AfterDawn logo

Nettiin pääsy vaatii pian vahvan tunnistautumisen

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
21 kommenttia

Liikenne- ja viestintävaliokunnan 1.4. antaman esityksen mukaan internettiin pääsy Suomessa vaatii pian vahvan tunnistautumisen esimerkiksi pankkitunnuksilla tai operaattorin mobiilitunnisteella.

Esityksen odotetaan saavan lainvoiman eduskunnan käsittelyssä myöhemmin tällä viikolla. Valiokunnan valmistelemassa esityksessä kerrotaan tutkimustuloksista, joiden mukaan anonyymisti tai nimimerkin suojissa internetissä esiintyvät rikkovat helpommin hyvän käytöksen etikettiä kuin omalla nimellään esiintyvät. Lisäksi oman nimen käytön odotetaan vähentävän suomen kielen piittaamattomasta käytöstä johtuvaa rappeutumista.

Käytännössä operaattorit joutuisivat varmistamaan jokaisen asiakkaansa henkilöllisyyden. Tämän varmistuksen myötä nimi siirrettäisiin suoraan kaikkiin asiakkaan käyttämiin verkkopalveluihin. Suunnitelma on saanut kritiikkiä muun muassa siitä, että se tekisi toisen ihmisen tietokoneen lainaamisen ja vapaasti käytettävät langattomat verkot käytännössä mahdottomiksi. Toinen vaihtoehto on, että henkilöllisyys varmistettaisiin joka kerta kun kone ottaa yhteyden nettiin.

Lakiehdotuksen on epävirallisesti epäilty juontavan juurensa nettipiratismista. Operaattoreiden Pirate Bay -estot on tuomittu toimimattomiksi ja uuden lain myötä netistä laittomasti lataavien tunnistaminen muuttuisi viranomaisille helpoksi. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on ilmaissut lakiesitykselle tukensa.

21 KOMMENTTIA

tetuan1/21

*****!

nnikob (vahvistamaton)2/21

Aprillipila xD

Retz7773/21

Uskon että aprillipila mutta jos toi on totta niin se on pherseestä!

Legitti4/21

Aprillia

jorgga5/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Retz777:

Uskon että aprillipila mutta jos toi on totta niin se on pherseestä!

Samoin, Suomen Korean tasavallassa tälläisen tapahtuminen ei olisi mitenkään mahdotonta.

trooper786/21

Heh, otsikon luettua kerkesi pääkopassa miettiä jos jonkinlaista kiroamisen aihetta... sitten klikatessa muistin mikä päivä tänään onkaan =D

Tietty kun ottaa huomioon TTVK ry:n ja kumppanien älynjuoksun laadun niin yhtään ihmettelisi vaikka alkaisivatkin ajaa moista kirjautumispakkoa Suomeen.

mjk7/21

Aprillia....tai sitten ei tosin todisteet viittaavat kuraveteen päin :p

power_age8/21

No niin jos ei ole aprilli pila sitten ei yhtään tietokonetta täällä enää tarvitakaan tulee vihdoinkin haaveesta totta eroon näistä ongelma pesistä lopullisesti,
sen kun sitten virastot ym. sanovat että netin kautta täytyy hoitaa asia.

Ei ole sitä luukkua tässä taloudessa,
ettekä voi pakotta sitä enää hankkimaan näin jo mitä se toi tullessaan lähes pelkää kiroamista ja rahan menoa jatkuvaa tappelemista,
joten te hoidatte asian vanhaan malliin tai sitten se jää hoitamatta.

Sitten ei jää kun näistä romuista eroon pääseminen pari antiikista intellin & geforce settiä W7.lla, läppärit voikin heittää suoraan roskiin, kerrankin edistystä johon eivät sanoa periaatteessa mitään.

Vapaakoodari9/21

Siis että virkamiehet olisivat töissä 1.4, pyhäpäivänä, antamassa esityksiä? Jotain uskottavuutta sentään näihin aprilipiloihinkn

Bodomed10/21

Onneksi huomasin hyvissä ajoin että aprilli pila! Mutta eipä tuo kovin mahdoton idea ole todellaakaan. Enkä yhtään ihmettele että jossain vaiheessa käviskin noin oikeesti.

Bodomed11/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Vapaakoodari:

Siis että virkamiehet olisivat töissä 1.4, pyhäpäivänä, antamassa esityksiä? Jotain uskottavuutta sentään näihin aprilipiloihinkn

Täytyyhän siinä nyt joku virhe olla, josta vois kuvitella että on pilaa. ;)

cpenter8312/21

TTVK on päässyt muuallakin "esille" :p

Kuvaton.com

Nuijasota13/21

Ja mitenkäs sinne pankkiin päästään tunnustautumaan jos internettiin ei kerran pääse? Huono aprillipilaksikin.

ep_14/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti cpenter83:

TTVK on päässyt muuallakin "esille" :p

Kuvaton.com


Tuo oli hyvä. Jotkut olivat ottaneet tuon tosissaan kommenteista päätellen.

rasanmik (vahvistamaton)15/21

Kuulin tuosta jo viimeviikolla radiosta...että totta se on!

G0lden_Kebab16/21

HAHA, hyvä Afterdawn =D

chatboy17/21

Varmasti aprillia muttei mikään mahdoton skenaario. Ehkäpä Kotilaisen märkäuni joka odottaa toteutumista.

friis18/21

Pakko tunnustaa, tuli hetkeksi sellanen WTF olo. Luin pari ekaa lausetta ja sitten vasta tajusin että 1.4.

Hyvää pääsiäistä kaikille.

ep_19/21

Tämmöistä Googlella:
https://www.google.fi/intl/fi/landing/nose/
Hakukoneeseen siis ilmestyi tuollainen vaihtoehto.

Zeitsei20/21

Pelottavinta on, kun eilispäivän aprillipilasta tulee tulevaisuuden todellisuutta. Toivokaamme, ettei näin käy.

sam4921/21

Tämä oli vähän huono aprillipila. Joku mannekiiniminiteri saattaa saada täsä idean ja toteuttaa sen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT