AfterDawn logo

Mt. Goxilta vaaditaan oikeudessa 75 miljoonaa sopimusrikkomuksesta

Teemu Laitila Teemu Laitila

Amerikkalainen Bitcoin-pörssi CoinLab on haastanut Mt. Goxin oikeuteen Yhdysvalloissa sopimusrikkomuksen perusteella. CoinLab vaatii Mt. Goxilta 75 miljoonan dollarin vahingonkorvauksia.

CoinLabin vaatimus vahingonkorvauksista liittyy yhtiöiden viime vuoden marraskuussa solmimaan sopimukseen, jonka perusteella CoinLabin piti ottaa hoitaakseen Mt. Goxin Pohjois-Amerikan toiminnot ja tarjota asiakkaille Bitcoinien osto-, myynti- ja vaihtopalveluita. CoinLab kuitenkin väittää, että Mt. Gox ei ole täyttänyt omaa osaansa sopimuksesta jättämällä toimittamatta esimerkiksi käyttäjätietoja. CoinLabin mukaan Mt. Gox on myös jatkanut palveluidensa markkinointia Pohjois-Amerikassa sopimusehtojen vastaisesti.

Mt. Gox ei ole vielä varsinaisesti vastannut syytöksiin, mutta yhtiön virallisen kommentin mukaan tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti ja virallinen vastine on luvassa, kunhan lakiasiantuntijat ovat tutustuneet tapaukseen.


Tuntuva vahingonkorvausvaatimus tulee Mt. Goxille hankalaan aikaan. Japanista käsin operoitava Mt. Gox on maailman suurin Bitcoin-pörssi ja käsittelee jopa kolme neljäsosaa kaikesta Bitcoineilla käydystä kaupasta. Viime viikkojen nopea kurssinousu ja Bitcoinin saama julkisuus sekä sitä myöden kasvaneet käyttäjämäärät ovat saanet palvelun kestokyvyn äärirajoilleen. Vilkkaan kaupankäynnin lisäksi palvelua ovat rasittaneet toistuvat raskaat DDoS-hyökkäykset, joilla on pyritty manipuloimaan Bitcoinin kurssia. Hyökkäysten vuoksi Mt. Gox on ollut välillä saavuttamattomissa ja kaupankäynti on ollut jäissä, mikä on kirvoittanut varannoistaan huolestuneilta käyttäjiltä tiukkaa kritiikkiä.

Epäselvä tilanne ei ole omiaan vahvistamaan luottamusta maailman suurimpaan Bitcoin-pörssiin. Toisaalta jos tilanne äityy siihen pisteeseen, että käyttäjät alkavat paeta Mt. Goxista, Bitcoin-kauppa saattaa monien toiveiden mukaisesti jakautua tasaisemmin eri toimijoiden välille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT