AfterDawn: IT-alan uutiset

Nintendon toimitusjohtaja: Syytämme itseämme Wii U:n heikosta menestyksestä

Kirjoittaja Sami Koivunen (Google+) @ 19.6.2013 18:59 Kommentteja (5)

Nintendon toimitusjohtaja: Syytämme itseämme Wii U:n heikosta menestyksestä Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata sanoo Nintendon Wii U -konsolin huonon myynnin johtuvan huonosta markkinoinnista ja heikosta sovellustarjonnasta. Asiasta uutisoi CNBC.
Syytämme itseämme. Otimme markkinoinnin kevyesti ja kuluttajat eivät vielä tänäkään päivänä ymmärrä, mikä tekee Wii U:sta niin hyvän ja ainutlaatuisen. Koska yritämme aina olla ainutlaatuisia, niin vaatii energiaa saada ihmiset ymmärtämään työmme todellinen viehätys.

Iwata CNBC:lle.


Iwata kertoo Wii U:n epäonnistuneen sellaisen kiinteästi osana konsolia olevan ja menestyvän sovelluksen kehittämisessä, joka löytyi Wii-konsolista Wii Sportsin muodossa. Yhtiön tavoitteena on nyt parantaa myyntiä ja houkutella takaisin kolmannen osapuolen pelinkehittäjiä kehittämällä ainoastaan Wii U -konsolille saapuvia julkaisuja.

Tämän vuoden E3-pelimessuilla muun muassa EA sivuutti Wii U:n kokonaan ja kertoi, että yhtiö ei aio julkaista seuraavaa FIFA:a tai Maddenia Nintendon konsolille. Konsolin hinnan laskemista Iwata ei näe järkeväksi, koska yhtiö yritti alun alkaenkin hinnoitella konsolin mahdollisimman halvaksi.

Eilen Nintendon markkinoinnissa työskentelevä Scott Moffit kertoi, että yhtiö ei ole muuttamassa konsolin hintaa lähiaikoina.

Edellinen Seuraava  

5 kommenttia

119.6.2013 22:06

"Konsolin hinnan laskemista lwata ei näe...." Kirjoitusvirhe :p

219.6.2013 22:11

Onnea yritykselle

319.6.2013 22:25

Olisihan se ollut hienoa, jos Nintendo olisi kunnolla kilpailemassa ydinpelaamisesta. Harmi vain että ilman kunnon tehoja ei voiteta pelintekijöiden luottoa. Jo GameCubesta lähtien on tuntunut, että Nintendo on vain sen omia lisenssipelejä varten...

420.6.2013 0:01

Lainaus:
Syytämme itseämme.
Ketäs muutakaan, harvemmin se muiden vika on. Yksi ongelma tuossa on konsolin nimeäminen. Porukka luulee, että Wii U on tabiohjain tavalliselle Wiille. Olisi pitänyt olla selkeästi Wii 2 tai sitten markkinoida uutta todenteolla.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 20.6.2013 @ 00:02

520.6.2013 12:47

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sefriol:
Harmi vain että ilman kunnon tehoja ei voiteta pelintekijöiden luottoa. Jo GameCubesta lähtien on tuntunut, että Nintendo on vain sen omia lisenssipelejä varten...
Noh GameCuben osalta pitää sanoa, että sehän oli selvästi tehokkaampi konsoli kuin PS2, joka voitti pelinkehittäjien tuen ylivoimaisesti.

Nintendon kohdalla taitaa olla kyse jostain ihan muusta.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa Samsung nostaa Galaxy S9:n hintaa – Näin paljon se maksaa (23.2.2018 15:09)
Sunnuntaina esiteltävästä Samsungin Galaxy S9:stä tiedetään jo lähes kaikki tietämisen arvoinen. Muotoilu, tekniikka ja myynnin aloituspäivä ovat olleet jo hyvän tovin tiedossa. Sen sijaan puhelimen ....
5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....
Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella (22.2.2018 21:15)
Applen viime vuoden iPhone-julkaisut toivat merkittäviä uudistuksia yhtiön älypuhelinlinjastoon. Monille iPhone X:n näyttö ja käyttöliittymäuudistukset olivat merkittävin uudistus vuosikausiin, ....
1 kommentti

Uutisarkisto