AfterDawn logo

Bitcoin nousussa myös Google-hakujen määrässä mitattuna

Teemu Laitila Teemu Laitila

Virtuaalivaluutta Bitcoinin huima hinnannousu vuoden vaihteen jälkeen on nostanut sen otsikoihin ja se vaikuttaisi kiinnostavan yhä laajempaa ihmisjoukkoa. Ainakin Bitcoinia koskevien maailmanlaajuisten Google-hakujen määrä on pian ohittamassa edellisen huipun vuodelta 2011.

Bitcoin koki vuonna 2011 edellisen hintakuplansa, joka oli kuitenkin nykyiseen hinnannousuun nähden verrattain pieni. Valuutan hinta suhteessa euroon kävi parhaimmillaan noin 24,5 eurossa, jonka jälkeen seurasi nopea pudotus. Nyt hinta on käynyt jo lähellä 75 euron tasoa.

Googlen tilastojen mukaan tällä hetkellä maailmanlaajuinen kiinnostus Bitcoinia kohtaan on 89, jos vuoden 2011 huipulle annetaan vertailuluku 100. Nykyinen nettihakujen määrä todennäköisesti ohittaa edellisen ennätyksen kohtapuoliin, sillä kiinnostukselle ei ole näkyvissä erityistä tasaantumista, kun Bitcoin on pikkuhiljaa hivuttautumassa pienen aktiivisen käyttäjäkunnan puuhastelusta myös perus nettisurffailijan tietoisuuteen. Myös media noteeraa bittirahaan liittyviä ilmiöitä aiempaa laajemmin. Tuoreimmassa uutisessa Bitcoinin hinnannousu linkitettiin Euroopan pankkien vaikeuksiin.


Suomen osalta Googlen tilastot näyttävät hieman erilaiselta. Vuoden 2011 piikki oli vertailuluvultaan vain 69, kun nykyinen taso on ennätyskorkea (vertailuluku 100).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT