AfterDawn logo

Iron Skylle jälleen yksi palkinto

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
4 kommenttia

Pitkälti kotimaista tuotantoa oleva tieteiskomedia Iron Sky on saanut audiovisuaalisen alan vientipalkinto Huldan.

Palkinnon arvo on noin 3000 euroa, eli kyse on enemmänkin symbolisesta noteerauksesta kuin massiivisen arvokkaasta tunnustuksesta.

Elokuva- ja televisioalan vientiyhdistys Favex on palkinnon myöntämisen takana. Palkinto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa ja tästä eteenpäin se on tarkoitus jakaa vuosittain kotimaiselle audiovisuaaliselle tuotannolle, henkilölle, yritykselle tai työryhmälle, joka on tehnyt kansainvälisen läpimurron alallaan.

Palkinnon vastaanottavat Iron Skyn tuottaja Tero Kaukomaa, ohjaaja Timo Vuorensola ja efektituottaja Samuli Torssonen. Elokuvan suomalaiset taustajoukot tunnetaan ainakin internet-piireissä hyvin aiemmasta työstään Star Wrek -parodian parissa. Erityisesti Torssosen johdolla tehdyt erikoisefektit ovat saaneet kiitosta.


Iron Sky on Australiassa saanut myös palkinnon erikoistehosteistaan.

Viime vuonna ensi-iltansa saanutta elokuvaa on yli 60 maassa käynyt katsomassa yhteensä reilut miljoona katsojaa.

4 KOMMENTTIA

Gathago1/4

Onhan se hienoa että suomalainen elokuva saa huomiota, mutta ihmettelen mitä hekutettavaa tässä elokuvassa on. Leikkaus, ohjaus ja juoni sellaisella tasolla että oli tuskaa katsoa leffa kahdessa osassa vieläpä. Mutta mielipiteitä on paljon ja jokaisella oikeus niihin.

arcanix2/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gathago:

Onhan se hienoa että suomalainen elokuva saa huomiota, mutta ihmettelen mitä hekutettavaa tässä elokuvassa on. Leikkaus, ohjaus ja juoni sellaisella tasolla että oli tuskaa katsoa leffa kahdessa osassa vieläpä. Mutta mielipiteitä on paljon ja jokaisella oikeus niihin.

Ei tuo ole edes mielipide vaan fakta. Erikoistehosteet oli hienot, varsinkin kun otetaan budjetti huomioon. Siihen ne elokuvan meriitit sitten jäivätkin. Lisäsin vielä näyttelyn tuohon sinun listaan.

Mauriland3/4

Ja nyt vielä onnittelut parhaasta lavastuksesta saadusta Jussi palkinnosta.

snaketus4/4

Täähän oli just hyvä. Ei elokuvista voi nauttia jos miettii kokoajan teknistä toteutusta ja juonen kehittymistä ja sen puutteita.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT