AfterDawn: IT-alan uutiset

Tulevalla Xbox-konsolilla näkee kaapelitelevisiota?

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 11.4.2013 11:30 Kommentteja (4)

Tulevalla Xbox-konsolilla näkee kaapelitelevisiota? Seuraavasta Xbox-konsolista on huhuttu julkaisun lähestyessä viikko toisen jälkeen enemmän. Koodinimellä Durango tunnetun laitteen on kerrottu muun muassa vaativan nettiyhteyden. Uusimmissa huhuissa pelikonsoliin yhdistetään perinteiset televisiolähetykset.
Huhujen mukaan Microsoftin uuden sukupolven konsoli vaatii nettiyhteyden vähintään kolmen minuutin välein. Microsoft-pomo Adam Orth osaltaan vahvisti huhua ihmetellessään kohua Twitterissä. Adam Orth on tänään jättänyt yhtiön.

The Vergen raportoimat uudet tiedot kertovat, että Durangossa toimisi myös perinteiset kaapelitelevisiolähetykset, joka osaltaan saattaa selittää "always on"-periaatetta. Tiedot eivät kerro tarkalleen millaista televisiotoiminnallisuutta laite tukee, mutta sen sanotaan vievän TV-kokemus Google TV:tä pidemmälle.

Huhuissa on ennustettu esimerkiksi televisiolähetysten tallennusmahdollisuutta sekä Kinectillä toteutettua silmien seuraamista ja sen avulla sisällön ohjaamista, kuten toiston pysäyttämistä.

Vaikka The Vergen lähteet ovatkin vakuuttavia, toistaiseksi huhut kannattaa ottaa varauksella. Lisäksi on mahdollista, että Microsoft julkaisee erilaisilla kokoonpanoilla varustettuja laitteita, joiden saatavuus vaihtelee markkinasta toiseen.

Varmoja lisätietoja joudutaan todennäköisesti odottamaan ainakin toukokuuhun asti. Lopulliset tiedot paljastunevat viimeistään kesäkuun E3-messuillla.

Edellinen Seuraava  

4 kommenttia

111.4.2013 11:44

Miksei pelikonsollista voisi tehdä, kodin viihdekeskuksen tosiaankin. Mutta
tuohoon vielä vaihdettavat digiboksikortit vaan, niinkun nykyään monessa ompi ja multicrypt-salauksenpurkujärjestelmä vielä tuohon, niin saisi conax ja videoguard, myös muut salauksenpurkujärjestelmät saman boksin!

211.4.2013 13:50

Ja varmasti tämäkin ominaisuus vaatii maksullisen live gold jäsenyyden koska MS.

311.4.2013 18:15

Jenkkilässähän vitsaillaan, miten pelit ovat joutuneet sivuosaan Xbox-käytössä. Netflix yms. ovat pääasiallisena käyttökohteena.

Mutta, miksei. Jos Xbox hoitaa hommansa hyvin. Itse mietin vain vähän tuota virrankulutusta ja ylimääräistä ääntä. Itse tosin omistan vanhan läskin 360:n. Uudemmissa bokseissa ja eritoten tässä tulevassa asia on varmasti paremmalla tolalla.

412.4.2013 9:55

Isoveli valvoo ja kerää tietoa.

Yhtiöt kertoo aina julkisesti positiivisessa valossa mitä asiat tuovat kuluttajalle. Mutta ne eivät kerro niitä oikeita syitä miksi asia tehdään ja mihin muuhun kuluttajalle negatiiviseen sitä asiaa käytetään.

Pelaaminen "yksin" ei tarvitse internettiä mihinkään. Ainoa missä internettiä pelaamisessa tarvitaan on monen yhtäaikaisen palaajan pelit.

Nykyään on tapana tunkea kaiken maailman paskaa jokaiseen kuluttajan laitteeseen ja kutsua sitä "Äly"-laite se ja se.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan 5G-läppärit rynnivät markkinoille aiemmin kuin luulitkaan (23.2.2018 14:46)
Nokia kokeili aikoinaan millaista kysyntää matkapuhelinverkkoon kytkeytyvällä kannettavalla tietokoneella on. Markkinat eivät reagoineet 3G-yhteydellä varustettuun kannettavaan erityisen hyvin, ....
SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat SIM-kortit halutaan hävittää kokonaan – iSIMit tulevat (23.2.2018 14:36)
Älypuhelimet ovat tiiviisti pakattuja tietokoneita, joissa uusien ominaisuuksien tai suorituskyvyn lisääminen tarkoittaa lähes aina pinta-alan tarvetta muodossa tai toisessa. Tämän takia älypuhelinvalmistajat ....
1 kommentti
WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....
Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella (22.2.2018 21:15)
Applen viime vuoden iPhone-julkaisut toivat merkittäviä uudistuksia yhtiön älypuhelinlinjastoon. Monille iPhone X:n näyttö ja käyttöliittymäuudistukset olivat merkittävin uudistus vuosikausiin, ....
1 kommentti
Amazon kasvattaa kassattomien Amazon Go -kauppojen määrää Amazon kasvattaa kassattomien Amazon Go -kauppojen määrää (22.2.2018 20:10)
Amazon kertoi pari vuotta sitten visiosta, jossa elintarvikekaupassa käyvän asiakkaan ei tarvitsisi jonottaa kassalla lainkaan, vaan voisi kävellä tuotteet valittuaan suoraan ovesta ulos. Amazon ....

Uutisarkisto