AfterDawn logo

Sonyn tulos positiivinen ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
2 kommenttia

Viime vuosi oli Sonylle tärkeä, sillä se onnistui tekemään positiivisen tuloksen ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Vuonna 2011 Sony oli vielä euroissa 4,3 miljardia tappiolla, kun vuonna 2012 yhtiö onnistui pääsemään noin 350 miljoonaa plussan puolelle.

Voittoisasta vuodesta ei ollut kiittäminen Sonyn ydinosaamisalueita. Etenkin televisiomarkkinat ovat vetäneet Sonyn tulosta alas, eikä tähän nimenomaiseen seikkaan ole tullut muutosta viime vuonnakaan: TV- ja audiojaos teki tappiota liki 900 miljoonaa dollaria, eli 680 miljoonaa euroa. Sen sijaan selkeää laskusuhdannetta elävät pelit ja kamerat onnistuivat tekemään pientä voittoa (13 miljoonaa euroa).

Suurimmat tuotot Sony sai elokuvabisneksestä, jonka kautta sen kassoihin valui 5,9 miljardia euroa.

Suuria vaikuttajia yhtiön tulokseen ovat viime vuosina olleet sen kotimaan valuutan arvon heilahtelu sekä Japanin ja Thaimaan luonnonkatastrofit. Viime vuonna jenin heikentyminen näkyi kuitenkin Sonyn ulkomaanmyynnin kautta tuloksessa positiivisesti, minkä lisäksi kaupatut toimistorakennukset New Yorkissa ja Tokiossa toivat yhtiöön miljardiluokan tulot.


Sony ennustaa pysyvänsä kiinni voitoissa tänäkin vuonna, suuruusluokaltaan tuloksen odotetaan olevan samassa sarjassa. Erityisesti puhelinten ja tulevan Playstation 4:n odotetaan näkyvän noususuhdanteisena tuloksessa.

2 KOMMENTTIA

qwerty831/2

No tuon Sonyn "audiojaoksen" nyt ainakin saisi lopettaa ihan kylmiltään. Valmistavat kyllä aika järkyttävää roskaa :)

daim0n2/2

Kyllä tuo Sonyn koko viihdeelektroniikkapuoli on jäänyt 90-luvulle (lukuun ottamatta ehkä pleikkaria). Aivan toisluokkaista tavaraa. Nyt vaan aletaan olemaan siinä tilanteessa, että brändi on ajettu puhki. Miksi ostaa kalliita keskinkertaisia käyttötavaroita, jos kilpailijat tekevät halvemmalla parempaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT