AfterDawn logo

Reader lopetettiin, kun Google ei halunnut investoida enempää

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Googlen päätös ilmaisen RSS-lukijan Google Readerin lopettamisesta aiheutti viime viikolla itkua ja hammasten kiristystä. Syitä suositun palvelun lopettamiselle ei ole virallisesti annettu, mutta All Things Digitalin mukaan yksi taustalla vaikuttavista syistä on Googlen haluttomuus investoida palveluun tarvittavia resursseja.

ATD:n omien lähteiden mukaan Google pyrkii panostamaan palveluidensa yksityisyydensuojan pitämiseen ajantasaisena sekä kaikkien eri säädösten mukaisena. Tavoitteena on pitää yhtiö erossa kalliista ja aikaavievistä oikeusjutuista, joiden kanssa se on joutunut painimaan useissa eri maissa lähiaikoina. Panostuksiin kuulu jokaisen kuluttajatuotteen kehitystiimiin kuuluva joukko asiantuntijoita, joiden tehtävänä on pelkästään säädösten mukaisuudesta huolehtiminen.

Lähteet kertovat ATD:lle, että nykyisellään Google Readerilla ei ole edes omaa projektipäällikköä tai vastuullista kehitystiimiä. Yksityisyydensuojan asiantuntijoiden palkkaaminen ja infrastruktuurin kehittäminen olisi siis tarkoittanut lisäpanostusten tekemistä tuotteeseen, jolla arvioiden mukaan on Googlelle olematon taloudellinen merkitys. Toisaalta suosittua Readeria ei voitu myöskään myydä talon ulkopuolelle, johtuen sen tiukasta integroinnista muihin Google-palveluihin.


All Thing Digitalin lähteiden antama selitys on tuskin ainut syy Readerin lopettamiseen, mutta palvelun oleminen Googlelle lähinnä kuluerä on sinänsä helppo uskoa. Toinen usein Googlen motiiviksi epäilty syy on halu ajaa käyttäjät avoimen RSS-palvelun parista yhtiön omaan Google+-palveluun.

1 KOMMENTTI

Lumikki1/1

Rupesi hymyilyttämään seuraava.

"ATD:n omien lähteiden mukaan Google pyrkii panostamaan palveluidensa yksityisyydensuojan pitämiseen ajantasaisena sekä kaikkien eri säädösten mukaisena."

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT