AfterDawn: IT-alan uutiset

Kysely pelimainonnasta: Oletko törmännyt pikseli-Colaan?

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 2.10.2013 15:52

Kysely pelimainonnasta: Oletko törmännyt pikseli-Colaan? Oletko tutustunut pelimaailmassa fiktionaaliseen hahmoon, joka on puettu tosimaailmasta tuttuun sponsoripaitaan? Tai ovatko pelihahmosi virvoitusjuomat tehty aidon monikansallisen yhtiön salaisen kasvisuutereseptin mukaan?
Digitaalista kulttuuria Turun yliopistossa opiskeleva ja pro gradua työstävä Melissa Virtanen haluaa tietää, miten pelinsisäinen mainonta on vaikuttanut suomalaisiin. Millaisia ovat hyvät mainokset vai onko sellaisia? Onko mahdollista, että mainos voi parantaa pelikokemusta?

"Kuvitteellinen mainonta on oma, kiintoisa lukunsa, joka on jäänyt pelitutkimuksessa melko vähäiselle huomiolle. Käsittelen tutkimuksessani sekä kuvitteellista että oikeaa mainontaa, ja aineistonkeruumenetelmänä toimii kysely", kertoo Virtanen.

AfterDawnin keskustelualueiden kautta kerättiin aineistoa myös Virtasen aikaisempaan, Silent Hill -aiheiseen kandidaatintyöhön. Työn pohjalta kirjoitettuun katsaukseen voit tutustua osoitteessa http://widerscreen.fi/numerot/2013-2-3/sina-vai-mina-kummitustalossa-empatia-ja-samaistuminen-silent-hill-sarjan-pelaajahahmoihin/

Muutamien minuuttien mittaiseen kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan -- kuinkas muuten -- GameStopin lahjakortti. Pääset osallistumaan kyselyyn täältä.

Tägit: peli pelit mainonta
Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan PlayStation Now muuttaa strategiaansa – Suoratoistopalvelu vaihtaa offline-tilaan (21.9.2018 16:28)
Suoratoistopelaamiseen tarkoitettu PlayStation Now -palvelu muuttaa joiltain osin toimintastrategiaansa, sillä tulevaisuudessa valikoituja pelejä on mahdollista ladata omalle konsolille ja niitä ....
Amazon levittäytyy kaikkialle elämääsi – Esitteli puheohjattavan mikron Amazon levittäytyy kaikkialle elämääsi – Esitteli puheohjattavan mikron (21.9.2018 10:47)
Amazon teki eilen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa ainakin sen selväksi, että yhtiö haluaa levittää Alexa-puheavustajan aivan kaikkialle – koteihin, autoihin, työpaikoille ja kaikkiin mahdollisiin ....
Spotify avaa ovet kaikelle musiikille – Lataa ilmaiseksi sisältöä Spotifyhin Spotify avaa ovet kaikelle musiikille – Lataa ilmaiseksi sisältöä Spotifyhin (21.9.2018 10:23)
Spotify on päättänyt avata muusikoille mahdollisuuden ladata musiikkiaan suoraan suoratoistopalveluun, minkä lisäksi koko prosessi on artiseille täysin ilmaista. Tällä hetkellä työkalu on beta-asteella ....
iPhone XS ja XS Max tulivat kauppoihin – Hinta saattaa karkottaa ostajia iPhone XS ja XS Max tulivat kauppoihin – Hinta saattaa karkottaa ostajia (21.9.2018 09:59)
Applen uudet iPhone XS- ja iPhone XS Max -älypuhelimet ovat tulleet myyntiin Suomessa. Puhelimia on saatavilla kaikkien suurimpien myyntikanavien kautta, muun muassa operaattorit, elektroniikan ....
Kiinan rikkain mies pettyi Trumpiin – Luopuu lupauksesta luoda miljoona työpaikkaa Kiinan rikkain mies pettyi Trumpiin – Luopuu lupauksesta luoda miljoona työpaikkaa (20.9.2018 16:23)
Presidenttikautensa alussa Donald Trump haali ympärilleen ystäviä ja lupasi teollisuudelle hyvää verohelpotusten muodossa, mutta viimeisen vuoden aikana hänen politiikkansa on perustunut uhittelulle. ....

Uutisarkisto