Mielipide: Journalismi ei tarvitse tukia, vaan muutoksen hyväksymistä
Olen vuosien ajan seurannut Suomessa käytävää, varsin julkista keskustelua journalismista, sen tasosta ja tulevaisuudesta. Viime aikoina keskustelu on vain yltynyt, kun Suomessa on vihdoinkin jouduttu tunnustamaan, että maamme ei ole journalismin kehityksen suhteen mikään erillinen saareke.
Keskustelu kulkee tyypillisimmin rataa, jossa katsotaan tilastoista sanomalehtien tilaajamäärien ja tulojen laskua ja tästä vedetään suora johtopäätös sille, että maamme journalismi on kuolemassa. Esimerkkinä käytetään Yhdysvaltoja, jossa kehitys tässäkin suhteessa on noin viisi vuotta Suomea edellä ja jossa jo useat perinteikkäät sanomalehdet ovat pistäneet lapun luukulle -- joko kokonaan tai paperiversionsa osalta.
Sanomalehdet == journalismi?
Mielenkiintoisinta mielestäni keskustelussa on se, että käytännössä kaikkea Suomessa käytävää keskustelua kuvaa ajatus siitä, että on vain yksi oikea journalismin muoto, eli sanomalehdet. Kuvaan on ehkä vaikuttanut usea tekijä: Suomen historiallisesti äärimmäisen vahva sanomalehtien tilaamisen perinne sekä erittäin myöhään syntynyt kaupallinen radio- ja tv-toiminta (Maikkarilla ei ollut lainkaan kilpailijoita ennen 1990-lukua).
Kun samaan aikaan seurataan kädet kauhusta silmillä Yhdysvaltain sanomalehtimarkkinoiden kuolemaa, unohdetaan se tosiasia, että Yhdysvalloissa myös televisio ja radio ovat olleet läpi vuosikymmenten erittäin vahvoja journalismin lipunkantajia. Kyllä, Watergate, se oli lehdistön huippuhetki 70-luvulla. Mutta CNN:n osuus ensimmäisen Persianlahden sodan uutisoinnissa tuskin on pieni pala journalismin historiaa sekään. Kumman vanhempi väestö muistaa Yhdysvalloissa paremmin -- 1960-luvun kuulaskeutumisen lehtiotsikot vai kuulaskeutumisen suorana televisiosta?
Myös aikakauslehtien sivuuttaminen näissä keskusteluissa on varsin kummallista. Suomen Kuvalehti ja useat muut aikakauslehdet ovat mielestäni vähintään yhtä tärkeitä suomalaisen journalismin kannalta kuin sanomalehdetkin. Maailmaltahan taas superlaadukkaita aikakauslehtiä on löytynyt - ja löytyy yhä - pilvin pimein.
Verkko tappaa journalismin?
Yleisin ja tyypillisimmin heitetty väite on se, että verkko tappaa journalismin ja sen toimintamahdollisuudet. Ainoana keinona nähdään maksumuurien pystyttämiset ja kenties jopa sisällön poispitäminen verkosta. Jälkimmäisessähän kotimainen sanomalehtitoimiala on kunnostautunut jo puolentoista vuosikymmenen ajan varsin mainiosti. Vasta viime vuosina osa lehdistä on tuonut kaiken julkaisemansa sisällön myös verkkoon -- osa ei tee näin vieläkään.
Jos seuraan omaa toimialaamme, teknologiajournalismia, ja sen tilaa Yhdysvalloissa, jossa myös toimimme hyvinkin aktiivisesti, voisin väittää, että journalismin lippua eivät todellakaan kannattele IDG:n kaltaiset paperilehtiin keskittyneet julkaisijat, vaan nimenomaan verkkojulkaisut, joilla ei ole lainkaan paperilehtien tuomaa painolastia niskassaan. Vaikka kilpailijoiden kehuminen aina riipaiseekin sydäntä, on amerikkalainen The Verge ehkä upein taidonnäyte tinkimättömästä oman alansa journalismista verkossa, yhdistettynä upeaan tekniseen toteutukseen. Sivusto on vain puolentoista vuoden ikäinen, mutta on jo nyt onnistunut kääntämään toimintansa voitolliseksi -- huolimatta isoista panostuksista niin tekniikkaan kuin journalismiinkin.
Pää pensaaseen -- hyvä ratkaisu?
Kotimaassamme malliesimerkkinä menneisyydessä roikkumisesta pidän sekä Tekniikan Maailmaa että MikroBittiä. Molemmat lehdet olivat suvereeneja omalla toimialallaan vuosikymmenten ajan, tilausmäärät valtavia, oman alansa mainostajille ykkösvaihtoehtoja maassamme (usein jopa ainoita vaihtoehtoja). Verkon tultua suuren yleisön käyttöön, kummankin lehden toimintaa on kuvastanut välinpitämättömyys, tosiasoiden kiistäminen ja olemassaolevan liiketoimintamallin puolustaminen kynsin ja hampain. Verkko on nähty vain lehden jatkeena, pahimmillaan vain paikkana, josta kuluttaja voi tilata lehden itselleen.
Asennehan on juuri se, jolle suurtenkin mediatalojen toimittajat naureskelevat, kun kirjoittavat juttuja musiikki- ja elokuvateollisuudesta. Eli kieltäydytään muuttumasta, vaikka maailma ympärillä on muuttunut. Juuri tämä avasi aikoinaan Suomessa markkinaraon uusille toimijoille, kuten AfterDawnille, Muropaketille (jonka, varsin viisaasti, Tekniikan Maailmaa julkaiseva Otavamedia omistaa nykyisin) ja DigiTodaylle (jonka nykyisin omistaa MikroBittiä julkaiseva Sanoma).
Kun uutta tukijalkaa ei aleta rakentamaan ajoissa, sen myöhemmin pystyttäminen voi olla täysin mahdotonta myös tulevaisuudessa -- ja kun vanha katoaa alta lopullisesti, katoaa myös koko toiminta. Pystyisikö MikroBitti enää rakentamaan itselleen vakavastiotettavaa verkkopalvelua, joka pystyisi nousemaan samaan asemaan verkossa, jossa lehti vielä 20 vuotta sitten oli? Tuskin. Tekniikan Maailma alkoi ottamaan askeleita oikeaan suuntaan muutama vuosi takaperin, mutta heidänkään kävijämääränsä eivät häikäise -- juna saattoi mennä jo, myös autopuolella, kun ketterämmät tekijät valtasivat tyhjäksi jätetyn tilan.
Verkossa laatujournalismi ei kannata?
Mainosrahoitteisessa mallissa voidaan perustellusti sanoa, että laadukkaan, kauan työstetyn jutun julkaiseminen verkkosivustolla ei todennäköisesti kannata. Suomessa lukijoita on liian vähän ja verkossa mainoksista maksettava hinta liian alhainen, jotta tämä bisnesmalli toimisi.
Mutta toisaalta, jos paperilehdet haluaisivat laskea oikeasti "auki" sitä, mitä ihmiset lehdestä lukevat ja kuinka paljon mikäkin juttu on lehteen maksanut tehdä, voisi käydä niin, että laskelmien jälkeen myöskään paperilehdessä julkaistu, pitkään työstetty juttu ei sinänsä ole koskaan ollutkaan kannattava.
Paperilehdet ovat käsittääkseni läpi historian katsoneet julkaisuaan kokonaisuutena, jossa laadukkain journalismin osa on vähiten tuottavaa lyhyellä tähtäimellä, mutta auttaa rakentamaan julkaisulle tietyntyyppistä mielikuvaa ja luomaan lukijauskollisuutta.
Juuri näinhän myös kotimaiset iltapäivälehdet ovat toimineet jo kauan -- Iltalehden ja Ilta-Sanomien paperilehti on rehellisesti sanottuna 98-prosenttisesti täynnä sitä itseään. Mutta sitten on se muutama kerta vuodessa, jolloin jompikumpi lehdistä kaivaa esille jonkin todella tärkeän, yhteiskunnallisesti merkittävän epäkohdan tai tapahtuman. Voidaan perustellusti sanoa, että Iltatyttöjen tissikuvilla ja turhien julkkisten suhdekiemuroilla rahoitetaan jotain, jolla on muutakin kuin viihdearvoa.
Juuri tähän samaan ajatusmalliin pitäisi mielestäni verkossakin pyrkiä -- ja jotkut ovat tämän ymmärtäneetkin. Käsittääkseni amerikkalainen Huffington Post -verkkojulkaisu käytännössä kattaa laatujournalismista syntyvät kulunsa ns. "tissiuutisilla" eli keltaisen lehdistön tasoisilla lööppijutuilla. Julkaisu voitti viime vuonna historiansa ensimmäisen Pulitzer -palkinnon.
Myös muutama kotimainen toimija on -- ehkä hieman epäonnistuneesti -- kokeillut konseptia tietyissä rajoissa; Talouselämän verkkouutisvalikoima on välillä varsin kaukana paperilehden varsin konservatiivisesta linjasta. Myös isoin iso kotimainen puhdas verkkouutisjulkaisu, Uusi Suomi, koettelee välillä toimituksellisen linjansa rajoja vastaavilla otsikoilla.
Verkossa vanhat rakenteet eivät toimi
Näen muutaman ison eron perinteisten lehtitalojen ja täysin nettiin syntyneiden verkkojulkaisujen välillä. Ehkä isoimpana erona pitäisin organisaation keveyttä. Kun katson kotimaisia verkkojulkaisuja, joilla ei ole painolastinaan paperilehden organisaatiota, niiden keveys yllättää. Usein organisaatio on lähes "lättänä", eli yrityksellä on toimitusjohtaja, päätoimittaja sekä sisällöntuottajat/toimittajat. Ei toimistosihteereitä, ei oikolukijoita, ei erillistä väliporrasta kunkin toimituksen osa-alueella. Tämä keventää kustannusrakennetta valtavasti, kun käytännössä kaikki R&D:n ulkopuolelle jäävä kulu menee suoraan toimitukselliseen työhön. Onhan selvää, että jos saman jutun pitää toisessa julkaisussa tuottaa 1000 euroa ja toisessa 200 euroa, se näkyy väistämättä myös viivan alla. Julkaisut, jotka keskittävät resurssinsa nimenomaan toimitukselliseen puoleen, voivat tuottaa sisältöä enemmän.
Born online
Näin entisen (ja osin nykyisenkin) ohjelmoijan näkökulmasta monien perinteisten lehtitalojen verkkosivustot ovat vanhanaikaisia, eikä niiden suunnittelussa ole lainkaan ymmärretty sitä, mitä käyttäjät sivuilta haluavat ja miten käyttäjät sivuja haluavat käyttää. Vastapainona heittäisin jälleen esimerkkinä The Vergen ja sen sisarjulkaisun Polygonin. Myös New York Timesin "beta"-kokeilut ovat varsin vakuuttavan oloisia. Tässä kohtaa tunnen toki piston sydämessäni - AfterDawnkin kaipaa nykyaikaistamista, talvisen Tom's Hardware -uudistuksemme tyyliin.
Lehtitaloissa elää sitkeästi ajatus siitä, että julkaisujärjestelmän ja kaikkien sen osien tulee jollain tavalla näyttää paperilehdeltä -- ja olla mielellään tehty omassa talossa tai tilattuna joltain räätälöintitalolta, jota mikään puhtaasti verkossa toimiva julkaisija ei käytä omassa liiketoiminnassaan.
Sanomalehti, paikallinen brändi
Sanomalehtien, mikäli ne aikovat itselleen ottaa oikeasti roolia myös verkossa, tulisi ymmärtää oma identiteettinsä. Tämä koskee etenkin paikallisia lehtiä, myös maakuntien ykköslehtiä. Itse näen asian niin, että maakuntien ykköslehdillä on valtavan arvokas brändi, jonka maakunnan ihmiset automaattisesti assosioivat omaan kotiseutuunsa. Tähän seikkaan tulisi lehtien ymmärtää iskeä.
Ei Turun Sanomien verkkojulkaisusta kannata rakentaa yleisuutispalvelua, joka yrittää kosiskella myös meitä oululaisia. Turun Sanomien pitää keskittyä olemaan se paikka, josta turkulaiset ja varsinaissuomalaiset käyvät lukemassa oman alueensa uutiset. Ja ennenkaikkea paikka, jossa he voivat kokoontua ja keskustella keskenään.
Oikeastaan ainoa tietämäni maakuntalehti, joka tämän on jossain määrin ymmärtänyt, on Kaleva, jonka keskustelualueet ovat varsin vilkkaat ja elinvoimaiset. Niitäkin toki vaivaa sama ongelma, josta puhuin jo aiemmin -- ne ovat auttamattoman kotikutoiset, vaikeakäyttöiset ja vanhanaikaiset. Pätevältä ohjelmointitiimiltä tuskin montaa viikkoa menisi siirtää keskusteluja jonkin yleisesti käytössä olevan alustan (phpBB, vBulletin, xenForo) päälle. Se, että nykyisiäkin jokin käyttää, kertoo vain lehden brändin vahvuudesta omalla toiminta-alueellaan, ei siitä, että palvelu olisi hyvä.
Maksumuuri on ratkaisu ... vai?
Nyt kotimainen lehdistö on päättänyt, että maksumuurit ovat ratkaisu, jolla kaikki ongelmat verkon kannattamattomuuden suhteen voidaan ratkaista. Logiikka kulkee jokseenkin niin, että jos nyt sivuilla käy 400'000 lukijaa kuukaudessa ja heistä puolet saadaan maksamaan viisi euroa siitä ilosta joka kuukausi, homma muuttuu kannattavaksi
Ongelmiahan tässä ei tietenkään voi olla? Paitsi ehkä sellainen pienen pieni tekijä, että mikäli 90% lukijoista päättää olla maksamatta verkkoversiosta, jää tällöin jollekulle uudelle toimijalle täysin uutta tilaa markkinalta, jossa tilaa ei aiemmin oikeastaan ollut. Tällä hetkellä tuskin kukaan haluaa kokeilla ja perustaa Jyväskylään suunnattua yleisuutislehteä verkkoon, tuntien Keskisuomalaisen markkina-aseman alueella. Mutta jos Keskisuomalaisen verkkolukijat torpataan pois palvelusta maksumuurin avulla, voi tilaa yhtäkkiä löytyäkin. Ja kuten tiedämme, paperilehtien levikki ei ainakaan noususuuntainen ole ollut -- uudesta toimijasta saattaisi syntyä ihan oikea tekijä ko. markkinalle.
Tätä dilemmaa lehtitalot ovat yrittäneet kiertää "osittaisilla" maksumuureilla, jotka sallivat tietyn määrän sivulatauksia kuukaudessa, kunnes maksumuuri kehottaa lukijaa ostamaan jäsenyyden. Malli on ilmeisesti toiminut varsin hyvin -- tai on ainakin ollut "vähiten huono" ratkaisu -- koska se vaikuttaa nyt mallilta, johon lehtitalot ovat siirtymässä.
Uskon kuitenkin vuosien mittaan maksumuurien aiheuttavan lukijakatoa, kun ajatusmalli "ainiin, tuonnehan pitää maksaa että pääsee lukemaan juttuja" iskostuu lukijoiden päähän. Maksumuurin näen toimivan vain muutamassa erikoistapauksessa:
- julkaisun ala on niin erikoistunut, että sinne on vaikea tulla kilpailemaan, koska tekijöitä ei löydy -- tai kukaan ei uskalla ottaa riskiä
- julkaisulla on niin vahva brändi, että se riittää vetämään tarpeeksi lukijoita (Kauppalehti, New York Times, Helsingin Sanomat, The Times)
- julkaisu ei ole julkaisu lainkaan, vaan kauppapaikka, jossa myydään itsenäisiä juttuja (mielenkiinnolla odotan Longplay.fi:n lukuja julkisuuteen)
- useat eri verkkojulkaisut rakentavat yhteisen, edullisen, toimijoiden keskenään jakaman maksumuurin, jossa samalla 5e/kk hinnalla saadaan pääsy vähintään 10 eri toimijan julkaisuun. Rahat voitaisiin jakaa esim. maksavien asiakkaiden tekemien sivulatausten perusteella kullekin mukanaolevalle toimijalle.
Mainosrahoitteisuus
Tyypillisin liiketoimintamalli verkkojulkaisuille on mainosrahoitteisuus, jossa lukija ei maksa sisällöstä mitään, vaan tulot muodostuvat sivuilla näkyvistä mainoksista. Todennäköisesti yli 90% kaikista maailman verkkojulkaisuista toimii, ainakin jollain asteella, mainosrahoitteisuuden varassa.
Malli itsessään ei ole mitenkään autuaaksitekevä, koska tämä johtaa väistämättä "levikin" kasvattamisen kierteeseen, jossa jokaisesta sivulatauksesta -- sisällön laadusta riippumatta -- saadaan sama määrä rahaa (joka on varsin vähän). Tällöin lyhytnäköinen liiketoiminta pyrkii vain maksimoimaan hetkellisen sivulatausmäärän, eikä mitään muuta.
Myös erilaiset mainosten estoon tähtäävät ohjelmat ovat ongelmia julkaisijoille. Olemme itse analysoineet asiaa niin, että jos kaikki AfterDawnin kotimaiset lukijat lopettaisivat mainosten estämiseen tarkoitettujen ohjelmien käyttämisen, voisimme lisätuloilla palkata pari toimittajaa lisää toimitukseemme.
Tosiasia on se, että verkossa mainonta on hirvittävän paljon halvempaa kuin paperilehdissä -- 150 eurolla ei maakuntalehdestä osteta kuin sisäsivuilla oleva postimerkin kokoinen mainospaikka, yhdesti. Kun taas moni pienyrittäjä kerää ihan mukavan määrän asiakkaita 100 euron kuukausittaisella panostuksella erilaisiin pienmainoskampanjoihin verkossa.
Kun mainostajat ovat siirtäneet panostuksiaan verkkoon, on se näkynyt koko käytettävissä olevan mainosrahan supistumisena. Tämä on kuitenkin trendi, joka tulee väistämättä pysähtymään. Jos 5v takaperin kaikkeen mainontaan laitettiin 100 rahaa ja nyt 80 rahaa, jonain päivänä mainostajat keksivät, että ehkäpä sen voisi nostaa takaisin 100 rahaan. Se, mihin tuo raha vain silloin jonain päivä menee, on todennäköisesti eri kuin 5v takaperin. Todennäköisin vastaus on se, että ne menevät verkkoon.
Mainosrahoitteisessa mallissa on siis selkeästi ongelmansa. Mutta koska parempaakaan mallia ei ole tarjolla (ainakaan kaikille, kts. yltä kohta maksumuurit), on mainosrahoitteisuus -- ja sen antamien resurssien mukaan eläminen -- se, jolla verkkojulkaisuja on tähänkin asti kehitetty ja tullaan jatkossakin kehittämään.
Valtiolta rahaa!!1
Upein ja ehkä perinteisin kotimaisen ajattelun helmi irtosi tällä viikolla pari vuotta sitten, kun Helsingin yliopiston viestintäpolitiikan professori Hannu Nieminen ehdotti HS:n vieraskynä-osiossa mittavia valtiontukia sanomalehtien tueksi.
Samaan aikaan Helsingin Sanomat käy pyhää sotaansa YLE-veroa ja YLEn verkkotoimintaa vastaan ja väittää naama peruslukemilla, että vähintäänkin puolet sanomalehtien (ja miksei nyt samaan syssyyn aikakauslehtien ja televisionkin) ongelmista johtuu siitä, että meillä on yksi verorahoin tuettu instanssi tuomassa ei-kaupallista näkökulmaa journalismiin.
Tietenkään Sanoma ei muista mainita myöskään siitä, että myös uskomattomien voittojen vuosina valtio tuki sanomalehtien toimintaa miljoonilla ja taas miljoonilla euroilla tilausten arvonlisäverovapauden muodossa, jolla ne pystyivät ohjailemaan myös mainostulojaan alvien kannalta parhaaksi näkemällään tavalla. Edelleen sanomalehdillä on veroetua tilauksissa -- sanomalehtien tilauksista maksettava arvonlisävero on 10%, kun taas maksumuureista peritään täysin 24% arvonlisävero.
Luonnollisestikin tuki olisi korvamerkittyä sanomalehdille, alleviivaten samalla väitettä siitä, että Suomessa journalismi tarkoittaa samaa kuin kaadetulle puulle musteella painettu sana.
Miten käy?
En usko paperilehtien kuolemaan. Uskon, että niille on paikkansa maailmassa, muttei nykyisessä muodossaan. Tarvitsemmeko -- kukkakaupat poislukien -- eilisiä uutisia paperille painettuna ja postilaatikkoon kannettuna? Vai tulisiko paperilehtien keskittyä omiin vahvuuksiinsa -- tilaa on tekstille, ihmiset käyttävät lehden avattuaan sen ääressä selkeästi enemmän aikaa kuin yksittäisellä verkkosivulla ja jutut ovat väistämättä jo päivän vanhoja tullessaan postilaatikosta. Ehkä lehtien tulisi keskittyä jo tapahtuneiden -- ja jo kaikkien tiedossa olevien (kiitos netin) -- juttujen syväluotaamiseen, analysointiin ja oman näkökulmansa tuontiin.
Mutta jotta sanoma- ja aikakauslehdet saisivat myös verkkotoimintonsa kannattaviksi, pitäisi niiden myös myöntää omat virheensä ja antaa verkkojulkaisuilleen vapaat kädet toimia, kuten parhaaksi näkevät. Tämä mielestäni tarkoittaa sitä, että lehtien verkkojulkaisujen pitää katkaista napanuora emolehteen siinä mielessä, että niitä ei saa ajatella lehden jatkeena tai sen markkinointikanavana. Samalla verkkopalvelujen pitää oppia ymmärtämään omaa lukijakuntaansa ja tehdä -- joskus vaikeitakin -- ratkaisuja, jotka palvelevat tuota lukijakuntaa, joskus hyvinkin eri tavalla kuin mitä emolehti tekee paperilla. Myös paikallisuuden korostaminen ja sen ottaminen omaksi valttikortiksi on avain, jolla pienten paikkakuntienkin lehdet voivat jatkaa olemassaoloaan paikkakunnan asukkaiden elämän tärkeänä osana.
Verkko tulee väistämättä jyräämään itsensä tärkeimmäksi uutis- ja julkaisumediaksi. Samalla myös osa vanhoista toimijoista tulee kuolemaan pois. Tämä on vain hyväksi koko journalismille -- kyky muutokseen osoittaa sen, että toimiala ylipäätään elää. Niille, jotka eivät suostu muuttumaan, suosittelen pientä tutustumiskierrosta musiikki- ja elokuvateollisuuden viimeksikuluneeseen 15 vuoteen. Ei musiikin teko ole loppunut, vaikka netti tulikin. Elokuvia tehdään, kuten aina ennenkin.
Ei journalismi kuole siitä, että sen toimintaympäristö muuttuu. Ei painokoneiden hiljeneminen lopeta journalismia. Hyviä kirjoittajia on ja tulee aina olemaan. Kuten myös ihmisiä, jotka heidän kirjoituksiaan haluavat lukea. Se riittää. Joku keksii aina keinon, miten tuosta yhtälöstä saadaan myös kirjoittajien palkat maksettua, nyt ja tulevaisuudessa.
Petteri Pyyny, toimitusjohtaja
AfterDawn Oy
Twitter: @pyyny
EDIT 13.5.: Twitter-palautteen pohjalta korjatttu pari juttua oikein:
- Taloussanomat on isoin puhdas verkkolehti, ei Uusi Suomi.
- Hannu Niemisen mielipide julkaistiin jo pari vuotta sitten Hesarissa, ei jutun kirjoitusviikolla.
- Nieminen ehdotti artikkelini kirjoittamisen jälkeen uutta ratkaisumallia: Veroa operaattoreille, jolla rahoitettaisiin sanomalehtien tukeminen niiden ahdingossa.
18 KOMMENTTIA
Lumikki1/18
Mitä hyötyä on parista toimittajasta lisää, jos web-sivut ovat mainoksien takia käyttökelvottomat?
Mutta samaa mieltä olen että ei se jounarlismi siitä häviä vaikka maailma muuttuu. Ehkä suurempi ongelma on että miten säilyttää HYVÄN journalismin, kun digitaalinen tulevaisuus tekee julkaisemisesta aina vain nopeampaa ja helpompaa kenelle tahansa.
Kun puhutaan alojen häviämisestä tai muuttumisesta niin tätä tapahtuu monissa aloissa ei vain journalismissa. Työn määrä vähenee kokonaisuudessa maailmassa vuosi vuodelta automaation takia. Siis parempi kysymys olisi millä me tulemme elättämään kaikki ihmiset, kun vain osalle riittää töitä?
PS: En käytä mainoksia estäviä ohjelmia, mutta estän silti mainokset, koska web-sivut ovat ilman mainoksia moninkertaisesti parempia.
KalikoJak2/18
Päätin ottaa vihdoin tuumasta toimeen ja poistin AdBlockin eston AD:n sivulta. Luen tätä päivittäin ja se on hyvää vastapainoa iltalehden "uutisille". Annan teille mainosrahani arvostuksesta ja toivon, että tämä uutinen kannustaa muitakin lukijoita tähän samaan.
fjbgjh (vahvistamaton)3/18
"Käsittääkseni amerikkalainen Huffington Post -verkkojulkaisu käytännössä kattaa laatujournalismista syntyvät kulunsa..."
"Laatujournalismia"? Kyllä, jos pidät äärivasemmistolaisesta skeidasta.
Hate0294/18
Taitaa omalta osaltani mainosrahat myös jäädä saamatta, koska uudein puhelimen myötä olen käyttänyt enemmän Aukio-sovellusta, mikä näyttää pelkän tekstin ilman muita lisiä. Muita järkeviä uutissovelluksia Newspaper- ja Aukio-sovelluksen lisäksi kun ei windows mobilelle ole löytynyt. Tietokoneella taasen on käytössä Uutiset-tiili.
Hesarin uutissovellus oli ihan hyvä, mutta sieltä kun näkee vain viisi uutista päivässä niin käyttö jää vähäiseksi. Jokin vastaava sovellus, mihin saisi integroitua eri uutissivustoja ja näkymä olisi kuten windows 8 uutis-tiilessä, kiinnostaisi. Mobiilina koen netin selailun uutisten perässä hankalaksi, olkoon mobiilisivu kuinka hyvin toteutettu tahansa.
Kysyntää siis olisi ohjelmalle, mihin saisi liitettyä hyvin monia eri uutissivustoja makunsa mukaan. Androidissa käytin pulse news -ohjelmaa, mihin olinkin täysin tyytyväinen. Silti joitain pääkirjoituksia yms. jäi tavoittamatta.
Itse uutiseen ja sen otsikkoon: Luettavat uutiset eivät varmasti ole katoamassa mihinkään, tilanne on vain muuttumassa. Mainosrahoitus on uutisten suhteen hankala rahoitusmalli. Yksi ongelma on yle. Sehän ei mainoksia omien uutistensa julkaisuun tarvitse, mikä toiminee valttikorttina. Hesarit sun muut joutuvat turvautumaan mainoksiin. Muuttuuko lehtien merkitys sitten pienemmäksi ylen rinnalla - mene ja tiedä.
mrzombie5/18
Perinteinen mainostaminen voi hyvinkin kuihtua vielä entisestääkin. Se on tyrkyttämistä, jossa potentiaalisen asiakkaan mielenkiinto yritetään saada napattua väreillä, blingblingillä, liikkuvalla kuvalla yms. Ihmiset eivät kuitenkaan pahemmin nauti tästä, joten ei ole mikään ihme, että mainoksia poistavat ohjelmat ovat suosittuja.
Olen itse Gary Vaynerchukin linjoilla siinä, että mainostaminen tulee pienentämään merkitystään tulevaisuudessa. Tilalle tulee suurempi panostaminen sosiaaliseen mediaan. Mieluummin palkataan fiksu tyyppi tekemään aitoa, inhimillistä konktaktia potentiaalisiin asiakkaisiin somessa kuin maksetaan isosta määrästä ärsyttäviä mainoksia.
Pallero206/18
Sairastatko jotain epilepsiaa jos pitää tollai varastaa eli lukea sivua antamatta ollenkaan mainostuloja? Ei ole työpöytäkäytössä tullut vielä täällä vastaan mainosta joka estäisi artikkelien lukemisen.
Mobiilissa taas.... :(
Lumikki7/18
Yhtä hävytöntä on tukea mainostoimintaa joka vain saastuttaa internetiä. Koska ottamalla vastaan mainoksia te tuette ajatusta että se mainos olisi jotenkin hyvä asia.
Jos otatte vastaan mainoksia niin lukekaa ne myös, siitä ne mainostajat maksavat Afterdawnille, ei siitä että pumpataa rahaa mainostajilta jotta afterdawin työtekijät saisivat palkkansa. Minä en ota mainoksia vastaan, kun en niitä koskaan edes lue. Joten mainostajat eivät maksa tyhjästä.
Jos afterdawn haluaa tukea noilta yhtiöiltä niin hakekoon rahoittajia, sponsoreita tai tehköön palvelustaan maksullisen jos luulevat että ihmiset siitä maksaisivat. Tai antaa niiden ihmisten lukea mainoksia jotka ovat oikeasti kiinnostuneita niistä. Tällöin ne mainostajat saavat juuri sitä mistä maksavat.
Minä en tue mainos saastaa missään muodossa, mistään syystä.
nRT8/18
Lumikki, tee itsellesi palvelus ja kasva aikuiseksi. AD ei ole maksullinen palvelu, joten sen on saatava rahansa muuta kautta. Ja kuten tässäkin mielipidetekstissä todettiin, mainosrahoitteisuus on tällä hetkellä ainoa järkevä vaihtoehto.
... Jotka rahojensa vastikkeeksi saisivat laittaa mainoksiaan sivustolle? Viestisi on ristiriitainen.
Eikö tässäkin artikkelissa juuri todettu maksumuurin olevan useimmiten epäkäytännöllinen ratkaisu?
Mainosten lataaminen ei ole mainostajan tukemista, pikemminkin päinvastoin. Jos käytän jotain palvelua säännöllisesti, minun on luonnollisesti tuettava sitä tavalla tai toisella. Koska maksaminen ei verkkojulkaisuissa oikein houkuta, jätän sen mieluummin mainostajien kontolle. Adblock on itsellänikin käytössä, mutta piilotan sillä vain ärsyttävät BLINGBLINGKATSOMITENHALPAALVÄLKKYVÄLKKYKLIKKAATÄTÄ!! -mainokset. Toisin sanoen: Jos sivustolla on ongelma muotoa "liian moni käyttäjä käyttää mainokset piilottavia ohjelmia", ongelmana eivät ole käyttäjät vaan huonosti tehdyt mainokset. Hyvin tehdyt mainokset saattavat jopa tehdä sivustosta paremman näköisen. Vinkki AD:lle: Ne taustatapetit ovat useimmiten olleet jälkimmäisiä.
Hate0299/18
Tuskin mainosten idea on, että jokainen lukee ne. Mainoksillahan on tietyt kohderyhmät jne. Tamponimainokset eivät esimerkiksi ole välttämättä kohdennettu miehille jne. Samaa ideaa laajentaen, en lue kaikkia uutisiakaan tältä sivustolta, joten miksi lukisin kaikki mainokset?
Lumikki10/18
Juuri näin. Mainosten tarkoitus ei ole että kaikki lukisi niitä, vaan ne jotka haluaa lukea ja niitä mitä he haluavat lukea.
Joten miksi kukaan odottaa että kaikki niitä lukisi/lataisi tai olisi edes velvoitettu lukemaan/lataamaan. Tässä on takana vähän sama ideologia kuin tekijäoikeus asioissa missä viihdeteollisuus laskee tappioksi jokaisen latauksen. Miksi lasketaan tappioksi ne ihmiset jotka eivät mainoksia halua lukea ja blokkaa ne pois.
Jos sivusto pyytää ja en sano että Afterdawn niin tekee. Että ladatkaa mainokset mutta älkää lukeko niitä, niin tuo on Afterdawnin mainosrahoitajien pettämistä.
Joten paras on että ei laske tappioiksi asioita jotka eivät oikeasti ole tappioita. Jokainen lataa tai lukee tai on lataamatta tai lukematta ihan kuten itse haluaa.
HessuR (vahvistamaton)11/18
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ammattitaitoisesta journalismista (eli kunnon työstä) kannattaa maksaa - tapahtui se sitten rahalla tai mainoksia katselemalla.
Samalla olen sitä mieltä, että copy/paste -journalismista ei pitäisi kenenkään suostua maksamaan, mutta valitettavasti suuri osa nettijutuista on juuri tätä ja tuo mainosmalli tuppaa tukemaan juuri tällaista toimintaa.
Minusta avainasia tässä olisi, että kuluttajana voisin itse päättää, mistä haluan maksaa, ja tämä ei toteudu nykyisellään oikein kummallakaan mallilla.
Meitä vaivaa edelleen paperilehtien myötä syntynyt pöhötys, jossa kunnon journalismia saa vain, jos ostaa koko paketin, vaikka siitä suurin osa on tietoista potaskaa. Perinteisiin lehtiin on historian saatossa kerääntynyt kaikenlaista palstantäytettä, jota itsekin syyllistyn välillä selailemaan, mutta en maksaisi siitä penniäkään, jos voisin itse sen päättää. Nykyisin en voi, mutta siitäkin on maksettava, jotta voisin saada sen arvokkaan aineiston.
Paperilehtien kohdalla ymmärrän tämän mallin, koska niiden on pyrittävä tarjoamaan ja kustantamaan muutama mielenkoontoinen juttu jokaiselle ja tämä malli ja sen logistiikka on mahdollistanut sen. Siis ymmärrän kyllä, mutta monissa tapauksissa en sitä hyväksy.
Artikkelissa mainittu TM on hyvä esimerkki tästä. Itse maksan pitkin hampain sen vuosimaksua, koska sieltä löytyy vuoden mittaa todella paljon mielenkiintoista luettavaa, mutta olisin myös ensimmäisenä vaihtamassa se yksittäismaksulliseen nettipalveluun, vaikka vuosikustannukseni olisi sama tai enemmänkin. Ainakin säästyisin turhan sälän selailulta - kuten sen pääkirjoituksen, joka on vain tiiseri lehden muihin juttuihin. Tosin oikeasti hinnan pitäisi olla halvempi, koska logistiikka on halvempaa.
MikroBitittä olen myös maksanut mielelläni yli 20 vuotta, mutta nyt olen jo päättänyt lopettaa tilauksen tämän kauden jälkeen, koska artikkelien taso on pudonnut radikaalisti sälän kustannuksella. Silti olisin mieluusti valmis palaamaan lukijaksi, jos voisin maksaa vain haluamistani jutuista.
Nettipalveluissa olisi itse asiassa varsin helppoa (vrt. Google Play, Amazon) tarjota sellaista mallia, jossa jokainen maksaa vain "oikeasti" haluamistaan artikkeleista, esim. pari euroa per juttu tehdyn työn arvon mukaan. Valitettavasti (tietääkseni) kaikki maksulliset julkaisut pyrkivät kopioimaan vanhaa mallia jonkinlaisella kuukausi- tai vuosimaksulla, koska siten voi edelleen esim. palkata nättejä kesätoimittajia ilman kustannusvastaavuusvelvoitteita.
Veikkaanpa, että monelle päätoimittajalle olisi myös aika kova pala joutua joutua huomaamaan, että hänen oma pääkirjoituksensa olisi ensimmäinen, joka karsittaisiin vähäisen mielenkiinnon vuoksi.
Iloista kevättä!
T:Hessu
friis12/18
Tätä olen kaivanut jo vuosikaudet. Ja siitä olisin valmis maksamaan.
JussiFX13/18
Afterdawn kuuluu ehdottomasti lempparisivuihini, joten mainokset on päällä, vaikka tuollainen järkyttävän kokoinen puoli ruutua vievä Soneran Flash -mainos onkin kohtuullisen kuvottava.
klanh14/18
Eiköhän se ole kaikille selvää, että mainostajat ovat vuosien mittaan ampuneet itseään todella pahasti jalkaan näillä "ökymainoksillansa." Kun ihminen kerran ollaan saatu ajettua käyttämään adblockkia tai vastaavaa ohjelmaa on hänet todella vaikea saada luopumaan siitä.
Omalla kohdalla tästä on hyvä esimerkki eräs seuraamani streaming sivusto. Sisältö on ainat ollut hyvää, mutta aikoinaan mainokset olivat niin jäätävää paskaa ettei niitä kukaan halunnut katsoa. Blokkasin mainokset enkä ole miettinyt asiaa enää. Näin useamman vuoden jälkeen olen melkeinpä varma siitä, että mainokset ovat parantuneet, mutta eivät he silti saa minun adblockkiani enään pois päältä.
cpenter8315/18
Hyvä juttu. Tässä on väkisinkin nähtävissä tiettyjä yhtymäkohtia viihdeteollisuuden toimintaan. Kummassakin tapauksessa on pitkään pidetty kiinni väkisin selkeästi vanhentuneissa toimintamalleissa ja pitkään nettiä pidettiin pahana peikkona joka tuhoaa kaiken. Toki journalismissa on sentään yritystä päivittää palveluja koska homma ei ole pelkästään parin ison toimijan käsissä vaan vaihtoehtoisesti toteutetut toimivat ovat oikeasti varteenotettava vaihtoehto perinteisten mediatalojen ylivallalle. Tästä hyvänä esimerkkinä juuri AD.
Jos toiminta olisi edelleen keskittynyt Sanoman ja kumppanien alaisuuteen olisimme varmasti nähneet yhtä naurettavia ylilyöntejä kuin viihdeteollisuuden toimesta ylläpitää vanhentuneita, kankeita ja huonosti toteutettuja palveluja. Onhan toki hyvä muistaa että tämäkin rintama alkaa hitaasti mutta varmasti murtumaan ja päivittymään. Kiitos toki ulkopuolisten toimijoiden. Ilman Applea meillä ei olisi toimivaa musiikin verkkokauppakonseptia ja ilman Spotifytä ja Netflixiä ei suoratoistopalveluja olisi tarjolla. Edellämainittujen lisäksi esimerkiksi TV-Kaista teki jotain uutta ja mielenkiintoista mutta valitettavasti vanhat dinosaurukset päättivät että "ei näin saa tehdä" ja homma ajettiin alas. Jos viihdeteollisuus olisi ollut hereillä tämäkin olisi nähty mahdollisuutena eikä uhkana.
Toivottavasti journalismi jatkaa hyvin alkanutta murrostaan ja muutkit alat uskaltautuisivat hyödyntämään nettiä sen sijaan että yrittäisivät tuhota sitä.
sampadi116/18
Haluaisin tuoda muutaman oman ajatuksen tähän mielenkiintoiseen artikkeliin, enkä aio esiintyä minään asiantuntijana, tosin olen seurannut paikallislehtien toimintaa hyvinkin läheltä muutaman vuoden ulkopuolisena.
Minun ei ole tarvetta ottaa kantaa paperilehden tulevaisuuteen tässä yhteydessä, mutta ajatellen verkkolehtiä olen samaa mieltä, että verkkolehden pitää toimia omana yksikkönä itsenäisesti, vaikka se olisikin jonkun suuren sanomalehden omistama samoin verkkolehden ei tarvitse näyttää sanomalehdeltä.
Taloudellisesti minun mielestäni verkkolehden pitäisi kyetä olemaan dynaaminen ja toimia sekä paikallisesti että globaalisti. Uutisten ”ostamista ja myymistä” tietysti tapahtuu kaiken aikaa lehtien välillä ja se ei ole uusi asia, mutta en pitäisi mitenkään mahdottomana ajatuksena, että verkkolehdet voisivat ostaa ja myydä entistä enemmän ”uutisvirtaa” muiden verkkolehtien välillä kun hinta on kohtuullinen. Tietysti verkkolehden pitää kyetä itse poimimaan sen imagoon sopivat jutut ja aiheet, pohjana tietysti paikalliset uutiset ja tapahtumat.
Internetin siirtyessä yhä lähemmäs televisiota tuo paikallisille verkkolehdille uusia positiivisia kilpailumahdollisuuksia perustaa omia paikallisia reaaliaikaisia kanavia, uutistoimituksia ja esittää ohjelmia nettilähetysten muodossa. Tulevaisuuden verkkolehden ajatuksena voisi olla reaaliaikainen perinteisen printtilehden, television ja radion yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi. Samoin verkkolehdet tulevat väistämättä taistelemaan uutisten nopeudessa, mutta mikäli verkkolehdet ympäri Suomen toimivat yhteistyössä tekemällä kauppaa muiden verkkolehtien kanssa uutisista se ei tule olemaan ongelma. Tietysti lehden oman alueen tärkeys ja paikallinen brändi korostuu kun keskittyy paikallisesti tekemällä laadukasta uutista ja ohjelmaa.
On varmasti kiistaton totuus, että suorien nettilähetysten ja live-uutisten määrä tulee kasvamaan räjähdysmäisesti myös suomessa. Verkkoyhteyksien parantuminen mahdollistaa lähivuosina live-uutisten tekemisen lähes mistä tahansa verkkolehteen. Tämä tuo tullessaan ihan uusia näkökulmia journalismiin sekä täysin uuden ammattikunnan joka tekee live-uutisia verkkolehdille. Tuo verkkolehden oma tai freelancer videokuvaaja ”Videopaparazzi” voi lähteä liikkeelle ja tuottaa suoraa videokuvaa verkkolehdelle tai valtakanaville esimerkiksi tulipalosta tai onnettomuudesta. Live-uutinen tuo samalla esille eettisen kysymyksen, mitä voi näyttää livenä ja mitä ei, päätoimittaja joutuu kysymykseen tehdäänkö tällä uutisella nyt oikeasti rahaa vai joudutaanko suojelemaan jonkun ihmisen identiteetti.
Kysymys verkkolehtien ansaintalogiikka: “Mistä se raha sitten tulee verkkolehdille?”, koska tavalliset ihmiset on opetettu olla maksamatta mistään palveluista. Ainoa potentiaalinen lähde on tietysti yrittäjät ja mainonta kuin myös "maksullinen uutinen" joka kuulostaa tietysti journalistista kammottavalta ajatukselta. Verkkolehti voisi myydä videopalstamainostilaa ja videoaikaa yrittäjille, niin kuin sanomalehti printtimainonnassa. Yksi ajatus on se että verkkolehdet voisivat erikoistua tekemään ”video dokumentteja” ja ohjelmia tilauksesta yrittäjille, jotka nostavat yrityksen brändin esille, silloin se sana ”ostettava uutinen” – ohjelma käänteisesti ei kuulostaisi nimenä ehkä niin pahalta. Hyvällä maulla tehdyt ohjelmat ja jutut eivät silloin loukkaisi ketään. Tämä voi kuulostaa kornilta, mutta ihan oikeasti, eihän se sen kummempaa tekemistä ole kuin esimerkiksi jonkun luonto- tai henkilödokumentin, yrityksen esittelyn ja historiikin tekeminen kun se nimi muutetaan dokumentiksi tai ohjelmaksi.
Piilomainonta ja tuotesijoittelu ovat sanoja joita viljellään jatkuvasti, mutta onko esimerkiksi Kuusamon karhuista tehdyt videot sitä, sillä ne kiinnostavat ihmisiä kovasti, mutta samalla nuo karhut toimii todella hyvänä ilmaisena mainosmannekiinina itse yritykselle ja Kuusamon Suurpetokeskukselle, joka myy lippuja ja saa ihmiset tulemaan katsomaan karhuja. Entäs sitten muuttoliike Niemen tekemät ”Muuttajat” ohjelmat televisiossa, periaatteessa siinä ei myydä suoranaisesti mitään vaan on tehty mielenkiintoinen ohjelma, jossa yrityksen brändi tuodaan vahvasti esille.
Keskustelu journalismin rajoista varmasti jatkuu..
Lumikki17/18
Parhainta jounalismia minusta on tutkiva jounarismi joka ottaa jonkin aiheen käsittelyyn ja analysoi sitä.
Uutiset on minusta tänä päivänä aika huonoa, koska kaikki toitottaa samoja asioita. Kissan ristiäisistä terrorismiin. Uutiset saisivat olla jotain muutakin kuin "uusi tuote" tulossa taas niiltä kolmelta yhtiöiltä kuten aina. Jolloin koko uutinen ei ole mitään muuta kuin yrityksen markkinoinnin jatketta. Kukaan ei enään paneudu sen paremmin siihen mitä oikein kirjoittaa.
Myös suurin osa nykyajan mainonnasta on amatöörien tekemiä joilla ei ole mitään käsitystä kunnollisesta mainonnasta. Se on sitä koulussa opittua markkinointi sontaa. Koko mainonnan perusta on nykyään se että kuka huutaa koviten räiskyvien valo efektien saattelemana.
Hyvä mainonta on sellaista että ihminen ei edes kunnolla huomaa että siinä oli mainosta. Tehdään artikkeli jostain asiasta. Esimerkiksi mansikan kasvatuksesta ja siinä samalla mainitaan mitä multaa, lannoitetta, astioita jne.. käytettiin ja nämä olivat jonkin tietyn yhtiön tuotteita. Tavallaan annetaan sille lukijalle sitä tietoa mutta yritetään ohjata yhtiön tuotteisiin. Tällöin yhtiö saa mainontaa ja lukia tietoa.
Afterdawinin mainonta on juuri tuollaista huutavaa sontaa eli räiskyviä bannereita tai osittain uutisia jotka käytännössä ovat eri yhtiöiden markkinointi probagandaa. Eli toitotetaan tyhmänä sitä mitä yhtiöiden markkinointi osasto kertoo, ilman että itse analysoidaan kriittisesti sitä saatua tietoa eri näkökulmista. Eli jätetään pureskelematta saatu tieto, sen asian haitat ja edut.
Mutta tämä on mainosrahoitteisen palvelun haitta, kun ei voi kertoa koko "totuutta" koska voi mennä rahoittajat. Jolloin lukijat saavat mainosmaista kaunisteltua tietoa asiasta niin että kaikki asiaan liittyvä krittiikki puuttuu. Vaikka jokaisella asialla on aina hyviä ja huonoja puolia.
d_2ned18/18
Toki. Se on samalla myöskin tuntityöltään kaikkein vaativin eli toisin sanoin työmäärältään kallein journalismin muoto.
Tässä osoittaisin eniten yhden uutistoimiston, eli STT:n malliin. Pieni kielialue, pieni markkina, pienet piirit. Kannattaa kiinnittää huomiota niihin uutispalveluihin, jotka tekevät muutoksia STT:n pohjauutisointiin.
Nyt näiden kolmen kappaleen sisältö jäi epäselväksi. Eli haluaisit siis enemmän ns. markkinointiyhteistyösisältöä, jossa esim. Applen laitteista kirjoitetaan - tietenkin myönteiseen sävyyn - Afterdawnissa sopivaa summaa vastaan? Tämähän on se malli jota esimerkiksi Suomela-lehdessä ja monessa muussa paperisessa ilmaisjakelulehdessä tehdään. Eihän siinä oikein selväksi tule, mikä laite on soveltuvin ilmalämpöpumppu, kun seuraavan sivun pienessä präntissä tulee selväksi että tämä testin voittanut laite myöskin kustansi artikkelin.
Näihin juttuihisi on todella vaikea nyt jotenkin ottaa kiinni. Toisaalta vaadit sitä että mainos pitäisi olla yhtä kuin kirjoitettu sisältö, mutta samalla sen pitäisi olla kritiikillä varustettua ja räksyttävää tutkivaa journalismia. Kyllä väittäisin yhä että se perinteinen, lehden sisällöstä erotettu mainos palvelee sekä lukijaa, julkaisijaa että mainostajaa kaikkein parhaiten.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT