AfterDawn logo

Sony, LG ja Samsung esittelivät kaarevia televisioita

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

IFA-kulutuselektroniikkamessut ovat alkaneet Berliinissä, minkä johdosta useat elektroniikkavalmistajat ovat tuupanneet verkkoon täyslaidallisen lehdistötiedotteita joissa päivitetään yhtiöiden tuotemallistojen kuulumisia. Televisiotkin ovat olleet esillä IFA:ssa ja alla on näistä muutama.

LG

LG esitteli messuilla maailmain ensimmäistä 55-tuumaista kaarevaa OLED-televisiota. Kyseinen televisio kantaa nimeä 55EA9800 ja se nähtiin jo alkuvuonna CES-messuilla. Yhtiö esitteli messuilla myös 55EA8800-galleriatelevisiota. Se on 55-tuumainen seinälle ripustettava OLED-televisio.

Esillä oli lisäksi 84-tuumainen UHD-televisio 84LA9800 sekä astetta edullisemmat 55 ja 65 tuuman mallit (LA9650-sarja). Korealaisvalmistaja on aiemmin esitellyt saman kokoluokan televisioita, jotka kuuluvat LA9700-sarjaan. LA9700-sarjan ja LA9650-sarjan televisioissa on sisäänrakennettu HEVC-dekooderi ja niillä voidaan katsoa Ultra HD -sisältöä suoraan muistitikulta. Televisioissa olevan Tru-ULTRA HD Engine -teknologian väitetään skaalaavan minkä tahansa sisällön UHD-tasoiseksi. 9700-sarjaan on keksitty vielä NANO FULL LED -taustavalaistus.

Samsung


LG:n tavoin Samsungilla oli myös esillä kaarevia televisioita. Kaarevasta uutuudesta löytyy UHD-tarkkuuksinen paneeli, minkä takia korealaisvalmistaja tituleeraa malliaan maailman ensimmäiseksi kaarevaksi UHD-televisioksi. Kaarevaa UHDTV:tä saa 55- ja 65-tuumaisina. Samsung on tuonut myyntiin aiemmin esitellyn kaarevan OLED-television.

Ellet pidä 55 ja 65 UHD-televisioita juuri minään, niin Samsungilla oli esillä myös 98 ja 110 tuuman 4K-televisioita. Suuremmista televisioista ei kuitenkaan löydy kaarevaa näyttöä. Vaikka Samsungilla ei ollutkaan 4K OLED -televisiota esillä IFA:ssa, niin sellainen on yhtiön mukaan tulossa markkinoille.

Sony

Sony ei jää Pekkaa pahemmaksi: silläkin oli esillä luokkansa ensimmäinen kaareva televisio. Sonyn televisio on maailman ensimmäinen kaareva LED-televisio. Se on ennakkotilattavana 3999 dollarin hintaan ja toimitukset alkavat lokakuussa. Triluminos-tekniikalla höystettyä Full HD -televisiota saa 65-tuumaisena.

Panasonic

Myös Panasonic esitteli omaa UHD-televisiota. 65-tuumaisellä 4K-näytöllä varustettu TX-L65WT600-televisio tukee uutta HDMI 2.0 -standardia, eli television HDMI-sisääntulon kautta voidaan siirtää 60 FPS:n 4K-sisältöä. Panasonic USA kertoo television ennakkomyyntihinnaksi 5999 dollaria ja toimitusten alkavan lokakuussa.

Philips

Edellisten yhtiöiden tapaan myös Philips yrittää houkutella 4K-televisioista kiinnostuneita kuluttajia asiakkaikseen. Philipsiltä messuilla nähtiin 65- ja 84-tuumaiset 9000-sarjan 4K-televisiot (65PFL9708 ja 84PFL9708). Kaksikon pienempi malli voitti palkintoja jo elokuussa, vaikkei sitä oltu vielä silloin esitelty. Yhtiö kertoo 65-tuumaisen television hinnaksi 4999 euroa. 84-tuumaisesta mallista joutuu pulittamaan 14 999 euroa.

1 KOMMENTTI

AhKeefas1/1

Toinen toistaan hienompia ja hinnat lähtevät jo alle viidestä tonnista 65-tuumaisissa. Kaareva seen olla pitää koskapa katsotaan läheltä. 84-tuumaa on juuri oikea koko ~3m? päästä tapahtuvaan katseluun, mutta sen hinta on vielä tänä vuonna varsin suolainen.
Kokemus on kuin leffateatterissa - mitään pikseleitä ei huomaa!
Ehkäpä koon tulisi olla peräti 110 tuumaa?
Blue Ray 4K (=UHD) monikerroslevyt ovat tuloillaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT