä. Tämä on siis hyvä uutinen.

Raqoo5/17

Aika mielenkiintoista että nämä yhtiöt yrittävät nyt näkyvästi pestä käsiään vaikka ovat osa koko tietojenkalastelujärjestelmän ydinjoukkoa.

Tuosta puuttuvat enää merkittävät järjestelmätoimittajat jotka ovat muokanneet ohjelmistohin takaportteja (näkyvin niistä palomuurien admin tunnuksen salasana joka annetaan laitetoimittajalle muka pelkästään automaattisten päivitysten hoitamiseksi).

Miettikääpä mikä noista on tehty kerätyn tiedon tallettamiseen?

- olettekos siis sinisilmäisiä -

Lumikki6/17

Lainaus:

Älkäähän nyt pojat itkekö. Enemmän tuo NSA:n toiminta ihmisten yksityisyyttä loukkaa. Sitä kun ei täysin pysty itse rajoittamaan. Jokainen taas voi itse valita mihin palveluihin rekisteröityy tai mitä palveluita käyttää. Varsinkin jos ja kun tietää että kyseinen palvelu saattaa mahdollisesti seurata käyttäjiensä tekemisiä. Tämä on siis hyvä uutinen.

Pikkasen kommentoin tätä koska asia ei oikeastaan ole näin.

Ensinnäkin se että ei voi käyttää jotain asiaa ollenkaan koska sillä rikotaan yksityisyttä ei ole oikein kunnollinen valinta.

Esimerkki jos haluan pelata pelejä mutta et "voi" tehdä sitä ollenkaan koska jokainen peli jota haluaisin pelata rikkoo yksityisyyttä. Joten ainoa vaihtoehto on olla pelaamatta tai luopua yksityisyydestä. Tämä ei ole mikään kunnollinen vaihtoehto. Koska pelin pelaaminen ei oikeasti pitäisi liittyä ihmisten yksityisyystä luopumiseen, kyseessä on keinotekoinen liitos (bundle).

Yhtähyvin voisi sanoa että lentoemäntä kertoo matkustajalle että kyllä lentokoneesta pääsee ulos ennen päämäärää. Tuossa on ovi ja hyppää. Eikö se ole jokaisen valinta? Tästä tässä on kyse, todellisista "tasapuolisista" valinnoista ja valinnoista joissa ei ole mitään järkeä.

Sitä paitsi oletuksesi että valtion urkinnaltaa eli NSA ei voi välttyä on väärä, perustuen omiin väitteisiin valinnasta. Voit luopua internetistä, kännyköistä, pankkikorteista jne.. Tehdä elämästäsi yhtä helvetiä, mutta on se mahdollista jos jokainen valinta on mahdollinen. Ihan samanarvoinen valinta kuin sinä sanot että pitäisi luopua yhtiöiden tuotteista yksityisyyden takia.

Ongelma on itse valinnassa joka ei ole enää perusteltu eli järkevä. Ongelma on siinä että päätös jonkun ihmisen yksityisyydestä kuuluu tuolle henkilölle itselle. Eikä niin että valinta on joko luovut yksityisyydestä tai olet ilman palveluja. Kyse on toisten ihmisten yksityisyyden kunnioituksen puutteesta. Kuinka vaikea on kunniallisesti kysyä yksityisyydenluovutus asiaa asianomaiselta ja kunnioittaa henkilön tekemää päätöstä asiasta. Ilman että kieltäytyy palvelemasta henkilöä vain siksi että joku henkilö haluaa säilyttää yksityisyytensä.

Mikä hitto antaa muille (valtiolle ja yrityksille) muka jonkin erikoisioikeuden rikkoa muiden ihmisten luottamuksen ja yksityisyyden?

Lauzi7/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus:

Älkäähän nyt pojat itkekö. Enemmän tuo NSA:n toiminta ihmisten yksityisyyttä loukkaa. Sitä kun ei täysin pysty itse rajoittamaan. Jokainen taas voi itse valita mihin palveluihin rekisteröityy tai mitä palveluita käyttää. Varsinkin jos ja kun tietää että kyseinen palvelu saattaa mahdollisesti seurata käyttäjiensä tekemisiä. Tämä on siis hyvä uutinen.

Pikkasen kommentoin tätä koska asia ei oikeastaan ole näin.

Ensinnäkin se että ei voi käyttää jotain asiaa ollenkaan koska sillä rikotaan yksityisyttä ei ole oikein kunnollinen valinta.

Esimerkki jos haluan pelata pelejä mutta et "voi" tehdä sitä ollenkaan koska jokainen peli jota haluaisin pelata rikkoo yksityisyyttä. Joten ainoa vaihtoehto on olla pelaamatta tai luopua yksityisyydestä. Tämä ei ole mikään kunnollinen vaihtoehto. Koska pelin pelaaminen ei oikeasti pitäisi liittyä ihmisten yksityisyystä luopumiseen, kyseessä on keinotekoinen liitos (bundle).

Yhtähyvin voisi sanoa että lentoemäntä kertoo matkustajalle että kyllä lentokoneesta pääsee ulos ennen päämäärää. Tuossa on ovi ja hyppää. Eikö se ole jokaisen valinta? Tästä tässä on kyse, todellisista "tasapuolisista" valinnoista ja valinnoista joissa ei ole mitään järkeä.

Peliyhtiöllä on suunnilleen oikeus pyytää vastineeksi siitä pelistä esikoislapsesi verta ja kyyneliä (vertauskuvallisesti tietenkin), mutta sinun ei siihen ole pakko suostua. Kyseessä on oma valintasi, koska peliyhtiöllä ei ole velvoitetta tarjota peliä juuri sinulle sopivilla ehdoilla, vaikka ehtosi olisivat kuinka kohtuulliset ja perustellut. Samoin em. lentoyhtiöllä ei ole velvoitetta tehdä välilaskuja vuoksesi, koska olet lipun ostaessasi tehnyt sopimuksen, jossa vaihdat rahaa lentomatkaan. Sopimuksen tekeminen oli taas oma valintasi, eikä kellään ole velvoitetta tarjota paremmin sinulle sopivaa sopimusta, jossa luvattaisiin loputtomasti välilaskuja matkalla Helsingistä Arlandaan.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Sitä paitsi oletuksesi että valtion urkinnaltaa eli NSA ei voi välttyä on väärä, perustuen omiin väitteisiin valinnasta. Voit luopua internetistä, kännyköistä, pankkikorteista jne.. Tehdä elämästäsi yhtä helvetiä, mutta on se mahdollista jos jokainen valinta on mahdollinen. Ihan samanarvoinen valinta kuin sinä sanot että pitäisi luopua yhtiöiden tuotteista yksityisyyden takia.

Kyllä, edelleenkään näillä yrityksillä ei ole velvoitteita tarjota tuotteitaan sinulle sellaisilla ehdoilla, kuin juuri sinä haluat. NSA urkinnassa ja Googlen & kumppaneiden tietojenkeruussa on se perustavaa laatua oleva ero, että NSA ei tee kanssasi sopimusta, jossa annat sille luvan kerätä itsestäsi infoa ja jossa NSA lupaa torjua ilkeitä terroristeja, jotka uhkaavat hyvinvointiasi jne. Google toisaalta tekee kanssasi sopimuksen, jossa annat sille luvan kerätä tietoja ja vastavuoroisesti sinä saat oikeuden käyttää jotain Googlen palvelua.

Tuosta NSA jupakasta tekee hieman erilaisen vielä sekin, että internet on luokiteltu perustarpeeksi, jolloin siitä luopumisen ei pitäisi olla mikään "ota tai jätä" juttu, kuten Googlen ja muiden palveluiden kohdalla.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Kyse on toisten ihmisten yksityisyyden kunnioituksen puutteesta.

Tästäpä hyvinkin. Se ei valitettavasti ole rikollista ja niin kauan kuin ihmisiä ei kiinnosta omat yksityisyysasiat, tullaan tuskin näkemään muutoksia tällä saralla. Fb muunmuassa käyttä oikeuttaan huuhdella yksityisyysasetuksia wc-pöntöstä, eikä ketään jaksa kiinnostaa.

Lumikki8/17

Lainaus:

Tuosta NSA jupakasta tekee hieman erilaisen vielä sekin, että internet on luokiteltu perustarpeeksi, jolloin siitä luopumisen ei pitäisi olla mikään "ota tai jätä" juttu, kuten Googlen ja muiden palveluiden kohdalla.

Mikä internetissä on muka tarpeellista?

En tarkoita että internettiä ei voisi käyttää hyödyksi, vaan että se ei kyllä mikään perustarve ole. Kyllä ilman internettiä voi ihan hyvin elää, eikä ole edes ongelmia asian suhteen. Itse vertaisin internettiä lähinnä viihteeksi.

Mielestäni pelaamisen estäminen yksityisyysloukkauksella on ihan sama kuin internetin yleinen yksityisyysloukkaus. Koska kyse ei ole yksittäisestä yrityksestä, vaan yleisellä tasolla tapahtuvasta toiminnasta. Siis en voi sanoa että pelaan sitten jonkun muun peliä, kun se tilanne ei siitä muutu. Kun lähes kaikki pelit loukkaavat palaajan yksityisyyttä.

Kyse ei ole siitä onko yhtiöllä velvoitteita, vaan siitä että valtiolla on velvoitteita suojella kansalaisten oikeuksia silloin kun niitä loukataan. On se vaan niin kumma että rahan ahneus on aina tekosyy tehdä "rikoksia" muita kohtaan. "Rikoksia" on lainauksissa koska kyse on laillistetusta rikollisuudesta.

KalikoJak9/17

Ahneus on todellakin se mikä ajaa yrityksiä tekemään yksityisyyden loukkauksia. Näillä toimilla saadaan lisää massia, jolloin saadaan etumatkaa kilpailijoihin. Paitsi, että kilpailijat tekee sitä kanssa, jolloin mikään osapuoli ei "voi" luopua typeryyksistä, koska kilpailijat saisivat silloin massia asioista mistä sinä et saa. Lopputulos yritysten mielestä: odotellaan, että joku kieltää nämä lailla, siihen asti kaikki keinot sallittu, jotta varmasti saadaan kaikki mahdollinen hyöty.

Tulee tilanteesta jotenkin mieleen vangin dilemma. Ahneuden takia on parempi aina toimia "väärin", vaikkakin suurin hyöty saataisiin jos kaikki toimisi oikein.

Kaikki tämä kiteytettynä: Yritykset eivät "voi" muuttaa toimintatapoja, koska menetettäisiin tulonlähde -> menetetyt rahat/muu hyöty olisi "pakko saada" muuta kautta -> tuotteet/palvelut kalliimpia -> kilpailjat ajaa ohi.

Lauzi10/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus:

Tuosta NSA jupakasta tekee hieman erilaisen vielä sekin, että internet on luokiteltu perustarpeeksi, jolloin siitä luopumisen ei pitäisi olla mikään "ota tai jätä" juttu, kuten Googlen ja muiden palveluiden kohdalla.

Mikä internetissä on muka tarpeellista?

En tarkoita että internettiä ei voisi käyttää hyödyksi, vaan että se ei kyllä mikään perustarve ole. Kyllä ilman internettiä voi ihan hyvin elää, eikä ole edes ongelmia asian suhteen. Itse vertaisin internettiä lähinnä viihteeksi.

Pääsi pieni virhe tuohon alkuperäiseen tekstiini, eli tarkoitin, että internet on määritelty perusoikeudeksi, tosin kuvittelin että se olisi tullut jostain EU:n tai YK:n tasolta, mutta ei sehän olikin kotimainen päätös. En kuitenkaan menisi rinnastamaan internettiä johonkin yksittäiseen viihdemuotoon. Internetistä on kuitenkin tullut iso osa ihmisten arkea ja jopa tauloudenpitoa ja vaikka pelit ovatkin erittäin suosittu ja tärkeä viihdemuoto, niin pitäisin niitä silti huomattavasti vähemmän merkittävänä asiana, kuin internettiä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Mielestäni pelaamisen estäminen yksityisyysloukkauksella on ihan sama kuin internetin yleinen yksityisyysloukkaus. Koska kyse ei ole yksittäisestä yrityksestä, vaan yleisellä tasolla tapahtuvasta toiminnasta. Siis en voi sanoa että pelaan sitten jonkun muun peliä, kun se tilanne ei siitä muutu. Kun lähes kaikki pelit loukkaavat palaajan yksityisyyttä.

Kyse ei ole siitä onko yhtiöllä velvoitteita, vaan siitä että valtiolla on velvoitteita suojella kansalaisten oikeuksia silloin kun niitä loukataan. On se vaan niin kumma että rahan ahneus on aina tekosyy tehdä "rikoksia" muita kohtaan. "Rikoksia" on lainauksissa koska kyse on laillistetusta rikollisuudesta.

Ja sitten niihin pelien yksityisyysloukkauksiin... GOG myy DRM vapaita pelejä, joissa ei tule mitään ekstra tauhkaa mukana ja jopa Steam kysyy josko minulle on ok, että laitteiston tiedot lähetetään nimettöminä palvelimelle, eikä tietääkseni profiloi minua sen kummemmin, saati myy mainostajille pelikirjastoni sisältöä. Tietenkin viime aikoina on tullut vastaan kaikenlaista hauskaa online-DRM settiä, mutta en nyt keksi miten suurin osa peleistä loukkaa yksityisyyttäni. Nykyään ei sentään tule joka toisen pelin mukana sitä erittäin osuvasti nimettyä Game Spyta ja villeimmät Starforce ym. DRM:ät ovat myös jääneet historiaan, joten mielestäni tässä on menty vaan parempaan suuntaan.

E: typo

tataka11/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus:

Tuosta NSA jupakasta tekee hieman erilaisen vielä sekin, että internet on luokiteltu perustarpeeksi, jolloin siitä luopumisen ei pitäisi olla mikään "ota tai jätä" juttu, kuten Googlen ja muiden palveluiden kohdalla.

Mikä internetissä on muka tarpeellista?

En tarkoita että internettiä ei voisi käyttää hyödyksi, vaan että se ei kyllä mikään perustarve ole. Kyllä ilman internettiä voi ihan hyvin elää, eikä ole edes ongelmia asian suhteen. Itse vertaisin internettiä lähinnä viihteeksi.

aika kalliiksi elämä tulisi ilman nettiä kun laskujen maksaminen pankissa on kalliimpaa kuin halvan netin ostaminen. tai katsoa netistä mikä kahvinkeitin on itselleen paras ja mistä sen saa halvimmalla, ettei osta sitä lähikaupan 50 euron kahvinkeitintä joka huonompi kuin nettikaupasta saatava uudempi malli joka vielä halvempikin. tai jos tarvitset jonkun numeron niin joko etsit lehden missä se lukee tai soitat numerotiedusteluun joka maksaa maltaita.

ja sitten internet on hyvä väline tuoda omia mielipiteitä esille ja lukea monipuolisesti tietoa eri näkövinkkeleistä eikä ainoastaan valtion hyväksymiä aineistoja. internet on paha asia propagandan levittämisen kannalta koska joku voi kertoa siellä miten asiat on joita sinun on turha kuvitella kuulevasi/lukevasi/näkeväsi radiosta/telkusta/lehdistä.

ranskassa on todettu että nettiin pääseminen on verrattavissa vedensaantii, jolla perusteltiin miksi netin katkaiseminen laittoman lataamisen takia on väärin.

RingLeaderTM12/17

Yksityisyys on tahtoa sekä tekoja, elämää rauhassa elämän kanssa.

Hey you, we wanted to make sure you know we're removing the "Who can look up your Timeline by name" setting.

Lumikki13/17

Lainaus:

aika kalliiksi elämä tulisi ilman nettiä kun laskujen maksaminen pankissa on kalliimpaa kuin halvan netin ostaminen.

Seuraava ihan vaan tiedoksi että on olemassa laskuautomaatteja ihan samalla tavalla kuin pankkiautomatteja.

Lainaus:

internet on paha asia propagandan levittämisen kannalta...

Tuohon pahaan tai hyvään en ota kantaa, koska se on ihan näkökulma kysymys. Sama kai voi kysyä että mikä näkökulma oikein on sitä propagandaa? Koska eikö sekin liity siihen että mitä haluaa "uskoa" tai mikä asia sopii parhaiten siihen omaan arvomaailmaan.

kertoja (vahvistamaton)14/17

Höm höm, miksiköhän ei linux kaikkine distroineen ole tässä mukana? :/ Ja syynä ei todellakaan ole se etteikö linuxin koodista löytyisi NSA:n kirjoittamaa koodipätkää. Hyvä että edes Apple, Google ja Microsoft ovat mukana.

wipe200015/17

@Lumikki:
> Seuraava ihan vaan tiedoksi että on olemassa laskuautomaatteja
> ihan samalla tavalla kuin pankkiautomatteja.

On, mutta vaikeuttaa kyllä pankkiasioiden (joita on muitakin kuin laskujen maksu) hoitoa huomattavasti, ellei halua/voi käyttää nettipankkia. Lisäksi nykyään jo kunnan palveluissakin - saati sitten kaupallisten toimijoiden mainoksissa - on monesti "täytä lomake netissä" tai "lisätietoa netistä" kohta, eikä painetuissa papereissa kerrota enää läheskään kaikkia yksityiskohtia. Myös vakuutusyhtiöt, valtio ja melkein kaikki muutkin "virastot" hoitavat käsittääkseni huomattavan osan asioinnista netissä, kaikenlaisesta puolipakollisesta ostamisesta, kuten lentoliput, nyt puhumattakaan. Erittäin vaikeaksi ja ennen kaikkea hitaaksi käy nykyään asioiden hoitaminen ilman nettiä, vaikka se ehkä juuri ja juuri vielä mahdollista onkin.

Eli kyllä sen netin aikalailla välttämättömäksi voi mielestäni luokitella.

Lumikki16/17

Lainaus:

Eli kyllä sen netin aikalailla välttämättömäksi voi mielestäni luokitella.

Ihan vaan kommenttina että tässä nyt sekoitetaan vättämättömyys ja sen mitä voi halutessaan tehdä helpottaakseen elämää. Mikään noista asioita ei ole pakollinen netin suhteen. Ei kaikkilla ihmisillä edes ole nettiä.

Itse katson että esimerkiksi pankkitili on vältämätön. Mutta netti ei ole vielä lähellekään sitä.

Joten olemme kai sitten hieman erimieltä mikä on välttämätöntä "elämälle".

coocie9817/17

Menee kyllä aika suhteelliseksi, mutta aloin vain pohtia miten hyvin työnhaku onnistuisi tänä päivänä ilman internettiä. Olisi huvittavaa yrittää hakea ICT-alalle ilman sähköpostiosoitetta. Itsellä sähköpostiosoite ja älypuhelin ovat pakollisia työn takia. Eihän se työ välttämätön ole, mutta kyllä tätä ajatusta jatkaessa alkaa jäädä monesta ulkopuolelle. Pitäisi tehdä jokin reality-testi, 90 Päivää Ilman Internettiä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT