AfterDawn logo

Apple suunnittelee televisiopalvelua, jossa voi ohittaa mainokset

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
7 kommenttia

Wall Street Journalilla kahdeksan vuotta työskennelleen Jessica Lessinin mukaan Apple suunnittelee televisiopalvelua, jossa voisi hypätä mainosten yli.

Applen suunnitelmana on tuoda palvelusta markkinoille kaksi versiota. Karvalakkimallissa mainosten yli ei voi hypätä, mutta maksamalla Applelle kalliimmasta vaihtoehdosta pääsee eroon markkinatiedotteista. Apple vuorostaan lupaa kompensoida kaapeliyhtiöille näiden menettämiä mainostuloja. Lessin ei osannut täsmälleen sanoa miten palvelu toimisi ja mitä uutta se käytännössä toisi, sillä monet kelaavat jo nyt mainoskatkojen yli digiboksille tallennetuista ohjelmista.

Applelle myönnettiin viime vuonna patentti, jossa kuvaillaan teknologiaa jolla on mahdollista hypätä mainoskatkojen yli.

Lessinin mukaan Apple on neuvotellut sopimuksista kaapeliyhtiöiden kanssa jo vuosia, mutta viime aikoina keskustelu on käynyt aktiivisempana. Applen toimitusjohtaja Tim Cook on useaan otteeseen päivitellyt televisioiden vanhanaikaisuutta. Cookin mukaan televisio on erityisen kiinnostuksen kohde Applelle.

7 KOMMENTTIA

Lumikki1/7

Kun mainokset jää pois niin niiden tilalla on mitä?

Tai järkevämmin ohjelma loppuu aikaisemmin ja sen jälkeen on tyhjää täytettä seuraavan ohjelman alkuun. Joten tuossa ei oikeastaan ole mitään uutta. Tyyliin MTV3 kanava vastaan CMore Film. Joten ainoa todellinen uutuus ei ole tekninen toteutus, vaan että saman kanavan saa kahdella eri tavalla. Eli ilmainen mainoskanava vs maksullinen kanava.

tomasdelsol2/7

Uskaltaakohan tuota kytkeä sähköverkkoon.

wef (vahvistamaton)3/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Kun mainokset jää pois niin niiden tilalla on mitä?

Leffa pitää vain toistaa 70-80% nopeudella, problem solved. Samalla sitä voidaan mainostaa "extended" versiona.

Pukli4/7

Olipa kerran p2p tiedostojen jakaminen, jonka kautta pystyi katsomaan lähes mitä vain jopa hd-kuvanlaadulla. Se oli täysin ilmainen, ilman mainoksia, milloin vain ja missä vain oli nettiyhteys.
Ja kappas taitaa olla vieläkin.

hopohopo... (vahvistamaton)5/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pukli:

Olipa kerran p2p tiedostojen jakaminen, jonka kautta pystyi katsomaan lähes mitä vain jopa hd-kuvanlaadulla. Se oli täysin ilmainen, ilman mainoksia, milloin vain ja missä vain oli nettiyhteys.
Ja kappas taitaa olla vieläkin.

Ja useasti ilman suomenkielisiä tekstejä eli käyttökelvottomia...

Taalen6/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hopohopo...:


Ja useasti ilman suomenkielisiä tekstejä eli käyttökelvottomia...

Ja usein paljon parempilaatuisilla teksteillä kuin käännösfirmojen pähkinäpalkkaiset työläiset saavat aikaiseksi.

NiceMan727/7

Mihin niitä suomi tekstejä tarvii?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT