AfterDawn logo

15 % amerikkalaisista ei käytä nettiä - kolmannes näistä koska se on "ajanhukkaa"

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
6 kommenttia

Pewin teettämässä tutkimuksessa on käynyt ilmi, että jopa 15 prosenttia yli 18-vuotiaista yhdysvaltalaisista ei käytä lainkaan internettiä.

Tutkimuksen tulokset on kerätty puhelinkyselyllä, johon osallistui 2252 henkilöä. 34 % niistä vastaajista, jotka kertoivat elävänsä ilman internettiä, oli sitä mieltä, että he eivät joko tarvitse nettiä, tai eivät ole siitä lainkaan kiinnostuneita.

Vain 7 % joutuu kyselyn mukaan olemaan ilman verkkoyhteyttä siksi, ettei sellaista ole heidän asuinalueellaan tarjolla. 19 prosenttia puolestaan piti internettiin pääsyä liian kalliina.

Mielenkiintoisena voidaan pitää sitä, että lähes puolet internetkieltäytyjistä on kuitenkin "huijannut" ja pyytänyt jotakuta tuttuaan tekemään jotain verkossa heidän puolestaan. Täysin ilman verkkoa eläminen on ehkä nykypäivänä turhan vaikeaa.

Erilaisia tarinoita löytyy myös internetin kanssa elävistä, sillä esimerkiksi se, missä nettiä käytetään saattaa vaihdella. Noin 76 % käyttää nettiä kotona. Liki puolet niistä, jotka käyttävät nettiä, mutta joilla ei ole yhteyttä kotonaan, kertoi syyksi korkean hinnan.

Alla vielä kuva siitä, kuinka internetin käyttö on kasvanut Yhdysvalloissa sitten vuoden 1995 aina tähän päivään saakka.

6 KOMMENTTIA

ArttuH5N11/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti uutinen:

Vain 7 % joutuu kyselyn mukaan olemaan ilman verkkoyhteyttä siksi, ettei sellaista ole heidän asuinalueellaan tarjolla

Tämä kyllä hämmästytti. Siis, eikö heillä ole saatavilla edes mobiiliyhteyksiä?

dRD2/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Veikkaan että ei ole. Jenkkien maantiede ja populaatiojakauma on vähän haastava:

Okei, onhan meillä Lappikin, mutta kun funtsii Yhdysvaltain osavaltioiden kokoja vs koko Suomen koko, alkaa saamaan vähän perspektiiviä siihen miksi verkkojen saavutettavuus on vähän "patchy" paikkapaikoin. Siellä on tollasia 2x Suomen kokosia alueita, jossa asuu tyyliin Kajaanin verran jengiä :-)

ArttuH5N13/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Varmaan juuri sen takia, että Suomessa asiat ovat näinkin hyvin kuin ovat, tuntuu aivan käsittämättömältä, että jossain asutaan netin tavoittamattomissa. (Myös mobiiliverkon.)

Suomessa on ollut politiikka, että kaikki paikat pidetään "asuttavina", ja siihen on varmaankin kuulunut myös noiden verkkojen ulottaminen jokaiseen soppeen. Onkohan Jenkkilässä miten, onko seurattu samanlaista politiikka keskushallinnon/osavaltioiden toimesta?

dRD4/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Varmaan juuri sen takia, että Suomessa asiat ovat näinkin hyvin kuin ovat, tuntuu aivan käsittämättömältä, että jossain asutaan netin tavoittamattomissa. (Myös mobiiliverkon.)

Suomalaisena mobiilin ja netinkäyttäjänä saa olla aika kiitollinen aika monistakin jutuista. Ei näin hyvällä tolalla ole kovin monessa maassa asiat, ei edes muissa länsimaissa. Meillä se "kännykkä ei nyt vain kuulu täällä" tais kadota historiaan jo vuosituhannen alussa, mutta monessa maassa on ihan isojakin alueita, joissa ei vaan yksinkertaisesti ole coveragea -- saati sit, että juuri sinun operaattorillasi.

Turhan usein verrataan "noilla on vielä paremmin" maihin, eikä muisteta sitä, että Suomessa kaikki teknologiaan liittyvä on about Top10 -listalla maailmassa, oli se sitten juttu mikä tahansa (kännykkäpuheluiden hinnat suhteessa tulotasoon, netin nopeudet, netin saatavuus hevonjeerassakin, etc).

Lumikki5/6

Ei tuo itsestäni mitenkää oudolta kuulosta.

Asutaan jossain korvessa. Eikä se netti nyt oikeasti mikään kovin tarpeellinen ole. Itse laskisin sen enemmän samaan luokkaan kuin TV. Eli lähinnä viihteen katsomista. En tarkoita että nettiä ei voisi käyttää hyvinkin hyödyllisiin asioihin, mutta kun kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Meillä on hyvinkin erillaisia arvomaailmoja ja tarpeita.

Labratoria6/6

Lainaus:

jopa 15 prosenttia yli 18-vuotiaista yhdysvaltalaisista ei käytä lainkaan internett

-Se on internetiä. :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT