AfterDawn logo

Zoomattava paperikartta on nerokkaan suunnittelun tulos

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
6 kommenttia

Karttojen lähentäminen ja loitontaminen on yksi digitaalisten karttojen hienouksista, joista paperikarttojen käyttäjät voivat vain nähdä unta. Paperikartan hyvä puoli on, että ne ovat luotettavia ja niistä saadaan yksityiskohtaisia ja tarkkoja, mutta mikäli käyttö on monipuolista, tarvitaan samalta alueelta useita, eri mittasuhteessa kuvattuja karttoja. Projektista vinkkasi Wired.

Map² on Kickstarter-projekti, joka tuo zoomattavan paperikartan lähemmäs todellisuutta. Kartta on kokoon taitettuna hyvin kompakti ja mahtuu esimerkiksi tilavaan lompakkoon, taskuun tai vähintäänkin käsilaukkuun. Kartta on kaksipuolinen ja sen salaisuus piilee taittelussa.

Kokoon taitetusta kartasta voi vilkaista kaupungin yleiskuvaa. Kerran auki taittamalla pääsee katselemaan julkisen liikenteen karttaan, ja vielä kerran avaamalla saa auki neliskanttisen, hieman tarkemman kuvan kaupungista. Tämä kuva on jaettu vielä neljään osaan, joista jokaisen voi tarvittaessa nopeasti avata. Efekti on hyvin samankaltainen kuin digikarttaa zoomatessa.


Selittämällä asiasta on vaikea tehdä parempaa selkoa, mutta alla olevasta videosta kartan salat aukenevat hieman helpommin. Ainakaan kirjoitushetkellä kartta ei ole vielä saanut hakemaansa rahoitusta, mutta keräystä on vielä kolme päivää jäljellä. Käy katsomassa tarkemmat tiedot projektin Kickstarter-sivulta.

6 KOMMENTTIA

Mauriland1/6

Tollai olisi hieno kartta matkailijoille jaettavaksi :)

johtaja592/6

Näppärä idea.

Pukli3/6

Mitäs uutta tässä nyt on? Johan vastaavia karttoja on ollu iät ja ajat.

Leemee (vahvistamaton)4/6

Ihan näppärä idea, paitsi että itse pitäydyn Nokian ladattavissa kartoissa. Mutta jonkin muun puhelimen käyttäjille tuollaisista kartoista on varmasti hyötyä ulkomailla.

sepposappikivi (vahvistamaton)5/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Leemee:

Ihan näppärä idea, paitsi että itse pitäydyn Nokian ladattavissa kartoissa. Mutta jonkin muun puhelimen käyttäjille tuollaisista kartoista on varmasti hyötyä ulkomailla.

Entäpä jos kännykkä hajoaa/katoaa matkalla?

avthein6/6

Mainostajat lienee eniten ideasta innostuneita, mainosesitteiden suunnittelun sovelluksena...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT