AfterDawn logo

Bitcoinin hinta meni ryminällä yli satasen

Teemu Laitila Teemu Laitila

Virtuaalivaluutta Bitcoinin hinta suhteessa euroon on kasvanut vauhdilla vuoden alusta alkaen. Tänä aamuna hinta ohitti 100 euron rajapyykin ja jatkoi nousuaan aina nykyiseen noin 115 euroon. Toisaalta hinta heittelee tällä hetkellä voimakkaasti ja pelkästään uutisen kirjoittamisen aikana kurssi on heilahdellut yli 10 euron.

Huhtikuun ensimmäisen päivän jälkeen kurssi nousi pikavauhtia, kun arvo kohosi kolmen päivän aikana noin 75 eurosta runsaaseen 115 euroon eli kasvua tapahtui noin 54 prosenttia. Tammikuun ensimmäisenä päivänä hinta oli 10 euron tietämillä eli arvo on noussut vuoden alun jälkeen huimat 1050 prosenttia.

Bitcoinin hinnannousun myötä myös koko verkon laskentateho on noussut yhä uusien louhijoiden pyrkiessä saamaan osansa kakusta. Laskentatehon kasvua selittää osaltaan ensimmäisten ASICien eli tarkoitusta varten suunniteltujen laskentapiirien saapuminen käyttäjille, mutta suurin osa tehosta koostunee kuitenkin jo kertaalleen kannattamattomaksi tuomittujen GPU-louhijoiden uudelleenkäynnistetyistä louhintakokoonpanoista.


Bitcoinin kurssi dollariin verrattuna viimeisen 30 päivän ajalta. Lähde: Blockchain.info.


Nykyisen nousu tuskin voi jatkua ikuisesti ja väistämättä edessä olevan romahduksen jälkeen Bitcoinin hinta asettunee uudelle tasolle, joka toivon mukaan on vakaampi pitkällä tähtäimellä. Vakaus loisi luottamusta valuuttaan ja myös yritykset uskaltaisivat ottaa sen käyttöön laajemmassa mittakaavassa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT