AfterDawn logo

Google lopetti BitTorrent- ja uTorrent-hakuehdotusten suodattamisen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
5 kommenttia

Hollywoodilla on jälleen yksi syy lisää vihata Googlea. Hakukonejätti on nimittäin poistanut BitTorrent ja uTorrent-sanojen suodatuksen hakukentän automaattiehdotuksista.

TorrentFreakin mukaan Google on pitkään suodattanut edellä mainittuja torrent-tekniikkaan liittyviä sanoja hakuehdotuksista. Jos käyttäjä oli hakemassa tietoa sanalla "BitTorrent", ilmestyi sana automaattisiin ehdotuksiin vasta kun se oli kirjoitettu kenttään kokonaan. Nyt Google ehdottaa sanaa jo ennen kuin se on kirjoitettu kokonaan. Suodatus on edelleen voimassa muun muassa hakusanoille "Rapidshare" ja "isohunt".

Googlen edustajan mukaan he suodattavat läheisesti piratismiin liittyviä sanoja ehdotuksista. Vielä ei ole selvää miksi BitTorrent- ja uTorrent-sanojen suodatus päätettiin nyt poistaa, vaikka suodatus katsottiin aiemmin aiheelliseksi.


Sekä uTorrentin että BitTorrentin hakukiinnostavuus on kohonnut selvästi tämän vuoden maaliskuusta lähtien.

Yhdysvaltalaista elokuvateollisuutta edustava MPAA julkaisi viime viikolla tutkimuksen, jonka pääsanoma on, että hakukoneilla on erittäin tärkeä rooli luvattomasti jaossa olevan sisällön löytymisessä. MPAA:n mielestä hakukoneyrityksillä on suuri vastuu piratismin ehkäisemisssä.

5 KOMMENTTIA

R4ndom11/5

En ymmärrä miksi google on suodattanut noitakin sanoja, p2p verkossa jaetaan paljon laillista tavaraa. Jos minun pitää ladata yli 500mt tiedosto, lataan sen miellumin p2p verkosta, koska on yleensä nopeampi ja näyttää latauksen tiedot paremmin kuin nettiselain.

LigHtX2/5

Ja jos aletaan miettimään, niin todennäköisesti hyvin minimaalinen vaikutus tuollakin on torrenttien käyttämiseen. Tai siis en ole ainakaan kovin montaa tarinaa kuullut jossa sanottaisiin "Tein kouluprojektia Utsjoesta ja aloin kirjoittamaan Googlen hakukenttään Ut... Yhtäkkiä huomasin että minulla oli latauksessa 50 kokopitkää elokuvaa, 100 artistin koko diskografia ja muutama tietokonepeli"

R4ndom13/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LigHtX:

Ja jos aletaan miettimään, niin todennäköisesti hyvin minimaalinen vaikutus tuollakin on torrenttien käyttämiseen. Tai siis en ole ainakaan kovin montaa tarinaa kuullut jossa sanottaisiin "Tein kouluprojektia Utsjoesta ja aloin kirjoittamaan Googlen hakukenttään Ut... Yhtäkkiä huomasin että minulla oli latauksessa 50 kokopitkää elokuvaa, 100 artistin koko diskografia ja muutama tietokonepeli"

Samaa mieltä, jos jotakin kiinnostaa tietää miten waretetaan, ohjeita kyllä löytää. Tuskin kukaan vahingossa lataan µtorrentin ja huomaa miten waretetaan.

pähkinä4/5

Lainaus:

hakukoneilla on erittäin tärkeä rooli luvattomasti jaossa olevan sisällön löytymisessä


Juu. Toisaalta koko internet on vastuussa, koska mahdollistaa hakukoneiden toiminna. Myöskin sisällön tuottajat ovat vastuussa, koska ilman heitä ei piratismia olisi lainkaan.

avthein5/5

Jos Google haluaa pitää suosiostaan kiinni, niin syytä tarjota tuloksia joita käyttäjät haluavat.

Eikä sairasmielinen ahneus todellakaan ole mikään kelvollinen peruste sananvapauden tukahduttamiselle! Etenkään kun samaan aikaan elokuvateollisuus itse mainostaa mm. tupakointia, piittaamatta ihmisten elämästä tai terveydestä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT