AfterDawn: IT-alan uutiset

Google kaksinkertaistaa investointinsa Haminaan

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 4.11.2013 11:25

Google kaksinkertaistaa investointinsa Haminaan Google on kertonut investoivansa 450 miljoonaa euroa lisää Haminan palvelinkeskukseen. Internetjätti osti Summan paperitehtaan Stora Ensolta vuonna 2009 ja sijoitti keskuksensa sinne.
Google investoi palvelinkeskuksen ensimmäiseen vaiheeseen 200 miljoonaa euroa. Viime vuonna yhtiö kertoi panostavansa toisen vaiheen laajentamiseen 150 miljoonaa euroa. Hakukonejätti on siis kertonut investoinvansa Haminaan yhteensä 800 miljoonaa euroa.

Haminan laitos on jo vuoden 2012 investointipäätöksen perusteella Pohjoismaiden suurin palvelinkeskus. Googlen mukaan Haminan palvelinkeskus on yksi sen edistyneimmistä ja tehokkaimmista palvelinkeskuksista. Sen edistynyt jäähdytysjärjestelmä on maailmassa ensimmäinen laatuaan.

Microsoft kertoi tänä syksynä rakentavansa myös palvelinkeskuksen Suomeen. Investoinnin suuruudeksi kerrottiin 250 miljoonaa euroa.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) on kerrottu tuovan esityksen datakeskusten sähköveroalennuksesta eduskuntaan tällä viikolla. Sen mukaan konesalien sähköverokanta muutetaan samaksi kuin teollisuudessa.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla (19.7.2018 18:25)
HMD Global on esitellyt Kiinan markkinoille Nokia X5 -älypuhelimen, jolla pyritään vetoamaan tyylikästä ja edullista puhelinta etsivään kansanosaan. Nokai X5:n muotoilussa noudatetaan aiemmin ....
3 kommenttia
Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi (19.7.2018 18:13)
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tuntuu olevan hyvin järkyttynyt Euroopan komission eilen julkistamasta 4,3 miljardin euron sakosta. Komission mukaan Google on käyttänyt määräävää markkina-asemaa ....
8 kommenttia
Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä (19.7.2018 18:08)
Yhdysvaltalainen lasivalmistaja Corning on ottanut uuden harppauksen älypuhelimien näyttöjen suojana käytettävissä Gorilla Glass -lasien kehityksessä. Yhtiö on esitellyt seuraajan nykyisissä ....
Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
5 kommenttia
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
2 kommenttia

Uutisarkisto