AfterDawn logo

Spotify leviää uusiin maihin - tuore kilpailija luo painetta markkinoille

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Musiikin suoratoistopalvelu Spotify on kertonut aloittavansa toiminnan neljässä uudessa maassa. Turkin, Kreikan, Argentiinan ja Taiwanin myötä palvelu on nyt käytettävissä 32 maassa.

Spotify on ehdottomasti alansa pioneereja, mutta kilpailijat nostavat jatkuvasti päätään ja yhtiön alati tappiollisena jatkuva liiketoiminta kiristyy entisestään. Uutena yrittäjänä markkinoille on tullut esimerkiksi Applen iTunes Radio. Muita maininnan arvoisia, jo piempään toimineita kilpailijoita ovat vaikkapa Rdio ja Grooveshark.

Tällä hetkellä Spotifylla on yli 24 miljoonaa aktiivista käyttäjää, joista kuukausittain maksusuorituksia tekeviä noin 6 miljoonaa. Yhtiö ei voi hyvästä markkina-asemastaan huolimatta jäädä lepäämään laakereilleen. Applen viritelmä on toistaiseksi saatavilla vain Yhdysvalloissa, mutta sen leviäminen muualle lienee ainoastaan ajan kysymys.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT