AfterDawn logo

UPS liittymässä lennokkipostipalveluiden tarjoajien joukkoon?

Juha Tuppi Juha Tuppi

Amazon kohautti vastikään maailmaa ilmoittamalla testaavansa lennokkeja lähetysten toimituksessa. Nyt myös maailman suurin pakettijakeluyritys UPS on ilmaissut kiinnostuksensa lennokkipostipalveluihin.

The Verge raportoi tänään UPS:n testaavan kaikessa hiljaisuudessa lennokkeja lähetysten toimittamisessa. Yritys kertoi lähteelle olevansa kiinnostunut lennokkien hyödyntämisestä tähän tarkoitukseen. Alan asiantuntijoille tämä ei tule yllätyksenä, sillä lennokkien ja robottien katsotaan olevan vahvasti mukana keskustelussa postituspalveluiden tulevaisuudesta.

Lähteen mukaan UPS ei ole liiemmälti mainostanut kokeilujaan, johtuen oletettavasti siitä, että palvelun realisoituminen on teknologian tuoreuden ja lainsäädännön vuoksi vielä vuosien päässä. Lisäksi UPS suhtautuu varovaisemmin lennokkien hyödyntämiseen kuin Amazon, ja pitää todennäköisempänä niiden käyttämistä varastorakennusten sisäiseen tai postinkäsittelypisteiden väliseen liikenteeseen kuin lähetysten toimittamiseen asiakkaalle.


The Verge mainitsee myös FedEx -lähetyspalvelun perustajan Fred Smithin puhuneen lennokkien hyödyntämisestä lähetyksien toimittamisessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT