AfterDawn logo

Videolla: Tällainen on Googlen ja Nasan kvanttilaboratorio

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Google esittelee sen ja NASA:n yhteistä Quantum Artificial Intelligence Labiä uudella videolla. Laboratoriossa on käytössä kanadalaisen D-Waven kehittämä kvanttitietokone, jonka laskentavoimaa hyödynnetään optimointiin liittyvien ongelmien ratkaisussa.

Vaikka NASAn ja Googlen yhteinen hanke esiteltiinkin vasta tämän vuoden toukokuussa, on kvanttitietokonetta The Vergen mukaan ehditty hyödyntää jo esimerkiksi Google Glass -lasien kehityksessä. Hakukoneyhtiö selvitti sen avulla mikä algoritmi erottaa parhaiten normaalit silmänräpäytykset lasien ohjaamiseen tarkoitetuista räpäytyksistä. Algoritmin ansiosta lasit tottelevat käyttäjäänsä tarkemmin. Erilaisten räpäytysten erottamisen ansiosta lasien akussa riittää virtaa yhdellä latauksella pidemmäksi aikaa.


Tulevina vuosina Google saattaa hyödyntää kvanttitietokonetta puheentunnistuksen ja sen hakukoneen parantamisessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT