AfterDawn logo

Maailman pienin elokuva - näyttelijöinä yksittäiset atomit (video)

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
1 kommentti

IBM:n tutkijat ovat julkaisseet "maailman pienimmäksi" tituuleeraamansa elokuvan, kertoo BBC. Veikeästä stop-motion-animaatiosta erottaa selvästi yksittäiset hiiliatomit.

A Boy and His Atom -elokuvan tarkoitus on ihastuksen lisäksi esitellä IBM:n tutkimuskohdetta: yksittäisiin atomeihin perustuvaa massamuistiteknologiaa.

Elokuvassa atomeja liikutellaan kuparilevyn päällä hyvin ohuella neulalla ja heikolla sähkövirralla. Atomit on suurennettu sata miljoonaa kertaisiksi. Todellisessa koossaan elokuvan tapahtumakohta pitäisi laittaa peräkkäin yli tuhat kertaa, jotta siitä saataisiin edes ihmisen hiuksen levyinen.

Alla olevassa kuvassa on tunnelointimikroskooppi, jollaisella elokuva on kuvattu. Olosuhteet ovat aika kaukana perinteisten elokuvien kuvauspaikoista.


Elokuvaa kuvattiin kaksi viikkoa ja sen eteen tehtiin 18-tuntisia työpäiviä. IBM:n Youtube-kanavalla on videoita siitä, kuinka maailman pienin elokuva saatiin aikaan. Alla itse animaatio.

1 KOMMENTTI

jhvisto1/1

Tämä oli tärkeää...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT