AfterDawn logo

Huhu: Tuleva Xbox ei toimi, jos nettiyhteys katkeaa

Teemu Laitila Teemu Laitila
30 kommenttia

Nykyisen Xbox-konsolin seuraaja saattaa lopettaa myös yksinpelien pelaamisen, jos nettiyhteys katkeaa yli kolmeksi minuutiksi. Näin väittää Kotaku, perustuen omiin erittäin luotettaviksi kuvailemiinsa lähteisiin.

Huhuja nettiyhteyden tarpeesta on kuultu jo aiemmin, mutta edellisten Durango-konsoliin liittyvien vuotojen perusteella syntyi enemmänkin vaikutelma, että pelien asentaminen ei välttämättä onnistuisi ilman nettiyhteyttä. Kotakun lähteet kuitenkin kertovat, että laite toimii ilman nettiyhteyttä enintään kolme minuuttia, jonka jälkeen käynnistetään nettiyhteyden vianetsintätoiminto. On myös mahdollista, että nettiyhteyden vaatimus liittyisi vain kehittäjien käyttämiin testiversioihin ja vaatimus poistuisi lopullisesta myyntiversiosta.

Edellinen vuoto perustui viime vuoden puolelta peräisin oleviin aineistoihin, mutta Kotakun mukaan sen lähteet vahvistavat, että vaatimus nettiyhteydestä oli voimassa vielä ainakin kaksi viikkoa sitten testatuissa kehityslaitteissa.

Huhuja nettiyhteydestä hämmensi Microsoft Studiosin luova johtaja Adam Orth, joka kommentoi huhuja twitterissä erikoiseen sävyyn. Orth twiittasi, että "Anteeksi, mutta en ymmärrä draamaa liittyen nettiyhteyden vaatimukseen. Kaikki laitteet ovat nykyään 'always on'. Se on nykyaikaa." Kirjoitus oli varustettu #dealwithit tagilla. Orth myös kommentoi, että vaikka sähkökatkoja sattuukin, hän ei ainakaan jätä sen vuoksi pölynimuria ostamatta. Yksittäisen johtajan erikoisista kommenteista ei voi vielä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta ne eivät ainakaan tee tilannetta Microsoftin kannalta helpommaksi. Orth muutti käyttäjätilinsä myöhemmin yksityiseksi.

Kuten ArsTechnica huomauttaa, jos Microsoft päättää rajoittaa konsolinsa toimimaan vain nettiyhteyden ollessa päällä, päätöksellä on merkitystä myös yhtiön markkina-alueen kokoon. Vaikka Suomessa potentiaalisilla käyttäjillä on todennäköisesti laajakaista (vähintään mobiili) käytössään, monissa isoissakin maissa kuten Venäjällä tai Brasiliassa laajakaista ei ole itsestäänselvyys. Toisaalta nettipohjainen järjestelmä voisi vähentää merkittävästi piratismia ja esimerkiksi käytettyjen pelien myyntiä, millä on arveltu olevan suuri taloudellinen merkitys.

Tässä vaiheessa tiedot konsolin nettiyhteyden tarpeesta ovat vielä huhujen asteella ja muutoksia saattaa tapahtua vielä ennen konsolin saapumista kauppoihin. Kotakun mukaan nettiyhteysvaatimuksen muuttaminen olisi helppoa myös julkaisun jälkeen pienellä ohjelmistopäivityksellä eli vaikka konsoli julkistettaessa vaatisi nettiyhdeyden, tarpeeksi voimakas negatiivinen kritiikki saattaisi saada Microsoftin pyörtämään päätöksensä myös julkaisun jälkeen.

30 KOMMENTTIA

jani19871/30

jää väliin itsellä jos toi on totta

mcmopo2/30

En nyt kyllä keksi mikä ongelma MS:lla on mutta kun katsoo Windows phone 7.8:a, Windows 8. Blue päivitysta ja tätä niin ihmettelen kyllä jos tuo on vielä 10-vuoden päästä pystyssä nykyisessä muodossaan.

trooper783/30

Lainaus:

Orth twiittasi, että "Anteeksi, en ymmärrä draamaa liittyen nettiyhteeyden vaatimukseen. Kaikki laitteet ovat nykyään 'always on'. Se on nykyaikaa

VOisiko joltain johtoportaan pikku tärkeältä mu****ta muunlaista kommenttia odottaakaan... pakkosyöttöä, äärikontrollia, hinnan korotuksia ym. psskaa vuodesta toiseen maksavien asiakkaiden iloksi.

friis4/30

En kyllä jaksa uskoa että tulee vaatimaan jatkuvan nettiyhteyden pelaamista varten. Tuntuu liian tyhmältä vaatimukselta, jopa microsoftilta. No aika näyttää.

LigHtX5/30

Joo, miten tuli heti sellainen mielikuva tuosta "...jonka jälkeen käynnistetään nettiyhteyden vianetsintätoiminto". Xbox avaa ikkunan joka kysyy etsitäänkö yhteysongelmia --> vianetsintä ei löydä ongelmaa ja tarjoaa lisätietoa nettisivuilta =). Miksi Windowsissa hyväksi havaittua kaavaa pitäisi rikkoa :D.

Sefriol6/30

Ihan sama mitä huhutaan. Eiköhän E3 kerrota kaikki tarpeellinen. Tälläiset asiat on helppo muuttaa koska tahansa.

ArttuH5N17/30

Jää kyllä hyllyyn, jos tälläisen jutun sisällyttävät.

G0lden_Kebab8/30

Taitaa mennä PS4 hyvi kaupaksi jos tää pitää kutinsa.

Esim Monet RPG pelit pitäisi saada toimia ilman nettiä...

tataka9/30

itselleni 99% todennäköisyydellä ps3 on viimeinen konsoli minkä omistan, läppäri/tehokas hybriditablet ja älypuhelin hoitaa pelaamisentarpeeni ja paljon muutakin paljon kuljetettavammin, ja halvemmaksikin tulee kun ostaa steam alennuksesta ja humblebumble kuin jos ostaa yhden pelin jota ei voi edes testata ei modeja yms ja maksaa useita kymppejä(black ops maksoin 50e, steamista ostettu yli kymmenen kunnon peliä reilusti alle 50e)

JonzeFin10/30

Ja entäs jos haluan ottaa Xboxini mukaan mökille joku viikonloppu aikeissani pelata kavereiden kanssa vähän änäriä? Pitää ilmeisesti vetää valokuitu joka kuusenperseeseen.. Kohta varmaan se saunan kiuaskin pitää laittaa verkkopiuhan perään että lämpenee...

Nooh pieni avautuminen, mutta enpä kyllä usko että lopullinen versio vaatii jatkuvaa yhteyttä.

Taeco11/30

En ihan ymmärrä, miksi Suomalaiset valittavat tuosta noin paljon. Kyllä ymmärtäisin maassa, jossa nettiä ei ole joka nurkilla, mutta ei minua täällä Suomessa voisi vähempää kiinnostaa, onko konsoli pakko kytkeä nettiin vai ei. Eihän tietokoneellakaan tänä päivänä tee melkein mitään ilman nettiä, eikä kukaan valita. Kuinka monta taloutta Suomessa on, johon ei ole hankittu laajakaistasopimusta JA aikoo hankkia uuden sukupolven konsolin?

Anyway tietokone tyydyttää tarpeeni pelailun suhteen, enkä aijo ostaa uusia konsoleita enää, ps2 saa jäädä viimeiseksi. :)

Vilperi1312/30

Sinänsä huono juttu, mutta kuten sanottu jo ei taida haitata täällä Suomessa oikein mitenkään paitsi jos on viemässä konsolia esim mökille.

Lumikki13/30

Ei voi sanoa kuin että peli teollisuus on niin hakoteillä kuin olla ja voi. Ilmeisesti niiden pääasiallisin tehtävä on tuhota itsensä ja kaikki heidän toimintaan liittyvät asiat. En ole koskaan ennen tavannut mitään teknologista alaa joka tieten tahtoen yrittää karkottaa asiakkaansa.

Itse lopetin täysin PC:llä tietokonepelaamisen koska nykyiset internet vaatimukset ja jakeluohjelmistot eivät ole enään hyväksyttävissä. Siis pidin kyllä peleistä mutta en siitä paskasta sen ympärillä. En luovu yksityisyydestä tai suostu käyttämään yksinpelejä jatkuvalla internet yhteydellä. Mielummin olen ilman pelejä. PISTE.

derpa (vahvistamaton)14/30

EA ja Microsoft näköjään kovasti kilpailee siitä vähiten asiakas ystävällisen yrityksen tittelistä.

Lisäksi tuosta uudesta boksista on huhuttu että Kinectin on oltava päällä että pelit toimii vaikka peli ei sitä käyttäisikään.

KIPPO7615/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Taeco:

En ihan ymmärrä, miksi Suomalaiset valittavat tuosta noin paljon. Kyllä ymmärtäisin maassa, jossa nettiä ei ole joka nurkilla, mutta ei minua täällä Suomessa voisi vähempää kiinnostaa, onko konsoli pakko kytkeä nettiin vai ei. Eihän tietokoneellakaan tänä päivänä tee melkein mitään ilman nettiä, eikä kukaan valita. Kuinka monta taloutta Suomessa on, johon ei ole hankittu laajakaistasopimusta JA aikoo hankkia uuden sukupolven konsolin?

Nyt järki käteen !!! Mietis uudestaan miksi se on huono asia, jos netti yhteys pitää olla kokoajan päällä.

epoksi16/30

@11 Niin olisiko sinun mielestä sitten kiva, että et saisi tietokonettakaan olleenkaan päälle, jos internet-yhteyttä ei ole? Ei kyllä kaikilla järki päätä tunnu pakottavan. Minullakin on kotona kyllä mukava kymppimeganen netti, mutta yhteyskatkoksia on aina silloin tällöin niin palveluntarjoajan kuin oman wlan-purkinkin ansiosta. Niin että kyllä ylimääräisiä harmaita hiuksia tällainen pakotettu internet-yhteys tuottaa pakostakin. Miksi pitää sitoa pelaaminen internet-yhteyteen? Minä kuluttajana ainakin äänestän lomakollani, enkä tule tällaista paskaa ikinä hyväksymään ja vastaavanlaiset tuotteet jäävät kaupan hyllylle.

Taeco17/30

@15 No mietin uudelleen ja tulin samaan loppupäätelmään. En koe, että se olisi minulta mitenkään pois.

@16 Modeemi vaihtoon, jos jatkuvasti pätkii. Jos ei auta niin ota yhteyttä operaattoriin. Afrikassako asut, jos jatkuvasti tulee yli 3min katkoja yhteyteen?

Asun keskellä korpea ja pelaan paljon online-pelejä. Erittäin harvoin yhteys peliin katoaa. Viimeksi kun tuli yli parin sekunnin katkoja ajoittain yhteyteen, valitin siitä operaattorille ja sen jälkeen ei ole pätkinyt.

En keksi erityiä hyötyjä nettipakosta, mutten yhtäkään haittapuoltakaan. Näin ollen en näe mitään syytä valittaa. Väitteet yksityisyydensuojan vaalimisesta on naurettavia - mitä henkilökohtaista muka säilytät konsolillasi

epoksi18/30

@17 Etkö osaa lukea, vai tulkitsetko ihan tahallasi sanani väärin? Kirjoitin "silloin tällöin", en "jatkuvasti", kuten sinä asian halusit ymmärtää. Mutta onnea vain sinulle, jos haluat elää maailmassa missä kaikki asiat tarvivat internet-yhteyden toimiakseen, vaikka mitään syytä yhteydelle ei kuluttajan puolesta ole.

mjk19/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Taeco:

En ihan ymmärrä, miksi Suomalaiset valittavat tuosta noin paljon. Kyllä ymmärtäisin maassa, jossa nettiä ei ole joka nurkilla, mutta ei minua täällä Suomessa voisi vähempää kiinnostaa, onko konsoli pakko kytkeä nettiin vai ei. Eihän tietokoneellakaan tänä päivänä tee melkein mitään ilman nettiä, eikä kukaan valita. Kuinka monta taloutta Suomessa on, johon ei ole hankittu laajakaistasopimusta JA aikoo hankkia uuden sukupolven konsolin?

Anyway tietokone tyydyttää tarpeeni pelailun suhteen, enkä aijo ostaa uusia konsoleita enää, ps2 saa jäädä viimeiseksi. :)

12 old kid? Mitens meinaat vaikka mökillä laitaa mokkulan kiinni?
Niin minullekin jää x360 viimeiseksi konsoliksi kuten tuo wii:kin....jos tuo tulee.

Zeitsei20/30

Onneksi on SNES, PS1, Gamecube, PS3 ja PC joilla pelaaminen onnistuu missä vain, oli netti tai ei, tänään ja 20 vuoden kuluttuna. Samoin vanhojen pelien hankkiminen onnistuu. Toisin kuin tulevaisuudessa, jolloin ostetaan vain lisenssi pelaamiseen pilvessä, ja voimassaoloaika on niin kauan kuin serveri on ylhäällä.

Taeco21/30

@19 No olipas kypsää vedota ikään, mutta tottakai olen syntynyt vuonna 2001. Miten se liittyi tähän? Sen mokkulan voisi laittaa vaikka usb-porttiin, tuliko mieleen?

En ihan ymmärrä, miksi mennä mökille pelaamaan. Jos aikoo viettää aikansa pelaten, niin miksei pelaisi kotona? Minulla ainakin tapana mennä mökille uimaan, hiihtämään, nauttimaan ulkoilmasta. Mutta jos kerta pelailet siellä aktiivisesti, niin netti mukaan.

@18 Suunnilleen sama merkitys noilla sanoilla, mutta voit lukiessani viestini lukea kyseisen sanan tilalla "silloin tällöin", jos se oli tuossa se ainoa ongelma.

epoksi22/30

"Silloin tällöin" ja "jatkuvasti" ovat suurinpiirtein toistensa vastakohtia, eli hyvin kaukana toisistaan.

"Afrikassako asut, jos silloin tällöin tulee yli 3min katkoja yhteyteen?"

Eihän tuollaisessa lauseessa ole mitään järkeä.

Sinun maailmassa varmaan mikro ja hellakin voidaan kytkeä riippuvaiseksi internetistä. Tai tuo jo aikaisemmin mainitsemani tietokone kokonaisuudessaan. Siinäpä sitten ihmettelet, kun se päivä tulee, jolloin internet tai palvelimet ovat alhaalla, ja et pysty tekemään jotain mihin et oikeasti edes tarvitse yhteyttä. Ehkä sinäkin silloin ymmärrät kuinka sinisilmäistä on ajatella tuolla tavalla "Minulla nyt tässä ja tällä hetkellä toimii yhteys hyvin, eli ei mitään onkelmaa kytkeä asiaa jos toistakin internettiin, vaikka yhteyttä ei oikeasti mihinkään tarvitse".

mjk23/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Taeco:

@19 No olipas kypsää vedota ikään, mutta tottakai olen syntynyt vuonna 2001. Miten se liittyi tähän? Sen mokkulan voisi laittaa vaikka usb-porttiin, tuliko mieleen?

En ihan ymmärrä, miksi mennä mökille pelaamaan. Jos aikoo viettää aikansa pelaten, niin miksei pelaisi kotona? Minulla ainakin tapana mennä mökille uimaan, hiihtämään, nauttimaan ulkoilmasta. Mutta jos kerta pelailet siellä aktiivisesti, niin netti mukaan.

@18 Suunnilleen sama merkitys noilla sanoilla, mutta voit lukiessani viestini lukea kyseisen sanan tilalla "silloin tällöin", jos se oli tuossa se ainoa ongelma.

;p, niimpä mökillä pitääkin olla ulkona, tuli vain mieleeni. Minulla ei xo ainakaan huoli mokkulaa usbissa, tosin on ostettu 2006...joten en tästä uudemmasta tiedä.

mcmopo24/30

Yleensä ihmiset menevät mökille tekemään muutakuin pelaamaan. Mutta kyllä välillä erittäin huonejen kelien kanssa moni pelaa myös. Niinkuin on sanottu että mokkula ei toimi konsoleilla suoraan. Tähän voi tulla muutos joskus mutta tuskipa vain kaikki mokkulat tulee olemaan yhteensopivia. Lisäksi pelien pakollinen internetyhteys voi tuoda muitakin ongelmia kuten juuri EA:lla todettiin.

Eniten kumminkin itseäni huolettaa että kauanko serverit tulee olemaan toiminnassa. Esim. Koitappa mennä jotain alkuperäisen Xoxin pelejä mennä pelaamaan nettiin... ei taida enää onnistua. Lisäksi moni pelailee vieläkin nostalgiamielessä esim. Nes, Snes, SMD/SG, PSX, PS2...jne pelejä joita ei välttämättä pysty pelaamaan tulevalla sukupolvella montaakaan vuotta kun valmistus lopetetaan. Kuluttaja jää tässävaiheessa kokonaan valmistajan armoille niin että omistat konsolin/pelit mutta et voi pelata niitä. Itseltäni jää ainakin hyllyyn tuollainen konsoli mikäli nettiyhteys on pakollinen. Kilpailijan konsolissa tätä ei ole joten ei tarvitse kahtakertaa miettiä kumman ostaa jos ostaa.

hiphei7925/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Aamen =)

G0lden_Kebab26/30

Miettikääpäs pojat (Taeco) asiaa siltä kantilta, että MIKSI siinä sitten tarvitaan sitä nettiä 24/7 siinä konsolissa, mitkä syyt microsoftilla on sellainen lisätä.

Always-on-DRM joka on jonkun sortin clienttinä jo xbosissa itsessään ja heti sen startattua tsekkaa joltain serveriltä, eli pelaat mitä vaan = vaatii sen netin juuri sen DRM tähden. vaikka sitä ei edes jokaisessa pelissa olisi. JA entäs sitten kun serverit sattuu olemaan alhaalla tai joskus ajan saatossa lopettavat toimintansa, onko konsolisi sitten kasa muovia. P*skaa eikö?

ei ne huvin vuoksi laita "pakko always-onlinea" siihen...

Kaikki tämä nyt olettaen että huhu pitää paikkansa ja että sellainen siihe tulee, toivokaamme tosin että ei tulisi. huhu on aina huhu.

http://www.extremetech.com/gaming/14777...oom-the-console

Ei ole hyvä asia kuitenkaan. Piste.

Kuten aikaisemmin saonoin niin PS4 myy kuin häkä jos tuo tulee olemaan...syytä voi sitten siihen miettiä jos ei nyt usko "always-on" haitoista.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Taeco:

Eihän tietokoneellakaan tänä päivänä tee melkein mitään ilman nettiä,

Melkein putosin tuolilta tämän luettuani, eihän iteselläkään ole kuin muutaman kymmentä kuvan, tekstin, videon editointi softaa joita käytän ilman nettiä paljonkin + kaikki se mihin konetta voikaan tarvita ilman nettiä olisi lista loputon.

Huomaa hyvin väitteistä että on kasvanut 2000 luvulle.

stalacave27/30

Joo.. samaa mieltä edellisen kanssa ja tietokoneella voi tehdä paljonkin ilman nettiä.
Itse olen saanut netin tietokoneeseen vasta 2003-04 ja voin sanoa että ennen sitä tietokone oli kovassa käytössä ilman nettiä.

Teen musiikkia koneella ja olen tehnyt sitä about 13 vuotta ja siihen ei tarvi nettiä, eikä myöskään leffojen katseluun koneelta yms.

Väite että tietokoneella ilman nettiä ei tee mitään on kyllä aika huvittava.

tataka28/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stalacave:

Joo.. samaa mieltä edellisen kanssa ja tietokoneella voi tehdä paljonkin ilman nettiä.
Itse olen saanut netin tietokoneeseen vasta 2003-04 ja voin sanoa että ennen sitä tietokone oli kovassa käytössä ilman nettiä.

Teen musiikkia koneella ja olen tehnyt sitä about 13 vuotta ja siihen ei tarvi nettiä, eikä myöskään leffojen katseluun koneelta yms.

Väite että tietokoneella ilman nettiä ei tee mitään on kyllä aika huvittava.

chrome os läppärit tarvii netin toimiakseen, eli jos on sellainen ei sillä tee mitään jollei ole nettiä ;) paitsi jos saa asennettua jonkun muun käyttikssen..

trooper7829/30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Eniten kumminkin itseäni huolettaa että kauanko serverit tulee olemaan toiminnassa. Esim. Koitappa mennä jotain alkuperäisen Xoxin pelejä mennä pelaamaan nettiin... ei taida enää onnistua.

Kuluttaja jää tässävaiheessa kokonaan valmistajan armoille niin että omistat konsolin/pelit mutta et voi pelata niitä.

Mukava huomata, että täällä on muitakin joita huolestuttaa, edes vähäsen, tulevaisuudenkin näkymät. Valtaosalle tuntuu riittävän, että pelit ja laitteet toimivat juuri nyt. Entäs sitten kun 20 vuotta myöhemmin tekisi mieli pelata jotain kouluajan suosikki peliä? Oho, omassa hyllyssä oleva peli ei suostukkaan asentumaan koska ohjelma ei löydä enää pelifirman serveriä. Nettikaupasta ei tod.näk. löydy kuin uusimmat uutuudet... sitten varmasti harmittaa.

Paitsi tietty piraatteja, joilla on arkistoissaan jos jonkinlaista kräkättyä peliä ja ohjelmaa. Mitä luulette, kiinnostaako sitten enää ketään pelaajaa to-lait ;)

avthein30/30

Micro$oftin DRM-fasistinen sonta pysyy boikotissa...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT