AfterDawn logo

Google satsaa robotteihin - yhtiön seuraava tulevaisuuden visio?

Juha Tuppi Juha Tuppi
4 kommenttia

Googlen Andy Rubin, Android-käyttöjärjestelmäprojektin entinen johtaja, on ottanut seuraavaksi suureksi projektikseen robotit.

Cnet raportoi tänään Googlen hankkineen seitsemän robotiikkaan erikoistunutta yritystä. Yhtiön uutta robottien tarjoamia mahdollisuuksia kartoittavaa projektia johtaa Andy Rubin, joka vastasi aikaisemmin Android-käyttöjärjestelmäprojektista. Googlen hankkimien yritysten joukkoon kuuluvat muiden muassa ihmisenkaltaista robottia kehittävä Schaft, havainnoivia tietokoneita kehittävä Industrial Perception, sekä useampia robottikäsivarsiin erikoistuneita yrityksiä.

New York Timesin haastattelun mukaan yhtiö vaikenee toistaiseksi uuden projektin yksityiskohdista, mutta paljastaa, ettei siinä ole ainakaan vielä kyse kuluttajille suunnatusta palvelusta: Google pyrkii lähinnä löytämään uusia tapoja hyödyntää robotteja tuotannossa. Toisaalta ajatus robottien hyödyntämisestä tavaranjakelun ja lähetysten toimittamisen automatisoimisessa on myös tutkimisen arvoinen.


Rubin myös kertoi New York Timesille etsivänsä vielä lisää yrityksiä projektiin, josta on tarkoitus tulla pitkäaikainen, 10 vuoden suunnitelmaan perustuva urakka.

4 KOMMENTTIA

Lumikki1/4

Nyt kun puhutaan esimerkiksi kuluttajalle suunnatuista robotti autoista jotka tekee tuloa ja sitten oli vielä tuo lentävä pakettien kuljetus.

Niin näen tässä tilanteen että raskas rahtiliikenne voitaisiin robotoida. Eli jos kerran kuluttaja-autot ajaa ilman kuljettajaa niin ei luulisi olevan vaikea tehdä rekkaa joka ajaa ilman kuljettajaa tunnettujen kuljetuspisteiden kautta. Kun tavarankuljetus on saatu automaatisoitua niin pitkälle että tavaraa kuljettaa robotit kuluttajalle kotiin. Tällöin tavaratalot ja myymälät ovat vanhentuneita ja turhia käsitteitä. Koska tavaraa voidaa toimittaa suoraan varastosta kuluttajalle ilman ihmisiä.

Sitten on tietysti tulossa kotiin siivous, ruuanlaitto ja muut avustavat robotit.

Kyllähän maailmassa riittää automatisoitavaa. Onko yhteiskunta rakenteellisesti valmis todelliseen robotti vallankumoukseen?

_gravel2/4

Seuraan mielenkiinnolla robottien kehitystä mutta auttamatta herää kysymys; miten käy ihmisen jos kaikki automatisoidaan?

Tälläkään hetkellä ei löydy kaikille ihmisille töitä. Tulevaisuudessa ihmisten määrä vain kasvaa mutta töiden määrä pienenee automaation myötä.

raven0ak3/4

skynet shall come:) ja kenties matrix olisi kohta todellisuutta myös.
mut juu itse uutisessa että odotta mielenkiinnolla mitä tuo hankinta tuo mukanaan nyt kun googlella on lievästi sanoen eväät aika reippaaseen automaation tuotantoon future visioiden mukaisella tasolla.

R3DgRu4/4

Kaikki sitten vaan töihin robottitehtaalle. ;)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT