AfterDawn: IT-alan uutiset

Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite eduskunnalle ensi viikolla

Kirjoittaja Juha Tuppi (Google+) @ 19.11.2013 12:36 Kommentteja (4)

Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite eduskunnalle ensi viikolla Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite luovutetaan eduskunnan puhemiehelle ensi tiistaina 26. marraskuuta. Luovutuksen yhteydessä järjestetään lehdistölle tiedotustilaisuus eduskunnan lisärakennuksen Kansalaisinfossa.
Aloitteen edustaja Joonas Pekkanen mainitsee tiedotteessaan aloitteen taustoiksi nykyisen lainsäädännön kohtuuttomuuden, joka mahdollistaa yliampuvat pakkokeinot, sekä toiveen siirtää tekijänoikeusloukkausten valvominen poliisille yksityisen yhdistyksen sijaan.

Aloitteen tavoitteena on pitkälti saada huomiota kuluttajien sekä uutta teknologiaa ja palveluita hyödyntävien startupien, tutkijoiden ja opettajien intresseille tekijänoikeuden suhteen. Aloitteessa ehdotetaan lainsäädännön päivittämiseksi muun muassa teosten käytön sallimista opetustarkoitukseen ja tutkimuksen esteiden purkamista.

Pekkasen mukaan aloite on saanut runsaasti kritiikkiä tekijänoikeusjärjestöiltä.

Edellinen Seuraava  

4 kommenttia

119.11.2013 13:20

Muuten hyvä, mutta ei eduskuntaa kiinnosta peruskansalaisen oikeudet, Teosto ja kaverit vuoraa eduskunnan taskuja niin miellyttävästi. :/

219.11.2013 18:11

ylläri että tekinjänoikeusmafiat ei tykkää tuosta... eivät voi sen jälkee jatkaa niin räikeää rikkollista toimintaansa

319.11.2013 18:11

-tupla

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 19.11.2013 @ 18:11

420.11.2013 12:28

Nyt sitten nähdään kuinka korruptoitunut se eduskunta oikein on. Samalla tulee testattua se että onko kansalaisaloitteilla todellista käyttöä eli huomioiko päättäjät kansalaiset vai katsooko he vain heidän omien mielipiteiden merkitsevän jotain.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 20.11.2013 @ 12:34

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan (21.9.2018 16:28)
Suoratoistopelaamiseen tarkoitettu PlayStation Now -palvelu muuttaa joiltain osin toimintastrategiaansa, sillä tulevaisuudessa valikoituja pelejä on mahdollista ladata omalle konsolille ja niitä ....
Amazon levittäytyy kaikkialle elämääsi – Esitteli puheohjattavan mikron Amazon levittäytyy kaikkialle elämääsi – Esitteli puheohjattavan mikron (21.9.2018 10:47)
Amazon teki eilen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa ainakin sen selväksi, että yhtiö haluaa levittää Alexa-puheavustajan aivan kaikkialle – koteihin, autoihin, työpaikoille ja kaikkiin mahdollisiin ....
Spotify avaa ovet kaikelle musiikille – Lataa ilmaiseksi sisältöä Spotifyhin Spotify avaa ovet kaikelle musiikille – Lataa ilmaiseksi sisältöä Spotifyhin (21.9.2018 10:23)
Spotify on päättänyt avata muusikoille mahdollisuuden ladata musiikkiaan suoraan suoratoistopalveluun, minkä lisäksi koko prosessi on artiseille täysin ilmaista. Tällä hetkellä työkalu on beta-asteella ....
iPhone XS ja XS Max tulivat kauppoihin – Hinta saattaa karkottaa ostajia iPhone XS ja XS Max tulivat kauppoihin – Hinta saattaa karkottaa ostajia (21.9.2018 09:59)
Applen uudet iPhone XS- ja iPhone XS Max -älypuhelimet ovat tulleet myyntiin Suomessa. Puhelimia on saatavilla kaikkien suurimpien myyntikanavien kautta, muun muassa operaattorit, elektroniikan ....
Kiinan rikkain mies pettyi Trumpiin – Luopuu lupauksesta luoda miljoona työpaikkaa Kiinan rikkain mies pettyi Trumpiin – Luopuu lupauksesta luoda miljoona työpaikkaa (20.9.2018 16:23)
Presidenttikautensa alussa Donald Trump haali ympärilleen ystäviä ja lupasi teollisuudelle hyvää verohelpotusten muodossa, mutta viimeisen vuoden aikana hänen politiikkansa on perustunut uhittelulle. ....

Uutisarkisto