AfterDawn logo

Google julkisti Gmailin seuraajan aprillipäivänä

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
4 kommenttia

Gmailin omassa blogissa julkaistiin eilen aprillipäivänä video, jossa esitellään tulevaa versiota Googlen sähköpostista.

Tekstissä kerrotaan kyseessä olleen pitkä projekti, jonka kunnianhimoiseen visioon Gmailin alkuajan tekniikka ei yksinkertaisesti taipunut.

Kyseessä oli luonnollisesti aprillipäivän jekku, joita Googlelta nähtiin muitakin, esimerkiksi hajuihin perustuva Google Nenä. Gmail-pätkän voit katsoa alta.

4 KOMMENTTIA

mcmopo1/4

Voisi sanoa että pientä v****uilua ms:n suuntaa.

DjZorlag2/4

Meni 6 vuotta saavuttaa teknologia Gmailiin, jonka käyttöliittymä on sininen. :D

E: Video tosiaan kuvastaa sitä että kuinka markkinoinnissa pienenpienestä yksinkertaisesta yksityiskohdasta aletaan tekemään noin suurta sensaatiota. Oli sitten MS:n suuntaan tai jonnekin muualle.

G0lden_Kebab3/4

Pikkasen joo taidettiin piikittää mikkisoftaa tuossa (blue) ynnä muut. Heti ainakin tuli mieleen.

Raattis4/4

Viime vuotinen 8-bit Google Maps oli kyllä kaikkien aikojen paras.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT